tiistai 16. elokuuta 2011

Ulkomailta tulijoille tietoa?

Arkistolaitoksen blogi aloitti kesälomansa jälkeen kertomalla Hämeenlinnan maakunta-arkistoon päätyneistä pitkämatkalaisista, joista muutamat olivat ulkomailta asti. Osa oli lähtenyt liikkeelle hyvin lähtötiedoin ja osa heikommin ja voin kuvitella, että taidoissakin oli eroja. Ikuisesti muistan Kansallisarkistossa todistamani asiakaspalvelutilanteen, jossa amerikkalaiset kävijät hämääntyivät kuullessaan, että asiakirjat eivät ole englanniksi.

Eli tulijoille itselleenkin olisi kiva tietää jotain jo etukäteen. Tieto voisi madaltaa kynnystä lähteä matkalle tai peräti innostaa siihen. Tämän on tajunnut Oklahoman turistibyroo, joka on perustanut sivuilleen sukututkijoita palvelevan osion. Vau, sanoin minä ja lähdin katsomaan VisitFinland-sivua. En kuitenkaan suurin odotuksin.

Yllätyksekseni haku genealogy tuotti sivustolla tuloksen. Sivun otsikolla Ancestry, jossa on neljän alan toimijan katuosoitteet ja puhelinnumerot. Olemme 2000-luvulla eikä kenellekään tullut mieleen laittaa tähän VERKKOSIVUJEN OSOITTEITA? Anteeksi huutaminen, mutta tyhmyystoleranssini kehitys on edelleen kesken.

Melko helposti on sivulle kuviteltavissa muutakin sisältöä, jolla voitaisiin hehkuttaa, miten kätevästi voit etsiä lisää tietoa jo matkaa valmistellessasi, matkustaa katsomaan esivanhempiesi kotikirkkoa, käyttää aikaa tehokkaasti arkistoissa. Mutta ei ole sitten nähty vaivan arvoiseksi.

Toinen verorahoin ulkomaalaisia ajatellen tehty sivusto on This is Finland. Se ei tuota haulla genealogy ulos mitään. Eikä sanalla ancestry, eikä ancestor. Archive tuotti 7 osumaa, muttei yhtään sopivaa otsikkoa. (Sivuston aikaisemmasta ulkomuodosta tuttu artikkeli keskiaikaisista linnoistamme löytyy matkustamisen alta. )

Eli ei vaikuta siltä, että siirtolaistemme jälkeläiset olisivat houkutteleva/houkuteltava kohderyhmä Suomea koskevaan tiedotukseen ja markkinointiin. Mielenkiintoista.

3 kommenttia:

  1. Arkistolaitoksen englanninkielisellä etusivulla on mukavasti "silmän korkeudella" linkki For Genealogists
    http://www.arkisto.fi/en/palvelut/sukututkijoille/ja SSS:n sivuilla on Starting Research http://www.hiski.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=74&Itemid=297&lang=en
    Mutta saattaapi olla, että instituutioiden sivut ja opastukset löytyvät vasta kun turisti on saapunut paikan päälle...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Vuokko. Jätin tarkoituksella katsomatta mitä Arkistolaitoksella on esillä. Ei täysin surkea sivu, mutta voisi olla paljon parempi. Natiivipuhujan kielentarkistuskin tekisi hyvää. Sillä ja SSS:n sivulla vähän eri fokus kuin mitä tässä blogitekstissä tavoittelin. Esimerkiksi tässä tekstissä Atlantin takaa on mukavasti sekä kerrottu siitä mitä on odotettavissa/tarjolla että annettu valmistautumisohjeita.

    VastaaPoista
  3. Lähetin palautetta This in Finland -sivuston ylläpitoon ja vastauksesta selvisi, että heidän FAQ-osuudestaan löytyy pieni linkkilista vastaamassa kysymykseen "I’m trying to trace a Finnish relative. Can you help?" Jostain syystä ei tarttunut hakuun, vaikka alaotsikossa on sana genealogy. Kysymys on kylläkin kaukana sukututkimuksesta, johon kaksi ensimmäistä linkkiä kuuluvat, mutta Väestörekisterikeskuksen lisääminen hyvä idea.

    VastaaPoista