Kustaan sotaan jääneitä on tullut ennenkin näissä uutisleikepostauksissa esiteltyä, tällä kertaa tarjolla kolme tapausta:
Viimeinen havainto sotilaasta Johan Mört oli vuodelta 1788 Ruotsin ja Venäjän välisestä taistelusta Valkealan "Kaipiaismalmilla". Pakko oli päätellä hänen joko siellä kaatuneen tai joutuneen venäläisten vangiksi. Vaimo Lisa Axeldotter ei jaksanut ihan loputtomiin odottaa selvyydeen saamista vaan oli menossa uusiin naimisiin, minkä vuoksi sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin ylläoleva kuulutus 15.5.1795. Asiasta jotain tietävien sopi ilmoittautua varapastori Peter Henric Boismanille, joka tuolloin oli vs. kirkkoherra Orimattilassa.
Strömforsin ruukin veitsiseppä Johan Forster karkasi vaimonsa mielestä Venäjälle vuonna 1789. tai paremminkin Venäjän sotaan, sillä uskottavien kertomuksien mukaan Johan kuoli Systerbäckissä. Mutta kertomukset eivät riittäneet vapauttamaan Catharina Elisabeth Hansdotteria uuteen avioliittoon, joten miehen kohtaloa kuulutettiin kolmatta kertaa ylläolevalla ilmoituksella sanomalehdessä Inrikes tidningar 19.1.1798. Asiat taisivat hoitua Catharinan mielen mukaisesti, sillä Ruotsinpyhtäällä vihittiin Hiskin mukaan 3.6.1798 "Sågk. Salomon Hammarström " ja " Smed.änk. Cath: Elisab: Hansdr".
Itsellinen Johan Bök liittyi armeijan riveihin Kustaan sodan alussa, eikä sen jälkeen antanut kuulla itsestään vaimolleen ja lapsilleen Hailuodossa. Torppari Hindric Kipinä halusi mennä vaimon kanssa naimisiin ja edellisen miehen kohtaloa täten kuulutettiin kolmatta kertaa sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1800. Onnelliseen loppuun viittaa Hiskin mukaan 5.6.1801 Hailuodossa vihityt "Enkl. Henr. Klemetss. Kipinä" ja "Enk. Caisa Simonis Berni el. Bök".
lauantai 10. joulukuuta 2011
perjantai 9. joulukuuta 2011
Päivän uutinen Ruotsin historiasta
Martin Liskan twitter-viesti
Minulle asialla on sukututkimuksellistakin (kröhöm) kiinnostusta, olenhan... jonkun... Maunun sukulaisen jälkeläinen. Muistaakseni. Kiinnostaa kyllä muitakin, sillä Fredrik Tenfält twiittasi tunti sitten
Skandal! Vem ligger då i grav avherätti minut päivän historialliseen uutiseen, joka hieman ennen keskipäivää oli Ruotsin radion sivuilla kerrottu. Yle otsikoi asian pari tuntia myöhemmin: Tukholman hautakirkossa vääriä vainajia. Tukholman Medeltidsmuseetin pressitiedote taitaa olla asiallisin lähde. Ihan oikeita vainajia kirkossa on, mutta hieno törökööki, joka Maunu Ladonlukkoa markkeeraa, on tarkoituksella tai tarkoituksetta laitettu väärään paikkaan.#MagnusLadulas? Och vad som är viktigare - var ligger kungen begravd???
Minulle asialla on sukututkimuksellistakin (kröhöm) kiinnostusta, olenhan... jonkun... Maunun sukulaisen jälkeläinen. Muistaakseni. Kiinnostaa kyllä muitakin, sillä Fredrik Tenfält twiittasi tunti sitten
Det meddelas nu att den särskilda Magnus Ladulås-bloggen kraschat. Historieintresset lever i landet.Lisäys. Charlotte ehti saada aiheesta tekstinsä på svenska julki hieman ennen minua.
Suhteellinen tummuus
Youtubessa eksyin geneettistä perimää valottavien pätkien ääreen ja katselin hetken varsin epämielyttävältä vaikuttavaa esitystä Are Italians White? Find out in less than 7 minutes. Yritettiin (kai) viestittää, että koska joidenkin italialaisten piirteet muistuttavat pohjois-afrikkalaisia, he eivät olisi "valkoisia".
No, jos ei ole "valkoinen" olisi hyvä, että "tummuus" tulisi mahdollisimman positiivisesta/eksoottisesta suunnasta. Tämä näkyy m.m. edelleen SukuForumilla jatkuvasta keskustelusta Pohjalainen tummuus. Sen aloittaja oli sitä mieltä, että "pohjalaisissa on keskimääräistä enemmän tummahiuksisia ja ruskeasilmäisiä" ja tarjosi selitysmalliksi, että "pohjanmaalle olisi muuttanut joskus historian hämärässä friisejä nyk. Alankomaiden, Saksan ja Tanskan rannikolta". Alankomaiden, Saksan ja Tanskan rannikoillahan ihmiset ovat tunnetusti tummansävyisiä...?
Keskustelun jatkajat osin kyseenalaistivat pohjalaisten erityisen tummuuden, mutta tarjosivat selityksiksi romaneja, kasakoita sekä vienankarjalaisia kauppiaita. Sitten puolalaisia sotilaita ja valloonisukuja. Vähemmän kiinnostusta herättivät maininnat saamelaisista ja nimimerkki Marjapuun toteamus
(Molemmat mummoni - toinen satakuntalainen ja toinen keskipohjalainen - ovat pieniä ja tummahiuksisia. Äitini on pitkä ja tummahiuksinen. Minä olen pitkä ja hiukseni maantien (tai hunajan) väriset. Genetiikka on ihmeellinen asia.)
Koska nykyajan teknologia tarjoaa toisenlaiset mahdollisuudet kuin 1800-luvun kallonmittaus, odotan mielenkiinnolla DNA-tutkimuksen antia Suomen asutushistorian selventämiseksi. En tiedä ovatko tutkijat ajatelleet sitä, että vielä elossa olevat 1900-luvun alkupuolella syntyneet ovat jokseenkin viimeistä ikäpolvea, jonka sukujuuret ovat paikallisia. Liikkuminen ja muuttaminen kun lisääntyi koko viime vuosisadan ajan.
P. S. Perinnölisyysaiheisia linkkejä ei ole varastossani kuin yksi, jonka suomenkielinen tiedote on jo ehtinyt hävitä verkosta. Siinä todettiin m.m. "Jenni Pettay tutki väitöskirjassaan perinnöllistä ja ympäristöstä johtuvaa vaihtelua lisääntymispiirteissä 1700- ja 1800-lukujen suomalaispopulaatioissa. [...] Tutkimuksessa havaittiin, että keskeisissä lisääntymispiirteissä kuten lapsiluvussa, aikuiseksi kasvatetujen lasten määrässä ja viimeisen synnytyksen iässä oli naisilla perinnöllistä vaihtelua. [...] Varallisuus oli tärkeä lisääntymismenestykseen vaikuttava tekijä. Säätyläiset ja talolliset naiset saivat ensimmäisen lapsensa keskimäärin 25-vuotiaana, kun taas köyhien kuten piikojen keskimääräinen ensimmäisen synnytyksen ikä oli lähes 29 vuotta." Siis: Jenni Pettay: Phenotypic and Genetic Variance and Covariance in Life-history Traits in Pre-industrial Human Populations
No, jos ei ole "valkoinen" olisi hyvä, että "tummuus" tulisi mahdollisimman positiivisesta/eksoottisesta suunnasta. Tämä näkyy m.m. edelleen SukuForumilla jatkuvasta keskustelusta Pohjalainen tummuus. Sen aloittaja oli sitä mieltä, että "pohjalaisissa on keskimääräistä enemmän tummahiuksisia ja ruskeasilmäisiä" ja tarjosi selitysmalliksi, että "pohjanmaalle olisi muuttanut joskus historian hämärässä friisejä nyk. Alankomaiden, Saksan ja Tanskan rannikolta". Alankomaiden, Saksan ja Tanskan rannikoillahan ihmiset ovat tunnetusti tummansävyisiä...?
Keskustelun jatkajat osin kyseenalaistivat pohjalaisten erityisen tummuuden, mutta tarjosivat selityksiksi romaneja, kasakoita sekä vienankarjalaisia kauppiaita. Sitten puolalaisia sotilaita ja valloonisukuja. Vähemmän kiinnostusta herättivät maininnat saamelaisista ja nimimerkki Marjapuun toteamus
Mistä me muuten tiedämme, minkä näköisiä ns. alkuperäiset suomalaiset olivat? Ei ole sanottu, että suomalainen on automaattisesti sinisilmäinen, vaaleaihoinen ja liinatukkainen. Itse asiassa tunnen hyvin vähän tuota mielikuvaa vastaavia suomalaisia. Suurin osa nykysuomalaisista tuntuu olevan ns. ristiverisiä, eli vähän "kaikenvärisiä". Mielestäni pitäisi hyväksyä se tosiasia, että ns. suomalainen olikin alunperin melko tummaa heimoa, joka sitten "laimeni" vuosituhansien kuluessa heimojen sekoittuessa vaaleampiin. Lopputuloksena on nykyinen ristiverinen kansa.Jukka H. tosin antoi sille myöhemmin tukea kirjoittaen
Olisikohan sittenkin niin, että uutta väriä Pohjanmaalle ym. eivät olekaan tuoneet tummaveriset, vaan se on alkuperäisväri. Jos kaikki maailman sinisilmäiset polveutuvat yhdestä 6-10 000 vuotta sitten tapahtuneesta mutaatiosta, on jokseenkin varmaa, että Fennoskandian varhaisimmat jääkauden jälkeiset asukkaat ovat olleet ruskeasilmäisä ja todennäköisesti myös tummatukkaisia.Myös geenien säilyminen ja paikallistuminen ei kiinnostanut teoriana, vaikka Palon Airi järkevästi jo ensimmäisenä vastaajana totesi "Joka tapauksessa on kai kyse vallitsevista geeneistä, jotka lienevät sitten vielä "rikastuneet" tietyin paikoin."
(Molemmat mummoni - toinen satakuntalainen ja toinen keskipohjalainen - ovat pieniä ja tummahiuksisia. Äitini on pitkä ja tummahiuksinen. Minä olen pitkä ja hiukseni maantien (tai hunajan) väriset. Genetiikka on ihmeellinen asia.)
Koska nykyajan teknologia tarjoaa toisenlaiset mahdollisuudet kuin 1800-luvun kallonmittaus, odotan mielenkiinnolla DNA-tutkimuksen antia Suomen asutushistorian selventämiseksi. En tiedä ovatko tutkijat ajatelleet sitä, että vielä elossa olevat 1900-luvun alkupuolella syntyneet ovat jokseenkin viimeistä ikäpolvea, jonka sukujuuret ovat paikallisia. Liikkuminen ja muuttaminen kun lisääntyi koko viime vuosisadan ajan.
P. S. Perinnölisyysaiheisia linkkejä ei ole varastossani kuin yksi, jonka suomenkielinen tiedote on jo ehtinyt hävitä verkosta. Siinä todettiin m.m. "Jenni Pettay tutki väitöskirjassaan perinnöllistä ja ympäristöstä johtuvaa vaihtelua lisääntymispiirteissä 1700- ja 1800-lukujen suomalaispopulaatioissa. [...] Tutkimuksessa havaittiin, että keskeisissä lisääntymispiirteissä kuten lapsiluvussa, aikuiseksi kasvatetujen lasten määrässä ja viimeisen synnytyksen iässä oli naisilla perinnöllistä vaihtelua. [...] Varallisuus oli tärkeä lisääntymismenestykseen vaikuttava tekijä. Säätyläiset ja talolliset naiset saivat ensimmäisen lapsensa keskimäärin 25-vuotiaana, kun taas köyhien kuten piikojen keskimääräinen ensimmäisen synnytyksen ikä oli lähes 29 vuotta." Siis: Jenni Pettay: Phenotypic and Genetic Variance and Covariance in Life-history Traits in Pre-industrial Human Populations
Tohtorinna Kalm, tytär ja palvelijatar
Syksyn kirjauutuuksista Rosemarie Tsubakin Pehr Kalm, suomalainen Amerikan löytäjä palautti mieleeni viime vuonna esittelemäni Amerikan käyneet espoottaret. Löytyisikö heistä lisätietoa?
Tsubaki ajoittaa sivulla 108 Kalmin avioliiton Anna Margaretha Sjömanin kanssa vuoden 1750 alkuun. Vaimon edellisestä avioliitosta syntyneelle Johanna Margarethalle hän antaa syntymäpäiväksi 14.5.1748, mikä eroaa muutamalla kuukaudella viime vuonna löytämästäni.
Tsubaki palaa perhekappaleen jälkeen seuraamaan Kalmin tutkimusmatkaa eikä edes paluumatkan yhteydessä mainitse vaimoa. Aivan yksin Tsubaki ei kuitenkaan Kalmia matkaan lähetä 13.2.1751 vaan toteaa mukanaan olleen "neljä seuralaista ja suuri määrä arkkuja ja muita matkatavaroita, mukaan lukien joitakin eksoottisia eläimiä, kuten marsu, kilpikonna ja pussirotta (joskin haisunäädän laivaan ottaminen kiellettiin." (s. 135)
Ihmisistä tekee hieman tarkempaa selkoa Carl Skottberg tekstissä Pehr Kalm, minnesteckning (K. Svenska vetenskapsakademiens årsbok för år 1950). Neljä matkakumppania olivat puutarhamestari Lars Jungström, Kalmin vaimo, tytärpuoli ja piika. Seurueen laiva juuttui hiekkasärkkään Thamesin suulla ja Lontoossa oltiin 29.3.-5.5. Sitä pääsivätkö naiset katsomaan kaupunkia ei kerro kumpikaan kirja.
Göteborgiin saavuttiin 16.5. ja Tukholmaan 3.6. Siellä Tsubakin Kalm majoittuu muita mainitsematta rouva Åkermanin luo (s. 136). Skottsberg sijoittaa rouva Åkermanilta Malmskillnadsgatan 14:ssä vuokrattuihin kahteen yksinkertaiseen huoneeseen myös vaimon, lapsen ja piian. Turkuun lähtijöiksi hän kirjaa 28.8.1751 Kalmin sekä vaimon ja lapsen. Liekö piika unohtunut vai oikeasti ollut eri laivassa?
Sitten Skottsbergin pitäytyy Kalmin urassa eikä edes mainitse tämän kahta omaa lasta. Edes Kalmin kuollessa 16.11.1779 ei mainita suremaan jääneitä.
Skottsberg on kirjoittanut hieman laajemman elämänkuvauksen, joka ei kuulunut kaupunginkirjaston valikoimaan. Liekö siinäkään piika Elisabet Sandberg esiintynyt nimellään tai tytärpuolen häitä kuvattu?
P.S. 1 Tuoreessa Porthan-seuran Auraica-lehdessä on Petter Portinin artikkeli Pietari Kalm, Suomen ekologian isä.
P.S. 2 Kasveihin liittyviä vanhoja tekstejä suomeksi:
Tsubaki ajoittaa sivulla 108 Kalmin avioliiton Anna Margaretha Sjömanin kanssa vuoden 1750 alkuun. Vaimon edellisestä avioliitosta syntyneelle Johanna Margarethalle hän antaa syntymäpäiväksi 14.5.1748, mikä eroaa muutamalla kuukaudella viime vuonna löytämästäni.
Tsubaki palaa perhekappaleen jälkeen seuraamaan Kalmin tutkimusmatkaa eikä edes paluumatkan yhteydessä mainitse vaimoa. Aivan yksin Tsubaki ei kuitenkaan Kalmia matkaan lähetä 13.2.1751 vaan toteaa mukanaan olleen "neljä seuralaista ja suuri määrä arkkuja ja muita matkatavaroita, mukaan lukien joitakin eksoottisia eläimiä, kuten marsu, kilpikonna ja pussirotta (joskin haisunäädän laivaan ottaminen kiellettiin." (s. 135)
Ihmisistä tekee hieman tarkempaa selkoa Carl Skottberg tekstissä Pehr Kalm, minnesteckning (K. Svenska vetenskapsakademiens årsbok för år 1950). Neljä matkakumppania olivat puutarhamestari Lars Jungström, Kalmin vaimo, tytärpuoli ja piika. Seurueen laiva juuttui hiekkasärkkään Thamesin suulla ja Lontoossa oltiin 29.3.-5.5. Sitä pääsivätkö naiset katsomaan kaupunkia ei kerro kumpikaan kirja.
Göteborgiin saavuttiin 16.5. ja Tukholmaan 3.6. Siellä Tsubakin Kalm majoittuu muita mainitsematta rouva Åkermanin luo (s. 136). Skottsberg sijoittaa rouva Åkermanilta Malmskillnadsgatan 14:ssä vuokrattuihin kahteen yksinkertaiseen huoneeseen myös vaimon, lapsen ja piian. Turkuun lähtijöiksi hän kirjaa 28.8.1751 Kalmin sekä vaimon ja lapsen. Liekö piika unohtunut vai oikeasti ollut eri laivassa?
Sitten Skottsbergin pitäytyy Kalmin urassa eikä edes mainitse tämän kahta omaa lasta. Edes Kalmin kuollessa 16.11.1779 ei mainita suremaan jääneitä.
Skottsberg on kirjoittanut hieman laajemman elämänkuvauksen, joka ei kuulunut kaupunginkirjaston valikoimaan. Liekö siinäkään piika Elisabet Sandberg esiintynyt nimellään tai tytärpuolen häitä kuvattu?
P.S. 1 Tuoreessa Porthan-seuran Auraica-lehdessä on Petter Portinin artikkeli Pietari Kalm, Suomen ekologian isä.
P.S. 2 Kasveihin liittyviä vanhoja tekstejä suomeksi:
- Pietari Adriani Gadd: Lyhykäinen Ja Yxikertainen Neuwo Kuinga Krydimaan Yrttein Kaswannot, Suomen Maasa, Taittaan saatetta tuleundumaan.(1768)
- Axel Laurell: Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa.(1773)
- Henric Wegelius (suom.), Fredric Mozelius: Neuwo Maan Wiljelemisestä Yhteiselle Kansalle. (1778)
- Kuinga Koiwun-parkkia pitä Puun pääldä poisotettaman, kuiwattaman ja walmistettaman (suom.).(1788)
- Anders Lissander: Maa-Pärunain Kasswattamisesta.(1793)
- [Josef Pippingsköld:] Neuwo, kuinga terwellinen ja hywän maullinen ruoka taitaan walmistaa Nummi- (Nurmi-) eli Kangas-jäkälästä.(1798)
- Neuwo, Kuinga Maanmies mahdaisi Karjansa, tawallisen Karjan-ruan (Konnun eli Rehun) puutteesa elättää.(1799)
torstai 8. joulukuuta 2011
Siitä ritarihuoneen lätkästä
Ritarihuoneella käyntiin olin sen verran valmistautunut, että palautin aktiivimuistiin kolme "tuoreinta" aatelisesi-isääni. Yhden sukunimellä on kolme eri aatelissukua ja yhden vaakuna ei ollut seinälle päätynyt, joten bongattavaksi jäi se kolmas: Ehrenmarck. (Kuvassa jokseenkin keskellä. onneksi ei ollut salin katon rajassa tämä.)
Vasta kotona tarkistin mitä olin aikanaan tiennyt ja kirjoittanut tästä esi-isästäni kirjaani Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat:
Dröpshultissa ei ole enää 1700-luvun alun päärakennusta, mutta ainakin pari vuotta sitten siellä tarjottiin maatilamatkailua, joka on jäänyt mieleen yhtenä sukujuurimatkailun potentiaalisena kohteena.
Vasta kotona tarkistin mitä olin aikanaan tiennyt ja kirjoittanut tästä esi-isästäni kirjaani Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat:
Helenan ja Johanin vuonna 1659 syntynyt poika Edward Johansson Bohm myi osuutensa Trästadin tilasta veljelleen Filipille vuonna 1682. Molemmat veljekset ottivat aatelointinsa yhteydessä vuonna 1693 sukunimen Ehrenmarck. Edward oli tuolloin korpraali Skoonen ratsuväessä, mutta ylennettiin majoitusmestariksi helmikuussa 1695. Edward meni 21.4.1697 naimisiin joukkoyksikkönsä ratsumestarin Anders Tornerefeltin tyttären Elisabetin kanssa. Edward sai tämän jälkeen ylennyksen ensin kornetiksi toukokuussa 1700, sitten luutnantiksi tammikuussa 1702 ja rykmentin majoitusmestariksi kesäkuussa 1702. Muutama viikko viimeisen ylennyksensä jälkeen Edward kuoli Klissowin taistelussa.Ei siis mitään hirvittävän erikoista.
Edwardin ja Elisabetin poika Johan Filip Ehrenmarck oli syntynyt 7.8.1699 eli oli vasta pikkulapsi isänsä kuollessa. Perheen perinteitä kunnioittaen ja ajan tapojen mukaisesti hänet kirjattiin jo 13-vuotiaana armeijaan. Hän siirtyi kesällä 1718 Kalmarin rykmenttiin ja sai siellä vänrikin aseman helmikuussa 1720. Saman vuoden joulukuussa hän meni Kalmarin rykmentin everstiluutnantin ainoan tyttären Marianne de Frumerien kanssa naimisiin tämän kotitilalla Dröpshultissa. Seuraavana vuonna syntyi esikoistytär Katarina Elisabet Ehrenmarck. Katarina oli 18-vuotias kun Marianne kuoli 22.12.1739. Katarina meni naimisiin 4.4.1743 Dröpshultissa Jonas Sohlbergin kanssa. Katarinan syntyessä Dröpshult oli Mariannen äitipuolen hallinnassa. Mariannen kuoleman jälkeen omistus siirtyi Katarinan isälle. Tila oli Ehrenmarckeilla vuoteen 1807.
Johanin ura eteni luutnantiksi syyskuussa 1743, kapteeniluutnantiksi toukokuussa 1749, kapteeniksi syyskuussa 1750, majuriksi kesäkuussa 1761. Hän erosi armeijasta everstiluutnantin arvoisena kesäkuussa 1771. Johan kuoli pari vuotta myöhemmin 28.1.1773.
Dröpshultissa ei ole enää 1700-luvun alun päärakennusta, mutta ainakin pari vuotta sitten siellä tarjottiin maatilamatkailua, joka on jäänyt mieleen yhtenä sukujuurimatkailun potentiaalisena kohteena.
Museaaliset terveiset Tukholmasta maanantain osalta
Hotelliaamiaisen sulattamiseksi suuntasimme Södermalmin kaduille, joilla on mahdollisuus nähdä 1700-luvulla rakennettuja taloja (Fjällgatan (josta kuvat yllä), Stigbergsgatan, Mäster Mikaels gatan, Fiskargatan, Södra teatern). Rakennuksia kuvaavat infotaulut löytyivät helposti ja kirkas sää tarjosi komeat näkymät yli Tukholman.
Päivän ensimmäinen kohde oli K. A. Almgrenin silkkikutomo. Ullakkokerroksen pienehkö näyttely kertoi silkin historiasta Ruotsista sekä tehtaan historiasta. Varsinaisessa konesalissa meille näytettiin konkreettisesti jacquard-tekniikalla kutominen. Työasento näytti tuskalliselta, mutta esittelijä vakuutti, että hän pystyy tekemään 8-10 tunnin työpäiviä ilman seuraamuksia.
Sitten Gamla Staniin, jossa Riddarhusetin ovet avautuivat tunnin ajaksi tavalliselle rahvaalle - rahaa vastaan. Ihailimme kivistä portaikkoa ja onnistuimme istuntosalin seinältä löytämään yhden esi-isän kuparilätkän. Suoritusta helpottaa huomattavasti, jos pyytää infotiskiltä nähtäväksi kansion, josta sijainnin voi hakea nimen mukaan.
Taksi vei meidät takaisin museopuistoon, jossa edellisenä päivänä oli jäänyt väliin Tekniska museet. Siellä oli käynnissä uuden ison näyttelyn rakennus ja pääsimme sisään puoleen hintaan. Katseltavaa riitti rahan vastineeksi. Aivan ensimmäiseksi istahdimme katsomaan dokumenttiohjelmaan Ada Lovelacesta ja vahvistimme silkkikutomossa mieleen juolahtaneen yhteyden jacquard-tekniikan ja ohjelmoinnin välillä. (Lisätietoa kaipaaville esim. Tiina Torvisen teksti)
Vaikka esineissä ja esimerkeissä oli painotusta Ruotsiin kommunikaatioteknologiaosuudessa oli paljon katsottavaa ja opittavaa. Tuhrasimme ylimmässä kerroksessa puolitoista tuntia ja enemmänkin olisi saanut menemään. Kakkoskerroksen naiskeksijänäyttelyssä opin, että ruotsalainen mimmi (nimi unohtui jo) keksi 1700-luvulla, että perunasta voi keittää viinaa ja tehdä puuteria. Respect!
Päästyämme takaisin ala-aulaan olin käyntiin jo perin tyytyväinen. Viime tingassa tajusin, että kellarikerroksessa on kaivos- ja metalliteknologiasta perusteellinen ja mielenkiintoinen esittely. Ehdimme sinne vain kurkistaa, sillä laivan kyytiin oli jo kiire. Tukholmassa jää aina jotain näkemättä...
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Museaaliset terveiset Tukholmasta sunnuntain osalta
Lauantain ja sunnuntain välisen yön merenkäynnin jälkeen Sjöhistoriska museet oli sopiva paikka aloittaa miniloma Tukholmassa. Museon kellarikerros oli jätetty 60-luvun asuun ja tarjosi pienoismallien ja piirrosten lisäksi annoksen antiikkista museotunnelmaa. Vitriineistä en oppinut lisää 1500-luvun liikenteestä, mitä olin toivonut. Hämmästyttävän tarkasti oli kyllä seinäkaavioon koottu tiedot laivojen valmistuksesta m.m. välillä 1532-1567, valitettavasti en vaan saanut selvää datavisualisoinnista. Hämmennyin myös siitä, että aikasarjan vuosia 1633-1679 ei näkynyt missään.
Täysin selvää oli teksti myöhemmässä vitriinissä, jossa todettiin vuoteen 1749 viitaten "efter detta byggdes inga fler galärer i Sverige". Myönnettäköön, etten Mikko Huhtamiehen kaleeripuheita kovin tarkasti kuunnellut, mutta jäi käsitys, että tätä soutulaivatyyppiä olisi Suomenlinnassakin ehditty rakentaa. Niin tai näin, kahden kerroksen pienoismalleista selvisi soudun tekniikka.
Pienoismalleja riitti siis toiseenkin (oik. ensimmäisen) kerrokseen, jossa infotekstit olivat modernimpia ja paljastivat erilaisia puolia merimieselämästä. Jopa järkyttävän tavan, jolla laivapoikia oli tehokkaasti ruoskittu, heidän juostessaan toinen käsi vanteeseen sidottuna. Hupaisampi oli pieni videopätkä, jossa näytettiin, että pienoismalli oli sisustettu sisäpuolelta huonekaluin ja kanuunoin.
Alakerran ison salin vetonaula oli Kustaa III:n huvilaivan perä (ahteri?). Sitä kiertäneet infotaulut kertoivat laivan kohtaloista ja osallistumisesta Kustaan sotaan Suomen etelärannikolla.
Yläkerran kauppalaivastoa esittelevä näyttely oli yllättävän monipuolinen. Siellä sai tietoa kaupan historiasta 800-luvulta lähtien, väkivallasta merellä ja kauppalaivastokehityksestä. Kun kunkin teeman kanssa sai käydä aikajanan uudelleen läpi ja sen oli tehnyt pienoismallien parissa jo kahdesti, alkoi hieman kyllästyttämään. Yläkerran toisen pään merirosvonäyttely, joka aloitti 1300-luvun vitaaliveljeksistä, ei sitten enää jaksanut kiinnostaa.
Ennen kävelyä keskustaan (*) poikkesimme Etnograafiseen museoon, joka tarjosi juuri nyt kuolattavan ihania arkeologisia aarteita Afganistanista. Muu osa meni läpikävelyksi, jonka perusteella uskallan suositella museota ainakin Pohjois-Amerikan intiaaneista kiinnostuneille.
* Kävely rantapolkua pitkin tarjoaa mukavia näkymiä vastarannan Djurgårdenille sekä komeisiin rakennuksiin Diplomatstadenissa. Strandvägenillä onnistuin kurkkaamaan rappukäytävään, jota koristivat antiikkia mukailevat ihmispatsaat.
Täysin selvää oli teksti myöhemmässä vitriinissä, jossa todettiin vuoteen 1749 viitaten "efter detta byggdes inga fler galärer i Sverige". Myönnettäköön, etten Mikko Huhtamiehen kaleeripuheita kovin tarkasti kuunnellut, mutta jäi käsitys, että tätä soutulaivatyyppiä olisi Suomenlinnassakin ehditty rakentaa. Niin tai näin, kahden kerroksen pienoismalleista selvisi soudun tekniikka.
Pienoismalleja riitti siis toiseenkin (oik. ensimmäisen) kerrokseen, jossa infotekstit olivat modernimpia ja paljastivat erilaisia puolia merimieselämästä. Jopa järkyttävän tavan, jolla laivapoikia oli tehokkaasti ruoskittu, heidän juostessaan toinen käsi vanteeseen sidottuna. Hupaisampi oli pieni videopätkä, jossa näytettiin, että pienoismalli oli sisustettu sisäpuolelta huonekaluin ja kanuunoin.
Alakerran ison salin vetonaula oli Kustaa III:n huvilaivan perä (ahteri?). Sitä kiertäneet infotaulut kertoivat laivan kohtaloista ja osallistumisesta Kustaan sotaan Suomen etelärannikolla.
Yläkerran kauppalaivastoa esittelevä näyttely oli yllättävän monipuolinen. Siellä sai tietoa kaupan historiasta 800-luvulta lähtien, väkivallasta merellä ja kauppalaivastokehityksestä. Kun kunkin teeman kanssa sai käydä aikajanan uudelleen läpi ja sen oli tehnyt pienoismallien parissa jo kahdesti, alkoi hieman kyllästyttämään. Yläkerran toisen pään merirosvonäyttely, joka aloitti 1300-luvun vitaaliveljeksistä, ei sitten enää jaksanut kiinnostaa.
Ennen kävelyä keskustaan (*) poikkesimme Etnograafiseen museoon, joka tarjosi juuri nyt kuolattavan ihania arkeologisia aarteita Afganistanista. Muu osa meni läpikävelyksi, jonka perusteella uskallan suositella museota ainakin Pohjois-Amerikan intiaaneista kiinnostuneille.
* Kävely rantapolkua pitkin tarjoaa mukavia näkymiä vastarannan Djurgårdenille sekä komeisiin rakennuksiin Diplomatstadenissa. Strandvägenillä onnistuin kurkkaamaan rappukäytävään, jota koristivat antiikkia mukailevat ihmispatsaat.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Linkkiretki itsenäiseen Suomeen
Itsenäisyyspäivän kunniaksi (enimmäkseen) tuoretta opinnäytekirjallisuutta, joka käsittelee Suomen historiaa itsenäisyytemme ajalla.
Urheilua ja kulttuuria
Urheilua ja kulttuuria
- Suutari, Inkeri : Valta näkyväksi – Eduskuntatalohanke 1905–1926
- Hakkarainen, Jussi-Pekka : Oppineiden talossa : Helsingin yliopiston slavistien kansainväliset verkostot Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnan yhteydessä vuosina 1921-1925.
- Kosunen, Janne: "Me emme saa tätä kehitystä sallia!" tulenkantajien humanistinen puolustus kansallista totalitarismia vastaan 1928-1939
- Niskanen, Susanna: Astrologiaa, salatiedettä ja kamomillakääreitä : tutkimus kansanparantajan käsikirjoituksesta 1920-luvulta
- Maunula, Markku; Norkamo, Kirsti; Olkku, Pekka: Kauppaopetuksesta liiketalouden koulutukseksi. 60-vuotta Kouvolassa
- Linna, Johanna; Peltomäki, Jenni; Sevón, Anne-Laura: Yhdistystoiminta kätilötyössä – koko kätilökunnan etu : Uudenmaan läänin Kätilöyhdistyksen 100-vuotinen historia
- Taskinen, Mari: Historiaa tutkimassa : Rantajätkät ry:n historiikki
- Puukko, Soili: Naisten tie sinisille kilpakentille : tutkimus naisten kilpapurjehduksesta 1900-luvun Suomessa
- Rantala, Maria: Ruumis objektina ja subjektina. Naisurheilijoiden valokuvat Suomen Urheilulehdessä vuosina 1945–1969
- Heikkilä, Inka; Sax, Saara: Sallan hiihtokeskuksen historia 1930-luvulta vuoteen 2010
- Jokela, Salla: Monumenttikuvista elämyskuviin : Helsinki matkaesitteiden kuvituksessa 1895 - 2005
- Mäkinen, Teija: Omaisuuden dokumentointi : jyväskyläläiset perukirjat arkistotieteen näkökulmasta
- Jukka-Pekka Hovi: ”Elämää vuokrataloissa”. Joensuun kaupungin vuokratalot ja niiden asukkaat 1930-luvulla
- Mielonen-Jumisko: "Koti rempallaan, mies tyytymätön, lapset huonosti hoidettuja" : suomalaisissa naistenlehdissä käyty keskustelu koti- ja ansioäitiydestä vuosina 1950-1965
- Lehtinen, Elisa: Isäpappoja ja menneisyyden varjoja : suomalaisten elokuvien isäkuvat 1944-1952
- Nenola, Pirjo: Rehellisyyteen kasvatetut miehet : 1920-1950-lukujen savottalaisten identiteetti, sosiaalistuminen ja muistot Ylä-Savossa
- Lius, Henriikka: Mikä rikkoi avioliiton? Avioerot viidessä pohjoiskarjalaisessa kunnassa vuosina 1920-1939
- Hyytiäinen, Nina: "Lapsista lukeminen alkaa". Lastenkirjallisuuskritiikkien lapsuuskäsitykset 1960-1970-luvun vaihteessa
- Salla, Olavi: "Meidänkin oli ehdottoman välttämätöntä sijoittaa lentoase oikeudenmukaiselle paikalleen" : sotilaiden ja valtionhallinnon toiminta Suomen ilmavoimien kehittämisessä 1920- ja 1930-luvuilla
- Järvinen, Jari: Maatalouden tuotantotaistelu vuosina 1939-1945
- Panhelainen, Olli: Lastensiirtojen toteutuminen Jyväskylässä vuosina 1939-1945
- Notkola, Heli: Lapiojääkärin välirauha : Miehikkälän Salpalinjan rakentajien arkipäivää 1940-1941
- Reinikainen, Pirita: 43. Sotasairaalassa hoidetut puolustusvoimien psykiatriset potilaat ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan aikana
- Raittinen, Marjo: Ei almuja sankarivainajien lapsille : sotaorpojen huolto jatkosodan aikana Jämsässä
- Hyvönen, Pekka: Yhteisen hyvän asialla : Kansanhuoltoa koskeva tiedotustoiminta Yhteishyvän valiokunnassa 1940-1945
- Valtonen, Mari: Kohti lopullista voittoa : kansallissosialistinen propaganda Lappland-Kurier-lehden uutisaineistossa kesällä 1944
- Seppä, Maaru: "Ne kärsimykset ne haavat jotka kansamme pelastivat" : Suomen suuri sotakertomus vuosilta 1939-1944
- Sirainen, Sanna: Lappeenrannan kokoamispaikka ja sen kautta Neuvostoliittoon luovutetut internoidut 1944-1946
- Mantsinen, Miila: Suuren majakan varjossa. Neuvostoliitto suomalaisen vankileirimuistelmissa
- Vatanen, Tiina: Moitteetonta käytöstä sotatoimialueella? Suomalaissotilaiden seksuaalirikokset Karjalassa jatkosodan aikana 1941-44
- Furu, Leena : Museoesineitä Itä-Karjalasta : Väinö Tuomaalan jatkosodan aikana keräämä esinekokoelma ja sen syntyhistoria
- Thomsson, Ville: Elämää rajavyöhykkeellä. Erityismääräyksien vaikutus rajaseudulla asuneiden elämään vuosina 1944-1954
- Merivirta, Kim:Ystävyysjärjestö ja poliittinen taustavaikuttaja? : Suomi-Neuvostoliitto-seuran rooli valtakunnanpolitiikassa 1944-1952
- Lehtimäki, Niina: Hertta Kuusisen puhe Messuhallissa 24. maaliskuuta vaaran vuonna 1948 : tulkinta, vastaanotto ja merkitys
- Ruotsalainen, Heidi M: Aikamiesten intiaanileikkiä rahapalkalla. Lauri Solehmainen NATO:n agentti
- Lehtinen, Jenni: "Siitä nyt niin hirveen suurta etua ollu, mut ei myöskään haittaa." Vuoden 1967 Kuntauudistuslain tavoitteiden toteutuminen Sauvon ja Karunan kuntaliitoksessa vuosina 1969-1988.
- Uusitalo, Heljä: Pienviljelijän puolesta : kuopiolainen Kansan Sana -lehti ja lehden maaseutuaiheinen kirjoittelu vuosina 1959-1969
- Partanen, Jouni: Suomen Metsästäjäliiton rooli vuoden 1962 metsästyslain valmistelussa
- Koskelo, Jaakko J: Kansojen kuvaukset 1950-luvun suomalaisissa maantiedon oppikirjoissa
- Ruusunen, Aimo: Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973
- Kelk, Karli: Ystävyyden monet kasvot : Neuvosto-Viron pioneerijärjestön ja Suomen Demokratian Pioneerien Liiton kanssakäyminen liennytyksestä Prahan kevääseen
- Mikkola, Tom: Rauhan, kotimaan ja kansan etujen puolesta : rauhanomainen rinnakkaiselo ja suomalais-neuvostoliittolaiset suhteet SKDL:n äänenkannattajien kirjoittelussa vuoden 1961 noottikriisin aikana
- Lamminen, Tuomas: Isäntämaan kulttuurin kompetenssi muisteltuna : vapolaisten kertomuksia Neuvostoliitosta ja neuvostoliittolaisista
- Uskali, Turo: Moskovan tarkkailijat : Kansan Uutisten ja Uuden Suomen Moskovan-kirjeenvaihtajuudet 1957-1975
- Uskali, Turo: "Älä kirjoita itseäsi ulos" : suomalaisen Moskovan-kirjeenvaihtajuuden alkutaival 1957-1975
- Mononen, Veijo: Wärtsilä Oy:n sekä Kone ja Silta Oy:n fuusio suomalaisen metalliteollisuuden rakennejärjestelyn osana 1930-luvulla
- Raitanen, Elina: Puulelutehtaan vuosikymmenet : kasvattavien puulelujen valmistaja Juho Jussila Oy 1923 - 1980
- Voutilainen, Miikka: Suomalaisen teollisuusjärjestelmän rakenne ja vuorovaikutussuhteet 1921-2007
- Reponen, Helena: Voi tuhannen tuhatta riihikuivaa ... : setelinleikkaus Suomessa vuodenvaihteessa 1945-1946
- Rautkivi, Raita: Kosket kylän keskellä : tutkimus muistamisesta, kyläyhteisöstä ja vesivoimasta Kuhmoisten Pihlajakoskella
- Tarkiainen, Kari: Vieraista pääomista kotimaiseen velkaan : Suomen valtionvelka 1930-luvulla
- Väisänen, Jari: Myyntikartellit viennin käynnistäjänä : Suomen selluloosa- ja puuhiokeviennin uudelleenjärjestelyt itsenäisyyden ajan alussa
- Oinonen, Jari: Kaksi vuosikymmentä heimokauppaa : Suomen ja Unkarin kauppasuhteet vuosina 1918-1939
maanantai 5. joulukuuta 2011
Sukuseikkailuun!
Rehellisesti sanoen suhtauduin Liisa Lauerman kirjoittamaan ja Ismo Rekolan kuvittamaan kirjaan Sukuseikkailu ennakkoluuloisesti. Tarvitaanko vielä yksi kirja, jossa lapsia kehotetaan kyselemään isovanhempiensa lapsuudesta?
Saatuani kirjan käsiini vastaan itselleni: kyllä tämä kirja kannatti tehdä ja julkaista. Ote on tuore ja näkökulmissa käyttökelpoista materiaalia aikuisillekin menneisyyden miettijöille. Jopa yksinään, vaikka Lauerma esipuheessaan korostaa, että kirja on tarkoitettu "aikuisen ja lapsen yhdessä tutkittavaksi".
Kirja ei ole mikään "suku on suuri ja ihana" hehkutus vaan toteaa esipuheen jälkeen "Jokaisella meistä on oma suku. Se voi olla tuttu ja läheinen tai sitten siitä ei tiedä paljon mitään. Se voi olla pieni tai suuri, hauska tai joskus rasittavakin..." Myöhemmin on jopa yksi aukeama suvun vaietuille salaisuuksille.
Sukulaisuussuhteiden tarkkaan määrittelyyn ei uhrata alkusivuja, vaan sujuvasti siirrytään miettimään minkälaisia vaari ja mummo ovat olleet nuorina "Vaari oli ehkä nuorena pesäpallokenttien kuningas, tanssilattioiden rock'n roll -mestari, hirvimetsien hurja metsästäjä?"
Menneeseen saadaan otetta esineillä, taidoilla, maantiedolla, retkillä, ruualla ja työnteolla. Väliin on mahtunut sukupuun pohja ja vähän lisää sukusanastoa, mutta traditionaalisen perhekortin pykäämisen lisäksi "sukutekemistä" osiot tarjoavat monenlaisia askarteluideoita. Leikkelyyn ja liimailuun luvan pyynnin olisin kyllä näihin lisännyt...
Kirjan lopussa on listaus innottaneista kirjoista, joista voi saada itsekin lisätietoa. Joukossa oli myös verkkosivuja, kuten Akustisen ekologian seuran 100 suomalaista äänimaisemaa, jotka voivat johdattaa muistojen äärelle. Kustantajan sivulta voi tulostaa tehtävämateriaalia, johon kuuluu sukupyrstö - kiva vaihtoehto sukupuulle.
Saatuani kirjan käsiini vastaan itselleni: kyllä tämä kirja kannatti tehdä ja julkaista. Ote on tuore ja näkökulmissa käyttökelpoista materiaalia aikuisillekin menneisyyden miettijöille. Jopa yksinään, vaikka Lauerma esipuheessaan korostaa, että kirja on tarkoitettu "aikuisen ja lapsen yhdessä tutkittavaksi".
Kirja ei ole mikään "suku on suuri ja ihana" hehkutus vaan toteaa esipuheen jälkeen "Jokaisella meistä on oma suku. Se voi olla tuttu ja läheinen tai sitten siitä ei tiedä paljon mitään. Se voi olla pieni tai suuri, hauska tai joskus rasittavakin..." Myöhemmin on jopa yksi aukeama suvun vaietuille salaisuuksille.
Sukulaisuussuhteiden tarkkaan määrittelyyn ei uhrata alkusivuja, vaan sujuvasti siirrytään miettimään minkälaisia vaari ja mummo ovat olleet nuorina "Vaari oli ehkä nuorena pesäpallokenttien kuningas, tanssilattioiden rock'n roll -mestari, hirvimetsien hurja metsästäjä?"
Menneeseen saadaan otetta esineillä, taidoilla, maantiedolla, retkillä, ruualla ja työnteolla. Väliin on mahtunut sukupuun pohja ja vähän lisää sukusanastoa, mutta traditionaalisen perhekortin pykäämisen lisäksi "sukutekemistä" osiot tarjoavat monenlaisia askarteluideoita. Leikkelyyn ja liimailuun luvan pyynnin olisin kyllä näihin lisännyt...
Kirjan lopussa on listaus innottaneista kirjoista, joista voi saada itsekin lisätietoa. Joukossa oli myös verkkosivuja, kuten Akustisen ekologian seuran 100 suomalaista äänimaisemaa, jotka voivat johdattaa muistojen äärelle. Kustantajan sivulta voi tulostaa tehtävämateriaalia, johon kuuluu sukupyrstö - kiva vaihtoehto sukupuulle.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Kohdattua
Kohtaaminen vasemmalla kirjasta The Norwegian Fairy Book
Mikko oli helmikuussa julkaissut hauskan runon sukututkijasta ja saanut kommentiksi toisen saman moisen.
Tyrvääläinen sukuharrastaja A. Metsäpuro sai hyötyä Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon tulleista Maanmittaushallituksen uudistusarkiston kartoista.
Juuso Hyvärinen koki Logomon Eerik XIV:n. Seppó kävi katsomassa Sinebrychoffin museon valokuvanäyttelyn. Mari Wikholm vieraili Kulttuurien museoon.
Pärinäpoika oli käynyt Petulian kaupungissa. Suomessa näitä muinaiskaupunkeja riittää...
Augustintytär kertoi in English kuvien kanssa Sveaborgin joulubaaleista. Juhlista löytyy myös hetki liikkuvaa kuvaa.
Artefactassa raportoitiin keskiajan tutkijoiden verkostumistilaisuudesta. Charlotte kertoi på svenska kuulumisia samasta ja linkitti projektisivuun Kirjalliset ja suulliset kulttuurit keskiajalla ja uuden ajan alussa: kulttuurinen vaihto, kielimaailmat ja kommunikatiiviset verkostot Itämeren piirissä.
Seppó oli poiminut esiin uutisen uudesta Levänluhdan kalmistoa tutkivasta projektista, joka on saanut kolmeksi vuodeksi rahoituksen.
Markku Virolainen kirjoitti kosmopoliittisesta Viipurista.
Matti oli raportoinut käyntejään historiallisissa kohteissa jo vuosia ja nyt vasta huomasin. (Toim. huom. Bloggerilla voi kirjoittaa postauksia, joiden päivät ovat kauan sitten menneitä.)
Pekka Henttonen kirjoitti Theo Thomassen seminaaripiipahduksesta heränneistä ajatuksista yksilöstä jäävistä jäljistä.
Tillman sai pahan olon sadasta sivusta Mauno Saaren kirjaa Haavikon näköinen mies. Kirjavinkeissä esiteltiin Märta Tikkasen Emma ja Uno.
Artefactassa kerrottiin Jari-Matti Kuuselan esitelmästä Pohjois-Suomen arkeologiasta, jota olin minäkin kuuntelemassa.
Esineihmisiä voi miellyttää Lasinkeräilijän blogi. Sotahistorian harrastajille tiedoksi hanke, jossa kerätään sotilasmuistoja Kouvolasta.
Jenni kertoi:
Mikko oli helmikuussa julkaissut hauskan runon sukututkijasta ja saanut kommentiksi toisen saman moisen.
Tyrvääläinen sukuharrastaja A. Metsäpuro sai hyötyä Arkistolaitoksen digitaaliarkistoon tulleista Maanmittaushallituksen uudistusarkiston kartoista.
Juuso Hyvärinen koki Logomon Eerik XIV:n. Seppó kävi katsomassa Sinebrychoffin museon valokuvanäyttelyn. Mari Wikholm vieraili Kulttuurien museoon.
Pärinäpoika oli käynyt Petulian kaupungissa. Suomessa näitä muinaiskaupunkeja riittää...
Augustintytär kertoi in English kuvien kanssa Sveaborgin joulubaaleista. Juhlista löytyy myös hetki liikkuvaa kuvaa.
Artefactassa raportoitiin keskiajan tutkijoiden verkostumistilaisuudesta. Charlotte kertoi på svenska kuulumisia samasta ja linkitti projektisivuun Kirjalliset ja suulliset kulttuurit keskiajalla ja uuden ajan alussa: kulttuurinen vaihto, kielimaailmat ja kommunikatiiviset verkostot Itämeren piirissä.
Seppó oli poiminut esiin uutisen uudesta Levänluhdan kalmistoa tutkivasta projektista, joka on saanut kolmeksi vuodeksi rahoituksen.
Markku Virolainen kirjoitti kosmopoliittisesta Viipurista.
Matti oli raportoinut käyntejään historiallisissa kohteissa jo vuosia ja nyt vasta huomasin. (Toim. huom. Bloggerilla voi kirjoittaa postauksia, joiden päivät ovat kauan sitten menneitä.)
Pekka Henttonen kirjoitti Theo Thomassen seminaaripiipahduksesta heränneistä ajatuksista yksilöstä jäävistä jäljistä.
Tillman sai pahan olon sadasta sivusta Mauno Saaren kirjaa Haavikon näköinen mies. Kirjavinkeissä esiteltiin Märta Tikkasen Emma ja Uno.
Artefactassa kerrottiin Jari-Matti Kuuselan esitelmästä Pohjois-Suomen arkeologiasta, jota olin minäkin kuuntelemassa.
Esineihmisiä voi miellyttää Lasinkeräilijän blogi. Sotahistorian harrastajille tiedoksi hanke, jossa kerätään sotilasmuistoja Kouvolasta.
Jenni kertoi:
Lisäksi vahdattiin vielä töllöstä tullut Elizabeth. [...] Tällaiset elokuvat on minulle hyvin opettavaisia.. en ole koskaan ollut mikään ahkerin historian opiskelija :) Tietenkin on aina hyvä muistaa, että mukana on myös fiktiivisiä hahmoja ja osa tarinasta saattaa olla keksittyä.. mutta perusajatus kuitenkin on osa todellista historiaa :) Itse en muistanut, että olisin koskaan koulussa lukenut mitään kuningatar Elisabethista, mutta neiti S:n mukaan se on jossakin välissä käsitelty.. no, onhan niistä viimeisistä historian tunneistakin jo aikaa :)
Sisällissotamme näkyvyyttä Tukholmassa
Tiistain Hesarissa oli juttu Työväenmuseo Werstaassa avautuneesta näyttelystä, joka käsittelee sisällissotaamme nähtynä Tanskasta käsin. Monipuolinen Stockholmskällan ei veny kattaavaan ajan käsittelyyn, mutta aihetta jossain määrin sivuten...
Tilastollinen opus Utlänningar i Stockholm under krigstiden åren 1914-1918 kertoo, että suomalaisia oli kaikista ulkomaalaisista matkustajista suhteellisesti aiempaa enemmän vuonna 1918, mutta absoluuttisissa (pysyvien asukkaiden?) luvuissa ei näy nousua.
Sotaa edeltävää aikaa edustaa tarina Rikman, Masalin och Johansson flyr från Finland 1916, johon liittyy oheinen iloisempana hetkenä otettu valokuva. Arthur Johansson, Harald Konstantin Rikman och Uno Masalin olivat poliisikonstaapeleita Pietarsaaresta ja matkalla Saksaan.
Helmikuulta 1918 on tapaus Polisen ingriper mot misstänkt vapensmuggling. Ahvenanmaan tapahtumiin liittyvä oikeustapaus on sivustolla luettavana.
P. S. Kansallismuseon marraskuun esineenä oli Punakaartilaisen käyttämä sotilaskypärä vuodelta 1918
Tilastollinen opus Utlänningar i Stockholm under krigstiden åren 1914-1918 kertoo, että suomalaisia oli kaikista ulkomaalaisista matkustajista suhteellisesti aiempaa enemmän vuonna 1918, mutta absoluuttisissa (pysyvien asukkaiden?) luvuissa ei näy nousua.
Sotaa edeltävää aikaa edustaa tarina Rikman, Masalin och Johansson flyr från Finland 1916, johon liittyy oheinen iloisempana hetkenä otettu valokuva. Arthur Johansson, Harald Konstantin Rikman och Uno Masalin olivat poliisikonstaapeleita Pietarsaaresta ja matkalla Saksaan.
Helmikuulta 1918 on tapaus Polisen ingriper mot misstänkt vapensmuggling. Ahvenanmaan tapahtumiin liittyvä oikeustapaus on sivustolla luettavana.
P. S. Kansallismuseon marraskuun esineenä oli Punakaartilaisen käyttämä sotilaskypärä vuodelta 1918