keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Perusopinnot jatkuvat, osittaisella kertauksella

TU AY Historiantutkimuksen perusteet

Tällä viikolla (tänä iltana) alkaa uusi luentokurssi Helsingin yliopiston puolella ja Turusta verkon kautta Historiantutkimuksen perusteet. Jälkimmäisen luulisi olevan osittaista kertausta syksyisestä Hesan johdantokurssista, mutta ottaen huomioon kuinka vähän siitä jäi käteen (tai siis paremminkin päähän, tai siis luentomonisteetkin on jo hävitetty) avainasioiden kertaus ei ole huono juttu.

Materiaalin puolesta Turun kurssi vaikuttaa lupaavalta. En edelleenkään ymmärrä, miksi luettava materiaali pitää upottaa useammaksi dokumentiksi verkkoon. Hyperlinkkejä on niin vähän, että kopsattuna word-dokumentiksi on sama informaatio käytettävissä paljon helpommassa muodossa. Eli kyseisellä askartelulla maanantaina aloitin ja muodostin samalla positiivisen kuvan sisällöstä.

Suorittamisen megapositiivinen puoli on, ettei kurssissa ole tenttiä. Jee! Isoimpaan harjoitustehtävään en vielä perehtynyt, mutta muu vaikuttaa vaivattomalta. Opintopäiväkirjaakin pääsee kokeilemaan ja kunhan saan ekan viikon tehtävät tehtyä, yksi sopii sisällöksi tännekin.

Verkkokeskusteluosuus ei kylläkään alkanut kovin lupaavasti. Syksyisessä verkkokurssissa koin ongelmaksi liian selvät kysymykset, joihin porukat vastasivat kuin tenttikysymyksiin, eikä mitään keskustelunomaista esiintynyt. Tällä kertaa keskustelutehtävä oli muotoiltu avoimesti - niin avoimesti, että pystyin tulkitsemaan sen ainakin kolmella eri tavalla. Ymmärrys muiden (oikeasta) tulkinnasta muodostuu kovin hitaasti, keskiviikkoaamuun mennessä vain pari ihmistä oli osallistunut keskusteluun. Tämä on hyvin ymmärrettävää, kun pohjalle piti lukea parinkymmenen sivun artikkeli. Mutta seurauksena on, että keskustelunomaiseen ajatuksenvaihtoon jää tosi vähän aikaa. Olematon aika, jos suurin osa puristaa tekstinsä näkyville esim. sunnuntai-iltapäivällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti