lauantai 8. tammikuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 78

Kokemäen kaupungin pienessä lukemistossa Eino Pertola kertoo:
Joenpuoleisella rinteellä oli muutamia pienempiä asuntoja kuten Ala-Haapion setämiehenpirtti ja hyvin vanha seppä Stenvallin asunto. Muistan, kuinka sodan jälkeen tapasin Tulkkilassa Amerikasta käymään saapuneen vanhan miehen, joka ilmoitti nimekseen - länsimaisesti ääntäen - “Elmer Stonewell”. Hän oli entisen Tulkkilan sepän Stenvallin Jalmari -niminen poika. Sepän paja oli ollut aikoinaan jokirannassa myöhemmin rakennetun meijerin tienoilla.
Frank Elmer syntyi Kokemäellä 29.7.1882 varanimismiehen tyttären Josefiina Vilhelmina Selinin pojaksi. Äiti meni pari vuotta myöhemmin naimisiin työmies Heikki Maunu Stenvallin kanssa. Pertola on ilmeisesti muistanut Elmerin perhesuhteet hieman väärin, mutta epäilemättä tavannut Amerikan vieraan kuten yllä kuvaa.

Väestönlaskentoihin kerrotun perusteella Elmer saapui Amerikkaan vuonna 1902. Viisi vuotta myöhemmin syntyi hänen tyttärensä Helen (Helmi) ja vuonna 1910 poika Eino Elmer. Samana vuonna pidetyssä väestönlaskennassa perhe asui Duluthissa Minnesotan osavaltiossa ja näin myös ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttia täytettäessä, jolloin Elmer työskenteli sepän apulaisena. Asuinpaikka ja ammatti oli sama myös vuoden 1920 väestönlaskennassa. Vuonna 1930 Elmer oli plasterer eli jonkinlainen laastinlevittäjä.

Minnesotan suomalaisten historian mukaan Elmer osallistui Duluthin työväenliikkeen toimintaan. 1930-luvulla iskeneen laman aikana suomalaiset organisoivat Dululthissa leipäjonon ja Elmen toimi tämän hankkeen puheenjohtajana.

Elmer kuoli Minnesotassa helmikuussa 1969.

Lähteet:
Kokemäen kaupungin pieni lukemisto
Kokemäen rippikirja 1881-1890 s. 636, 487, 1891-1900 s. 605

Minnesota Birth certificate index (certid# 1907-42829, 1910-34150)
The History of the Finns in Minnesota s. 271, 223
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Duluth Ward 3, St Louis, Minnesota; Roll: T624_724; Page: 6A; Enumeration District: 167; Image: 745.)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: St Louis County, Minnesota; Roll: 1675462; Draft Board: 2.)

Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Duluth, St Louis, Minnesota; Roll: T625_858; Page: 16A; Enumeration District: 115; Image: 961.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Duluth, St Louis, Minnesota; Roll: 1126; Page: 2A; Enumeration District: 62; Image: 989.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 473-14-2141;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti