torstai 3. marraskuuta 2011

Salaneuvoksen yöastiat

Niin. Silloin kauan sitten (tarkistin, helmikuussa 2009) lähetin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon tiedustelun salaneuvos A. L. Bornin perukirjasta ja sain vastauksen, ettei löytynyt. "Olen tarkastanut Helsingin tuomiokunnan, Helsingin pitäjän ym. käräjäkunnan perukirjaluettelot v. 1887-1891 Ec1:5-6, eikä niistä valitettavasti löydy tiedustelemaannne henkilöä."

Vähän ihmettelin, kun ei ukko varattomana suinkaan kuollut. Mutta asia oli Flachsenius-tutkimuksessa aika sivuseikka ja annoin olla. Mies ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja perukirjakin palasi ajatuksiini. Kuten täällä jo mainitsinkin, aloitin metsästyksen alkuvuodesta uudestaan m.m. kovaäänisillä tiedusteluilla Kansallisarkistossa. Onneksi päästäni löytyy toisinaan myös järkeä. Eli en jäänyt räyhäämään Rauhankadulle vaan ... tekstiä editoitu 9:00 pyynnöstä... kysyin osaavammalta henkilöltä ja sain kuvat perukirjasta postiluukkuuni.

Perukirjassa oli 1800-luvun tapaan koko kämpän irtaimisto, pottia myöden. Näistä ja Brages pressarkivetin kakkoskäynnillä Espoo-niteestä löytynein lehtileikkein saisi salaneuvoksesta elävän tekstin. Tarvitsisi vaan kirjoittaa.

Tavaralistat eivät olleet alkuperäinen tiedontarpeeni. Axel Ludvigin kaksi veljeä hävisi Helsingistä Ruotsiin ja minua kiinnosti tietää oliko heihin pidetty yhteyttä eli keitä löytyi perikunnasta. Lyhykäisyydessään: veljenpoika Karl Otto Born Espoosta, veljenpoika puutarhamestari Robert Born ja leskirouva (ilm. veljentytär) Amanda Ljungberg (o.s. Born). Kaksi jälkimmäistä asuivat Ruotsissa ja ovat todennäköisesti sinne lähteneiden jälkeläisiä.

Eli olipa kerran perhe Born (lähdeviitteet ja lisätiedot kirjassani Flachsenius, muistiinpanoja)
Carl Born (s. 24.1.1766 Helsinki k. 30.10.1805)
avioliitto: Hedvig Charlotta Mejer (s. 3.6.1769, k. 19.10.1836), vht: Eric Petter Mejer ja Hedwig Charlotta Elfving
Lapsia:
- Carl s. 12.9.1793 k. 30.6.1845 Porvoo. Avioliitto 13.10.1833: Johanna Maria Ståhlhane (s. 21.10.1799)
- Hedvig Elisabet s. 15.7.1795, k. 16.3.1839 Helsinki
- Erik s. 4.3.1797 . Avioliitto 15.10.1833: Hedvig Maria Gustava Carolina Kurtén (s. 1803 k. 1897 Espoo). Poika: Otto s. 1840 k. 1918 Espoo
- Johan Adolph s. 23.10.1798, muutti Helsingistä Ruotsiin
- Robert Gustaf s. 19.7.1800, muutti Helsingistä Ruotsiin
- Axel Ludvig s. 20.2.1803 Leppävirta k. 1887 Espoo
Sain Hämeenlinnasta myös Oton perukirjan. Siinä ei tunnettu yhtäkään sukulaista, jolla olisi ollut osuutta pesään.

Kuvitukseksi sopisi salaneuvoksen yöastioiden säilytyspaikka eli Espoon Gunnars. Testasin pitkästä aikaa Arkistolaitoksen karttahakua, joka ei ole suosikkejani. Edelleenkään. Laittamalla kenttään 'Alue' sanan Espoo sain ulos kolme talon tyyppipiirrustusta. En jaksa miettiä miksi. Kenttä 'Aihe' ei tuottanut mitään. Tuloksellisin (oikea?) ratkaisu oli '*Espoo*' kentässä 'Nimeke'. Sekä venäläisessä topografikartassa että senaatin kartastossa Gunnars erottuu kartanomaisena ympäristönä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti