maanantai 26. joulukuuta 2011

Minulla oli unelma...

Olen tämän vuoden aikana mietiskellyt muutamaan otteeseen parempaa maailmaa, toisenlaista todellisuutta kuin Arkistolaitoksen digitaaliarkisto. Osa ajatuksistani päätyy ensi vuoden puolella kansien väliin, mutta en rehellisesti sanottuna muista enää mitä kyseiseen tekstiin kirjoitin.

Mutta jossain välissä olen unelmoinut Ancestry.com -tyylisestä ympäristöstä historiantutkijoiden tarpeisiin. Monipuolista materiaalia, johon voi tehdä tekstihakuja. Voisi käsitellä, yhdistellä sekä jakaa materiaalia sivustolla. Eli kyse ei olisi vain materiaalikirjastosta vaan tutkimusympäristöstä. Luulin, että moinen olisi mahdollista vasta vuosien päästä.

Ehei. Britanniassa on aikaansaatu Connected histories -sivusto, joka etusivunsa mukaan lupaa olevansa juuri tätä. Esittelyvideo ei näyttänyt kuin haun, mutta sekin oli siistin oloinen.

Toinen unelmani oli, että vanhojen karttojen digitoinnin yhteydessä niihin liitettäisiin nykykoordinaatit. Tämä mahdollistaisi karttojen kaun nykykartalla zoomailemalla. Kaikki kävisi kuin tanssi, mutta tiedon luonti olisi kai aivan liian vaativaa ja työllistävää...

Ehkäpä Suomessa, mutta ei Ruotsissa. Riksarkivet on 1600-luvun maakirjakarttoja digitoidessaan litteroinut niiden tekstit JA liittänyt mukaan koordinaatit. Karttoja voi siis hakea rekisteristä ja kartalta & alkuperäistekstin ja normalisoitujen paikannimien perusteella. Kuullostaa järkevältä. Kätevältä. Käyttäjäystävälliseltä.

Voisin mainita erään palvelun, jossa tämä ei ole mahdollista. Voisin kaivaa esiin edellisen valituskirjoitukseni Arkistolaitoksen karttahausta. Mutta en jaksa.

Sen sijaan totean, että Google on mahdollistanut jo vuonna 2009 historiallisten karttojen esittämisen omien karttojensa päällä. Seuraava aste koordinaateista eteenpäin. Käytännön sovellusta voi katsella David Rumseyn karttasivuilta. Tästä linkistä näkymä Pietariin. Tästä linkistä Pohjolaan.

Takaisin reaalimaailmaan. Alla on näkymä Halikon, Salon, Uskelan ja Perttelin kirkkojen ympäristöön. Se on ote isommasta kartasta, jolle en tavoistani poiketen kerro tarkempaa osoitetta Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Sen sijaan lupaan tarjota kahvin/oluen sille, joka tammikuun 3. päivä 2012 mennessä on kommenteissa kertonut järkeenkäyvän tavan löytää kyseinen kartta kyseisestä palvelusta. Ei siis ainoastaan oikeaa vastausta vaan jonkun metodin, jolla "Salon ympäristöstä" päästään oikean kartan ääreen käyttämättä Arkistolaitoksen sivujen ulkopuolisia tietolähteitä. Ruoka-annos on luvassa sille, joka luotettavasti ajoittaa kartan piirtämisajankohdan. Tämäkin luonnollisesti ainoastaan Arkistolaitoksen tarjoaman tiedon perusteella.

3 kommenttia:

  1. Hei Kaisa,

    tämä oli helppo. Kyseessähän on arkistolaitoksen Digitaaliarkiston Maanmittaushallituksen Alue- ja rajakartat
    nimikkeellä:
    Geographisk Delineation öffuer Halliko, Pijkie, Masko och Wemo häreder belägne i Åbo Lähn. (MH MH 1/- -)

    Linkki http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1526546

    Löytyy http://digi.narc.fi/digi/search.ka hakusanalla Halliko, joka löytyy karttalehdeltä.

    Otan kahvitarjouksesi vastaan, ja jutellaan unelmastasi, joka on myös minun unelmani (historialliset kartat sijoitettuna koordinaatistoon ja karttahaun piirissä, hakusanoista ja kirjoitusasusta täysin riippumattomina).

    t. Istvan, Kansallisarkisto

    VastaaPoista
  2. Hmm. Sinusta siis järkeenkäypä metodi on valita yksi kartalla oleva nimi ja kirjoittaa se väärin vapaasanahakuun. Ei ihan sitä tasoa, josta olen kahvia tarjoamassa. Eli kaipaan edelleen rationaalista tapaa löytää kartta kun otsikko omalaatuisine kirjoitusasuineen ei ole tiedossa.

    VastaaPoista
  3. Noooo - eihän kartan haku tommosta voi olla. Yritin sitä hakea moneen kertaan, en vaan tullut tehneeksi oikeaa kirotusvirhettä.

    Koordinaatit on jo olemassa kaikille pyykille ja pisteille, mitä tuollakin kartalla on! Nyt en ehdi jäädä odottelemaan kartan aukeamista, jotta näkisin kartan - lentokoneelle lähtö edessä.

    VastaaPoista