Siin se sitt makas, juhlalise näkösen se Minervan kanuun ja ny ei oll muut tehtvä ko lauast se. Mnää ajatteli ens: ett kyll mar se Vilkk sen kunnian tahto ittelles, ko hän se ol ladannukki. Mutt mitä viel. Vilkk meinas mnuu, ett pist snää vaan päretikun kans valkkia fänk reikkähä; snää jouda kyll sen työn tehd, kosk mnää se ole ladann. Sillo mnää ymmärsi ett Vilkk pelkäs, ja pelkäsin, piru viekkö, ittekki, vaikken kehdan näyttä stää. Ja ko mnää muisti viel ett mnää oli saan kiitokse' rohkeudestan ko engelsman meijä haminan poltt, nii mnää sohafi yks kaks päresoitol fänkpannuhu.
Ja sillo se paukatt! Jumalist ko se paukatt! Kyll se ol juhlalinen täräys! Kaffepann lens jumal ties mihe, piik seisos silmä' riipi raapin pääs eik saan sana ulos suustas ja kaikk akkna talos krapisi palasiks. Mutt Vilkk sieppas kanuunan kainlohos ja kas näi lykkämän pakko, Vilkk kanuunoines edell ja mnää peräs. Ko me tulin portil, nii me näi ett naaprisakki, Simelil, oliva akkna rikk ja ko me sitt painoi Palotontti päi, niin Kringelin pist pääs ulos akkunboogist ja huus meijän peräsän: "nog ser jag er godt, kära vänner, kom dricka kaffe". Mutt me em oll kuulevannas kon painetti vaa makasiinitten työ Palotontin taa.
Mutt kyll se Vilkk ol sendä aika poik. Ja hyvä kurssi ei meild kummaldakka sendän puuttun, vaikkan ite sano. Arvakkast mitä me tei? Juu, ladattin kanuun uudest ja ko se ol saatt kuntto — se Vilkk ol siihen koko mestar — nii mentti toinen kert Kringelinin työ, pantti kanuun vanhall paikalles ja jyskytettiin taas kert. Mutt sillo emme lykänn enä pakkoho, ko mentti
tervettämä Antoni. Ja hyvi meit trahteeras Anton ja kiitt meit vähä mond kertta juhlalisuudest. Ja juhlalise ne olivakki ne paukautse. Niin tykkäsivä kaikk pait yks muij naapuris ko ol vähä kippi. — Nii siell ol saat pikkassi.
Jaa-a muista mar mnää hyvi sen päivä viel. Mutt se ol siihe aikka, ko viel sai vähä lystikin pittä. Mutt menkkäst ny tähä aikka mailma panema jotta juhlallisemppa toime, nii ova fiskaali ja poliisi koht teijän kimbussan. Sissi.
Tässä muodossa (+- kopiontivirheeni) juttu julkaistiin Rauman purjehdusseuran lehdessä Ahti 2/1898, josta kansikuva alla. Heti tuli mieleen H. J. Nortamo ja samannäköinen juttu onkin Nortamo-seor -sivustolla. Ja Vanhan Rauman sivuilla. Mutta ei ollut meikäläisen silmiin tullut ja tykkäsin, että oli hauska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti