Selvisin Härmästä hengissä

En ole lähtökohtaisesti kotimaisten elokuvien ystävä. Nähtyäni Härmän trailerit teatterissa ja YouTubessa (tässä ja tässä) olen psyykannut itseäni viikkotolkulla astumaan elokuvateatteriin. Sillä pitäähän minun pysyä kärryillä siitä minkälaista historiakuvaa kansalle tyrkytetään.

Minut olisi saanut helpommin Tennispalatsiin, jos joku olisi kertonut, että Härmään liittyy mininäyttely.


Toisaalta oli ihan hyvä, että näin sen vasta lipun ostettuani.

Selviytymisstrategiaksi olin jossain vaiheessa ajatellut alkoholia. Mutta vanhassa vara parempi. Muistiinpanoja kirjoittaen olen selvinnyt monesta paikasta hermoja menettämättä. Leffan tunnelmasta meni tällä tekniikalla ehkä jotain ohi, mutta päätellen vieressä istuneen teinin kikatuksesta yhden kuolinkohtauksen kohdalla, olisi oikea vire ollut hukassa popcornienkin kanssa.

Alun taustoitustekstien avulla tiesimme leffan sijoittuvan lavealle Pohjanmaan 1800-luvulle "puukkovallan aikaan". Sen loppuna voitaneen pitää Kauhavan vallesmannia, joka Sutki-kirjastani luntaten oli virassa 1870-luvun alkaessa. Samaisesta kirjasta palautui mieleen Sutkista otetttu epäonnistunut valokuva eli elokuvassa esiintyvä kuvan otto sopii nipin napin mukaan. Kun tapahtumat mahtuvat yhteen kesään, miksei voitu tarkentaa aikaa vuosikymmeneen vuosisadan sijaan? (Pressihaastattelussa JP Siili hahmottaa ajankohdan 1800-luvun puoleenväliin.)

Oli vuosikymmen mikä tahansa 1800-luvun puolella, oli naisilla aivan liian vähän huiveja. Naispäähenkilön kampaus... Mutta perhe oli varhaisesti ja vahvasti kansallismielinen kun jo 20 vuotta ennen tapahtuma-aikaa oli tyttärelle annettu nimeksi Aino.

Juonelle oli olennaista perinnönjako. Käsikirjoittaja oli käsiään säästääkseen unohtanut, että testamentti tarvitsi enemmän kuin yhden todistajan. Käsittääkseni. Ainakin kaikissa näkemissäni kauppakirjoissa 1800-luvulla on kaksi todistajaa. Ympäristön laittomuus ilmeisesti selittää sen, ettei perunkirjoitusta edes yritetty. Kuten myös neitsyytensä menettäneelle järjestetyt kruunuhäät.

Tervahaudan teosta en tiedä mitään, toivottavasti oli oikeaoppista ahertamista. Näyttävää halon heitäntää ainakin. Tiedoissani on myös aukko Pohjanmaan hautauskulttuurin kohdalla. Isoäitini isovanhemmat löysin tavanomaiselta Vetelin kirkkomaalta, joten hieman ihmettelin elokuvan kotihautausmaata, jossa haudat oli peitetty mukulakivin.

Jälkeenpäin ajateltuna leffa vaikutti lupaavalta niin kauan kuin Esko Salminen oli mukana ja sitten mentiin pellolle. Leffan daideellisuutta oli kai miespäähenkilön saamattomuus (paitsi sillä yhdellä tavalla). Tehokkuuden ystävälle tarinan kerronta oli kovin hidasta ja suurelta osin ennalta arvattavaa. Kuorrutettuna ylenmääräisellä melodraamalla.

Huvimajassa toisen bloginkirjoittajan näkemys elokuvasta.

Lauri Tähkän Poltetta ei leffassa muuten kuultu.