Historiatietoisuuden vinoumat

Reduktio-pinon kansikuvattomista kirjoista John Toshin The pursuit of history osoittautui  - ainakin ensimmäisen lukunsa osalta - tietotasolleni soveltuvaksi lukemiseksi. Tosh aloitti vetämällä raja-aitaa yksilöllisen/yhteisöllisen muistin ja kurinalaisemman historian käsittelyn välille.

Muistaminen on inhimilliselle elämälle olennaista. Ilman muistia emme opi, emmekä pysty soveltamaan oppimaamme. Ilman muistia ei ole identiteettiä, yksilöllä eikä yhteisöllä.

Kaikkea ei voi muistaa, muistettava valikoituu ja sitä valikoidaan tarkoitushakuisesti. Toshin sanoin yhteisö tarvitsee menneisyydestä kuvan, joka selittää tai oikeuttaa nykytilanteen. Menneisyydestä haetaan lohdutusta tai inspiraatiota. Siitä halutaan yhtenäinen kuva, johon voi uskoa ja jota ei ole tarpeen tarkemmin tutkia.

Tosh nostaa esiin kolme yhteisöllistä muistia erityisesti vinouttavaa tekijää, joista ensimmäinen on perinteen kunnioittaminen. Samojen muotojen noudattaminen on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. Mutta jos perinteiden seuraamista ei toisinaan kyseenalaisteta, voivat yhteiskunnan todelliset muutokset jäädä pimentoon. Kaikki on kuin ennenkin.

Mutta eikös ennen kaikki ollut paremmin? Jos yhteiskunta muuttuu niin nopeasti tai voimakkaasti, ettei sitä voi olla huomaamatta, syntyy nostalgiaa. Tähän Tosh nivoo kulttuuriperinnön säilytyksen ja esityksen, joka niin kovin usein kohdistuu elämän aurinkoisiin kohtiin. Menneestä jätetään varjoisat osat pois, siitä tehdään yksinkertainen ja mukava pakopaikka modernin elämän ongelmista.

Kolmas Toshin vinoumista on edistysusko, jonka silmin kaikki menneisyyden muutokset ovat vieneet "parempaan" ja sama kehitys jatkuu tulevaisuudessakin. Menneestä tulee näin primitiivinen aika, jossa ei ole paljoakaan tarkastelemisen arvoista.

Näistä kolmesta kohdasta tuli mieleen taannoin testaamani historiatietoisuus-lomakkeen kysymykset, joilla ainakin mitattiin edistysuskoa. Jota minulla ei muistaakseni ollut.