Asiantuntijavastaajat toivat esiin toisenkin mahdollisuuden. Ehkä siat söivät. Kysyjä linjan päässä järkyttyi ja minäkin hätkähdin. Ei kyllä olisi pitänyt, sillä jo vuosia sitten opin, että vielä 1800-luvulla lehmiä ruokittiin omalla lannallaan ja arvokkaimmillaan hevosen jätöksillä. Jälkimmäisillä oli sellainen arvo, että ne kävivät arvohenkilöiden lääkkeen ainekseksi 1600-luvulla eikä kukaan ihmetellyt asiaa. (Tämä tarina löytyy Turun akatemian konsistorin pöytäkirjoista ja Flachsenius-kirjastani. Ainakin.)
Lehmien ruokinnasta en kylläkään tiennyt kaikkea. (Yllätys, yllätys.) Hesari esitteli 8.3. Sirkka-Liisa Rannan kirjan Naisten työt. Pitkiä päiviä, arkisia askareita. Juttu alkoi kuvauksella asikkalalaisen emännän aamusta 1900-luvun alussa. Pirtin ovipielestä hän otti navettaan mukaansa "kusilyhteen". Tämä oli "olkinippu, johon miesväki oli yöllä käynyt virtsaamassa ja jonka lehmät saivat alkupalaksi".
Entisajan lehmät olivat muuten ravinnon puutteesta hieman pienempiä kuin nykyiset. Keskiajan luontoillan vastauksen mukaan lehmän säkäkorkeus saattoi olla vain metrin verran.
Takaisin otsikon aiheeseen. Yliopisto-lehdessä 2/2012 esiteltiin "henkiinherättäjä" Eske Willerslev. Hän on saanut irti ammoin eläineiden eläinten DNA:ta irti fossiloituneista jätöksistä. Ihmisille moinen ei ilmeisesti ole onnistunut. Museokokoelmista löytyneestä hiustupsusta oli saatu 4000 vuotta sitten eläneen grönlantilaisen DNA talteen.
Museoista löytyy kaikenlaista. Hesari kertoi numerossaan 12.3. museoviraston keskusvarastosta. Juttu loppuu:
Gustaf Nordenskiöldin jäljiltä on keskusvarastossa Coloradon Mesa Verden intiaanien jäämistöä tuhannen vuoden takaa, muumioista alkaen.
Yhdestä vanerilaatikosta löytyy pieni rasia ja sen sisältä harmaa pötkylä.
Arkistoviitteessä kerrotaan, mistä on kyse. Excrementtiä, sivulla lukee. Sulkuihin on joku lisännyt suomeksi: Sontaa.
Hei!
VastaaPoistaVirtsa sisältää ureaa, on siis valkuaisrehua tämä kusilyhde;)