Kuvaus, kertomus vai analyysi?

John Toshin kirjan The Pursuit of History kuudes luku on otsikoitu 'kirjoitus ja tulkinta'. Edellisessä luvussa käsitellyistä lähteistä saadaan joukko faktoja, mutta ne saavat merkityksen vasta keskinäisellä suhteutuksella. Tosh ottaa tiukan linjan: historian kirjoitus on välttämätön edellytys historialliselle ymmärrykselle ja sitä välttelevät ovat vähemmän kuin historioitsijoita.

Tosh on jälleen löytänyt kolmijaon. Historiankirjoitus voi olla kuvaavaa, kertovaa tai analysiä. Kaksi ensimmäistä palvelevat menneisyyden uudelleen luonnin halua ja jälkimmäinen tarvettta tulkita mennyttä.

Kuvaus, joka herättää menneisyyden eloon, vaatii lähteiden lisäksi romaanikirjailijoiden ja runoilijoiden mielikuvitusta ja yksityiskohtien merkitysten ymmärrystä.

Kuvaus ei riitä, sillä historian pitää kertoa ajan kulusta ja muutoksesta. Peliin siis kertova teksti eli narratiivi. Sillä voidaan seurata kronologiaa, tuoda esiin sattuman merkitys, tapahtumien monimutkaisuus. Esittää miltä tuntui olla mukana tapahtumissa tai seurata niitä.

Koska asiat ovat monimutkaisia, pelkällä kerronnalla ei voida selittää kaikkia merkittäviä syitä ja seurauksia. Narratiivissä B seuraa A:ta ja luodaan implisiittinen kuva syystä ja seurauksesta. Tarkoituksellisesta selitysmallista mukaan mahtuu vain murto-osa, eivätkä välttämättä merkityksellisemmät, pidemmän ajan rakenteisiin liittyvät seikat.

 Barthel Beham: Child with Three Skulls (1529), Rosenwald collection, The National Gallery of Art