torstai 14. kesäkuuta 2012

Kaiverrettuja kallioita

Viime sunnuntaina pysyin kotikaupungissani ja auringonpaisteen houkuttelemana kiertelin Helsingin eteläisiä rantoja. Eiranrannan täysin rakennetusta puistosta tuli loppujen lopuksi ihan kiva, mutta aina välillä on tullut mieleen, että miten niille kalliokaiverruksille myllerryksessä kävi. Kerroin kaiverruksista täällä huhtikuussa 2009 ja stickerHelsinki-nimimerkin Flickr-kuvasetti vuodelta 2006 on onneksi vielä olemassa. En itse niitä koskaan kaikkia löytänyt paikan päältä, joten en osaa sanoa ovatko edelleen olemassa.

Kyseessä ei ole uniikki ilmiö Helsingissä. Tämä selvisi eilisestä Hesarista, jossa Lauttasaaren rannalta löytyi
Silajenkov, Setsov ja Lebedev. Nimien perässä on lyhenteitä. Vuosiluvuista on hankala saada varmuudella selvää.
Ohikulkijan mukaan tässä oli kyseessä ryhmä Helsingin akateemisen gymnasiumin oppilaita. Lähistöllä on myös "ankkurilla ja vuosiluvulla 1854 varustettu nimi Fleege sekä kuva ratsastavista sotilaista" ja arvoituksellinen hieroglyfisarja, joka aukeaa nimeksi Sederholm.

Lisäksi jutussa poikettiin Laajasalon edustalla olevaan Pitkäluodon saareen, jossa on niinkin selkeitä tekstejä kuin "C.G.L. den 9 juli 1877" ja "C. L. Hilse den 29 Juni 1862".

Vastaavia luulisi löytyvän toisistakin sotilas- ja koulukaupungeista. Tunnetuimmassa historiallisen ajan kalliosta eli Aavasaksasta kerroin blogissa myöskin huhtikuussa 2009. Alla oleva kuva paikasta on Kyläkirjaston kuvalehdestä 6/1882.

1 kommentti:

  1. Enpä ole noita koskaan huomannut, vaikka vieressä asunkin. Pitääpä käydä katsomassa.

    Suurimmat myllerrykset Eiranrannan puistoissa on tehty täyttömaalla. Nuo raapustukset näyttäisivät olevat Ursinin kallioilla. Sieltä poistettiin irtolohkareita, mutta jos nuo ovat itse kalliossa, niin ei niiden pitäisi olla mihinkään sieltä kadonneen.

    Rannan kävelytietä pengerrettiin uudestaan, joten voi olla, että joku raapustus on jäänyt sen alle. En ole ihan varma, jättikö pengerrys alleen myös tuota kalliorantaa (ei ainakaan paljon).

    VastaaPoista