Linkitin yhden annoksen Horrible Histories YouTube-antia, ostin DVD:t ja katsoin tuon ensimmäisen sarjan ja vielä vaan huvittaa katsoa lisää. Nämä linkit epävirallista YouTube-antia (käsittääkseni) tänä vuonna Iso-Britanniassa esitetyistä jaksoista.
Inca Shopping Hour * Incan Hole * Pachacuti * Call A Llama Farmer! * Viking Feud (Big Fight Special) * Trepanadol * Spartan High School Musical * King George IV Solo Career * Boudicca * Literally: The Viking Song * Charles II: King of Bling * The World War Two Girls Song * Hieroglyphics * Victorian Inventions * Roman Table manners * New! Victorian Beer * New! Victorian Maid * Victorian Eastenders * Georgian Fan Advert * Crimewatch BC * Georgian Boxing * Medieval War * Romans Come dine with me * Henri VIII * Tudor Football * Victorian Dragons Den * The Queen Victoria Work Out * Roman Kitchen Nightmares *
lauantai 27. marraskuuta 2010
Kokemäeltä Amerikkaan, osa 73
Tämä kuva liitettiin passihakemukseen Helsingissä 23.2.1918. Sisällissodan keskelle olivat jääneet Yhdysvaltain kansalaisen Nestor Luoman vaimo Sally Katarina (o.s. Andersson), joka ilmoitti syntyneensä Kokemäellä 27.11.1886. Tytöistä Ruth Hildegard oli syntynyt Washingtonin osavaltion Aberdeenissa 1.12.1912 ja Lea Laura Porissa 30.1.1914. Sally oli asunut itse Yhdysvalloissa 13.2.1909-27.7.1913, mennyt Nestor Luoman kanssa naimisiin 12.8.1911 ja lähtenyt Cedric-laivalla Suomeen 30.7.1913 saapuen perille Poriin 15.8.1913.
Sally ja tyttäret pääsivät onnellisesti takaisin Yhdysvaltoihin, jossa heidät kirjattiin vuosien 1920 ja 1930 väestönlaskennoissa Aberdeenissa.
Lea Laura meni 6.4.1935 naimisiin paikallisessa ammttiyhdistysliikkeessä toimivan Dick Lawn kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin elettiin levottomia aikoja ja kun 2.12.1939 suomalaisten työväentalo tuhottiin, Dick Law pyysi poliisilta suojelua perheelleen. Sally Luoma joutui kuitenkin kotiinsa tullessaan 5.1.1940 löytämään myllätyn olohuoneen keskeltä tyttärensä ruumiin. Tämän parivuotias poika oli vahingoittumattomana läheisessä huoneessa. Murhaajaa ei ole tähän päivään mennessä löydetty.
Sally Katariina kuoli Washingtonin osavaltiossa 26.6.1954.
Lähteet:
Ancestry.com. U.S. Passport Applications, 1795-1925
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Aberdeen Ward 2, Grays Harbor, Washington; Roll T625_1923; Page: 5B; Enumeration District: 64; Image: 90.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Aberdeen, Grays Harbor, Washington; Roll 2488; Page: 22B; Enumeration District: 3; Image: 130.0.)
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. Washington Births, 1907-1919
John C. Hughes, Ryan Teague Beckwith: On the Harbor: From Black Friday to Nirvana
Ax Slaying follows Aberdeen Riot (Eugene Register-Guard - Jan 6, 1940)
Wife of Unionist Brurally Slain (Lundington Daily News - Jan 6, 1940)
Hyys, Hyys, Hymylään?
1. Herra lakkariinsa pakkaa, talonpoika maahan nakkaa?
2. Herrain herkku, kuningasten ruoka, ei vadilla kanneta, eikä pöydälle panna? Herrain herkku, pappien paras ruoka, ei veitsellä leikata, eikä talrikilla tarita?
3. Hongat huojui, liinat liehui, alla aartehet makasi, päällä peiposet pemasi?
4. Jos kaikki koirat, ämmät ja herrat kuolisivat, mistä olisi suurin vahinko?
5. Kaikkialta päin yrittää, päällen ei pääse?
6. Kaksi lasta, kaksi emoa, kolme päätä kaikkinansa?
7. Makaa kun tukki, kusee kun pukki, puinen turkki, kaikki viisaat voittaa?
Arvoitukset ovat Elias Lönnrotin toimittamasta kokoelmasta Suomen kansan arvoituksia ynnä 189 viron arvoituksen kanssa. Vastaukset alla...
1. Nenänniisteet, räkä
2. Äidinmaito
3. Purjehtiva laiva; mastot, purjeet, tavara ja väki
4. Koirista; sillä tytöistä saisi ämmiä, talonpojista herroja
5. Vesi saaren ympäri
6. Äiti tyttärensä ja tyttären lapsensa kanssa
7. Oluttynnyri / viinanassakka
2. Herrain herkku, kuningasten ruoka, ei vadilla kanneta, eikä pöydälle panna? Herrain herkku, pappien paras ruoka, ei veitsellä leikata, eikä talrikilla tarita?
3. Hongat huojui, liinat liehui, alla aartehet makasi, päällä peiposet pemasi?
4. Jos kaikki koirat, ämmät ja herrat kuolisivat, mistä olisi suurin vahinko?
5. Kaikkialta päin yrittää, päällen ei pääse?
6. Kaksi lasta, kaksi emoa, kolme päätä kaikkinansa?
7. Makaa kun tukki, kusee kun pukki, puinen turkki, kaikki viisaat voittaa?
Arvoitukset ovat Elias Lönnrotin toimittamasta kokoelmasta Suomen kansan arvoituksia ynnä 189 viron arvoituksen kanssa. Vastaukset alla...
1. Nenänniisteet, räkä
2. Äidinmaito
3. Purjehtiva laiva; mastot, purjeet, tavara ja väki
4. Koirista; sillä tytöistä saisi ämmiä, talonpojista herroja
5. Vesi saaren ympäri
6. Äiti tyttärensä ja tyttären lapsensa kanssa
7. Oluttynnyri / viinanassakka
perjantai 26. marraskuuta 2010
Myötäjäisarpajaiset, taas
Myötäjäisarpajaiset ovat yksinkertaisesti aihe, josta en saa tarpeekseni. Aikaisemminkin on kirjoitettu ja yksi leike esitetty ja linkitetty erinomaiseen kirjoitukseen. Nyt vielä lisää leikkeitä:
Inrikes tidningar 23.9.1784, onni suosi Eva Maria Wagenströmiä Hollolasta. Hiskin mukaan hän meni naimisiin joulukuussa 1788 asikkalalaisen nuoren miehen (Petter Mansner) kanssa.
Inrikes tidningar 24.2.1785, Hauhon suunnalta Anna Henriksdotter
Inrikes tidningar 30.6.1785, Anna Lisa Johansdotter Espoon Gammelgård.
Inrikes tidningar 27.4.1786, Susanna Carlsdotter Nurmon Kortesojalta ja Lisa Andersdotter Mäntsälän Sukulasta. Huom! arpajaiset järjestysnumeroltaan 214 eli vielä voisi muutaman leikkeen löytää...
Kyllä näitä riittää. Inrikes tidningar 20.12.1805 julistaa onnekkaiksi arvonnassa 548 muunmuassa Ulrica Henricsdotterin Karjaan Konungsbölestä, Anna Johansdotterin Hattulan Tomajärveltä, Agneta Sahlmanin Ilomantsin Aittovaarasta ja Helena Pålsdotter Kasinin Liperistä(?).
Inrikes tidningar 23.9.1784, onni suosi Eva Maria Wagenströmiä Hollolasta. Hiskin mukaan hän meni naimisiin joulukuussa 1788 asikkalalaisen nuoren miehen (Petter Mansner) kanssa.
Inrikes tidningar 24.2.1785, Hauhon suunnalta Anna Henriksdotter
Inrikes tidningar 30.6.1785, Anna Lisa Johansdotter Espoon Gammelgård.
Inrikes tidningar 27.4.1786, Susanna Carlsdotter Nurmon Kortesojalta ja Lisa Andersdotter Mäntsälän Sukulasta. Huom! arpajaiset järjestysnumeroltaan 214 eli vielä voisi muutaman leikkeen löytää...
Kyllä näitä riittää. Inrikes tidningar 20.12.1805 julistaa onnekkaiksi arvonnassa 548 muunmuassa Ulrica Henricsdotterin Karjaan Konungsbölestä, Anna Johansdotterin Hattulan Tomajärveltä, Agneta Sahlmanin Ilomantsin Aittovaarasta ja Helena Pålsdotter Kasinin Liperistä(?).
torstai 25. marraskuuta 2010
Luin historianopiskelijan blogia
Kesällä 2006:
Tampereella kävin historian ja pohjoismaisten kielten kokeissa. Ruotsia olin lämmitellyt katsomalla edellisenä iltana Bergmanin Kiihkon, historiaa olin lukenut vähän enemmän. Historiankysymykset osuivat napakymppiin. Lähtiessäni salista olin tyytyväinen, että olin tullut kokeilemaan, sillä seuraavana vuonna tietäisin ja osaisin taas enemmän. Heinäkuussa sain paksun kirjekuoren, enkä tiennyt mitä sanoa. Sulin ilosta. Muutin Tampereelle, sain ihania ystäviä, opiskelu maittoi (viimeinkin diagnosoidusta migreenistä huolimatta).Heinäkuussa 2008:
Eilen vietin leipomistauoilla aikaa museon arkistossa katsellen satoja ja taas satoja valokuvia, availlen rapisevaselkäisiä kirjoja ja miettien, mitä kiinnostavaa rautatiekulttuuriin liittyvää ei vielä olisi turhan paljon tutkittu. Vielä on onneksi kuukausi aikaa kelailla. Mietiskelin myös pääainevalintaani - kansatiedettä opiskellut työkaveri kertoi tehneensä proseminaaritutkielmansa kolmen Aleksis Kiven fanin haastattelun pohjalta. Ai että.Syyskuussa 2008:
Alan nyt havahtua tietoisuuteen, että tieteellinen tutkimus on paskaista hommaa. Mielenrauhani oli eheämpi kesällä, kun aamun sai aloittaa kunnollisella asiakaskäymälöiden kuurauksella ja edetä siitä kakkavaippojen kantamisen kautta piharakennusten lattianpesuun. Nyt laukkaan arkistosta toiseen (jotka onneksi yhtä lukuunottamatta sijaitsevat asuinkaupungissani) ja useimmiten palaan takaisin kotiin tyhjin käsin. Kyseenalaiset taidot tiedonhaussa eivät juuri asiaa auta. Takaraivossa lällättää ääni, joka toistelee tilanteen olevan aivan oma vikani - olisin toki voinut hieman helpommankin aiheen valita. Onneksi armollinen yliopistonlehtori, jonka luokse menin aineeton mutta käteentuntuva hattu kourassa, ilmoitti ettei aiheeni "aivan perseestä" ole.Toukokuussa 2009 kuvaili menneitä työpaikkoja
- Arkistonhoitaja. Muutama kuukausi lasten eri puolilta maailmaa tulleita piirustuksia järjestellen oli mukavaa aikaa. Kuunneltiin paljon MC Hammeria ja vaihdeltiin muotokuvamummon viiksiä. Myöhemmin toimin näyttelynvalvojana samassa paikassa ja hyväksikäytin kopiokonetta enemmän kuin lääkäri määrää.
- Museoapulainen kahdessa museossa. Toisessa pääsin vahtimaan Gallen-Kalleloita viiden euron tuntipalkalla, toisessa siivosin vessoja, puhuin saksaa venäläisille ja luin kesätenttiin kahvilan hiljaisina päivinä.
Muisto kiehtoo minua. Olen hyvin iloinen, että opiskelen alaani nyt enkä kolmekymmentä vuotta sitten - silloin muistitieto oli vasta murtautumassa tieteen ja tutkimuksen puolelle ylenkatsottavan perinteen ja harhaanjohtavan kokemuksen rajan takaa. Nyt tunnustetaan, ettei objektiivista totuutta ole, vaan monet subjektiiviset totuudet syntyvät sisällämme. Muistitiedon ei tarvitse enää olla vain varsinaista tutkielmaa tukeva kivapikku sivujuonne, vaan myös koko tutkimuksen pääkohde. Huomio siirtyy kokemukseen ja kertomiseen, joita pidän ihmiselämän suurina rakennuspalikoina. Mitä väliä on loppujen lopuksi sillä, mitä oikeasti on tapahtunut, jos asia on koettu aivan toisin? Koen, että kokemuksen korostaminen on menneen tutkimuksessa pitkä eteenpäin kurottava askel selostavasta, yksisilmäisestä syy-seuraus-luettelointihistorista. Siksen myöskään näe paljonkaan arvoa sotahistoriassa tai poliittisessa historiassa, joissa kokemukselle ei anneta sijaa ja joissa liha ja veri eivät ole läsnä.Syyskuussa 2010:
Seminaarin edistymisen suhteen koin eilen ensimmäisen syvemmän aallonpohjan. Pohtimaani tutkimuskysymystä täytyy radikaalisti muuttaa, koska halajamaani arkistoon ei päästetä ulkopuolisia. Ei, vaikka olen pariinkin otteeseen roikkunut puhelimessa ja larpannut uskottavaa tutkijaa. Ottaa pattiin.
Väläys pohjoisesta
Taannoisilta Helsingin kirjamessuilta poimin Kaltio-lehden 6/2009. Siinä julkaistiin ilmeisesti ensimmäistä kertaa suomennettuna Pierre-Charles le Monnierin kirje Pellosta 11.10.1736, joka julkaistiin jo saman vuoden aikana aikakauslehdessä Mercure de France. Kirjeen suomentaja ja oheisartikkelin kirjoittaja Osmo Pekonen oli Kaltion aiemmassa numerossa 2/2008 julkaissut toisen ranskalaisen kirjeen keväältä 1737. Sitä en lähtenyt (vielä) hakemaan, vaan nautin tästä ilmaiskappaleesta.
Pieni ote Monnierin kuvauksesta pohjoisen joen varrella asuvista suomalaisista:
Pieni ote Monnierin kuvauksesta pohjoisen joen varrella asuvista suomalaisista:
"Pirtti, jossa he itse asuvat, on aivan toisenlainen: isä, äiti, lapset ja rengit asustavat kaikki samassa pimeässä huoneessa, jossa ei ole sänkyjä nukkumista varten eikä jakkaroita tai raheja istumista varten, vaan kaikki ojentautuvat pitkäkseen permannolle. He nukkuvat kaikki yhden valtavan porontaljoista tehdyn peiton alla."Ja kun tuli pohjoisesta eli Lapista puhetta:
- Om den Finska Polarexpeditionen till Sodankylä och Kultala åren 1882-83 och 1883-84 jämte Skildringar från Lappland (Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 41)
- Carl-Gösta Ojala: Sámi Prehistories: The Politics of Archaeology and Identity in Northernmost Europe
- Ingela Bergman, Lars Liedgren, Lars Östlund, and Olle Zackrisson: Kinship and Settlements: Sami Residence Patterns in the Fennoscandian Alpine Areas around A.D. 1000
- Karin Granqvist: Samerna, staten och rätten i Torne lappmark under 1600-talet: Makt, diskurs och representation
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Kuuntelin historiankirjoittajia
Kiitos Agricolan tapahtumakalenterin päädyin eilen hyvään esitelmätilaisuuteen. Historian ystäväin liitto oli jakanut kunniamaininnat Max Engmanin Pitkille jäähyväisille ja Henrik Meinanderin 1944-kirjalle ja palkitut kertoivat kumpikin kolmen vartin verran kirjastaan.
Engmanin esityksestä mielenkiintoisin pointti oli, että jo 1800-luvun puolivälin jälkeen lähentyminen Venäjään lakkasi ja kehityssuuntia haettiin sitten muualta. Kiinnitin myös huomiota rahamainintoihin, sillä ruokapöydälläni on aivan liian paksu kirja, josta pitäisi saada väsättyä essee "rahatalouden leviäminen maaseudulle". Piakkoin.
Meinanderin puheen kuvitukseen kuului kirjan karttoja, joista Itärintaman koko pituus oli minun muistissani ennennäkemätön. Itse taisin hahmottaa Suomen ensimmäisen kerran osana Itärintamaa kuunnellessani taannoin Dan Carlinin jutut (odottavat edelleen kertausta), mutta niihin ei (tietenkään) kuulunut visuaalista osuutta.
Itärintaman kartan yhteydessä Meinander toi esiin erillissodan käsitteellisen mahdottomuuden. Myöhemmin hän mainitsi, että kylmän sodan oloissa oli suomalaisille edullista esittää sota erillisenä ja hieman eri syistä näin on edelleen. Aina kivempi olla yksinäinen kunniallinen taistelija kuin paskamaisen häviäjän paras kaveri. (Minun ilmaisuni, ei esitelmöitsijän.)
Meinanderin esitysmateriaalissa luki "Tutkimus ja populaarikulttuuri eivät käy käsi kädessä" (flashback taannoiseen kirjamessujen esitykseen). Ääneen hän totesi, että ymmärrys historiasta syntyy perhehistoriasta -> tästä juontuu toisen maailmansodan keskeisyys -> mutta myös se, että Suomen kokemaa sotaa ei nähdä osana isompaa kokonaisuutta. Jos kuulijoiden ikärakenne olisi ollut toisenlainen, tästä olisi saanut mielenkiintoisen keskustelun. En tiedä onko yksilöllistä omituisuuttani vai sukupolvelleni tyypillistä, mutta itse en näe sodan aikaa erityisen kiinnostavana/keskeisenä. Mutta tietenkin on myönnettävä, että historiakäsitykseni on peräisin sukuhistoriasta eikä ole varmastikaan laajentunut tarvittavaan mittaan.
Esitelmien jälkeen oli kirja-arvonta! (En voittanut.) Taidan sijoittaa ensi vuoden jäsenmaksubudjetin Historian Ystäväin liittoon. Saa kaupan päälle tuntea itsensä nuoreksi, laskin eilen huoneen keski-ikää huomattavasti.
Engmanin esityksestä mielenkiintoisin pointti oli, että jo 1800-luvun puolivälin jälkeen lähentyminen Venäjään lakkasi ja kehityssuuntia haettiin sitten muualta. Kiinnitin myös huomiota rahamainintoihin, sillä ruokapöydälläni on aivan liian paksu kirja, josta pitäisi saada väsättyä essee "rahatalouden leviäminen maaseudulle". Piakkoin.
Meinanderin puheen kuvitukseen kuului kirjan karttoja, joista Itärintaman koko pituus oli minun muistissani ennennäkemätön. Itse taisin hahmottaa Suomen ensimmäisen kerran osana Itärintamaa kuunnellessani taannoin Dan Carlinin jutut (odottavat edelleen kertausta), mutta niihin ei (tietenkään) kuulunut visuaalista osuutta.
Itärintaman kartan yhteydessä Meinander toi esiin erillissodan käsitteellisen mahdottomuuden. Myöhemmin hän mainitsi, että kylmän sodan oloissa oli suomalaisille edullista esittää sota erillisenä ja hieman eri syistä näin on edelleen. Aina kivempi olla yksinäinen kunniallinen taistelija kuin paskamaisen häviäjän paras kaveri. (Minun ilmaisuni, ei esitelmöitsijän.)
Meinanderin esitysmateriaalissa luki "Tutkimus ja populaarikulttuuri eivät käy käsi kädessä" (flashback taannoiseen kirjamessujen esitykseen). Ääneen hän totesi, että ymmärrys historiasta syntyy perhehistoriasta -> tästä juontuu toisen maailmansodan keskeisyys -> mutta myös se, että Suomen kokemaa sotaa ei nähdä osana isompaa kokonaisuutta. Jos kuulijoiden ikärakenne olisi ollut toisenlainen, tästä olisi saanut mielenkiintoisen keskustelun. En tiedä onko yksilöllistä omituisuuttani vai sukupolvelleni tyypillistä, mutta itse en näe sodan aikaa erityisen kiinnostavana/keskeisenä. Mutta tietenkin on myönnettävä, että historiakäsitykseni on peräisin sukuhistoriasta eikä ole varmastikaan laajentunut tarvittavaan mittaan.
Esitelmien jälkeen oli kirja-arvonta! (En voittanut.) Taidan sijoittaa ensi vuoden jäsenmaksubudjetin Historian Ystäväin liittoon. Saa kaupan päälle tuntea itsensä nuoreksi, laskin eilen huoneen keski-ikää huomattavasti.
tiistai 23. marraskuuta 2010
Katsoin kansatieteellisiä filmejä
Poikkesin lauantaina Ateneumiin katsomaan Eino Mäkisen valokuvien näyttelyä, josta erityisesti kiinnosti kansatieteellinen osuus. Esillä oli sekä valokuvia, että muutamia elokuvia.
Valokuvien esillepano taisi olla kronologinen tai muuten sellainen, että eri Suomen alueet olivat limittäin ja lomittain minua häiritsevästi. Joka kuvasta piti tarkistaa kyltti. Parhaiten jäivät mieleen Keski-Pohjanmaalta otetut kuvat, joiden saatoin ajatella edustavan mummoni nuoruusmaisemia.
Katselusyvennyksessä pyörivät filmit näyttivät Rymättylän talvikalastusta, Rauman pitsejä, Noormarkun ruuhen tekoa ja käyttöä, Hämeenkyrön heinäntekoa, kaskenpolttoa ja jotain viidettä (?). Kokemusta hieman häiritsi se, että olin 6.11. Hesarista lukenut näyttelyn esittelyn, jossa todettiin "Monet dokumentoidut tapahtumat, kuten kaskenpoltto, eivät 1930-luvulla enää kuuluneet maaseudun arkeen, vaan ne lavastettiin kuvauksia varten." Aito kun on eri asia kuin lavastettu.
Vai onko? Ainakin esiintyjät onnistuivat olemaan luontevia ja vaikuttivat asiansa osaavilta. Noormarkun ruuhen tekoon oli löytynyt vielä kolme mestarismiestä (heistä oli hieno poseerauskuva valokuvien joukossa) ja he tekivät työtä tosissaan. Hämeenkyrön miehet niittivät väärävartisella viikatteella kaikki samassa rytmissä ja samalla sulavalla liikkeellä. Osaamista oli myös risukarhin tekijöillä kaskifilmissä. Puhumattakaan pitsinnyplääjistä!
Kansantieteellisiä filmejä on muutamia katsottavissa sivustolla Isien työt.
Valokuvien esillepano taisi olla kronologinen tai muuten sellainen, että eri Suomen alueet olivat limittäin ja lomittain minua häiritsevästi. Joka kuvasta piti tarkistaa kyltti. Parhaiten jäivät mieleen Keski-Pohjanmaalta otetut kuvat, joiden saatoin ajatella edustavan mummoni nuoruusmaisemia.
Katselusyvennyksessä pyörivät filmit näyttivät Rymättylän talvikalastusta, Rauman pitsejä, Noormarkun ruuhen tekoa ja käyttöä, Hämeenkyrön heinäntekoa, kaskenpolttoa ja jotain viidettä (?). Kokemusta hieman häiritsi se, että olin 6.11. Hesarista lukenut näyttelyn esittelyn, jossa todettiin "Monet dokumentoidut tapahtumat, kuten kaskenpoltto, eivät 1930-luvulla enää kuuluneet maaseudun arkeen, vaan ne lavastettiin kuvauksia varten." Aito kun on eri asia kuin lavastettu.
Vai onko? Ainakin esiintyjät onnistuivat olemaan luontevia ja vaikuttivat asiansa osaavilta. Noormarkun ruuhen tekoon oli löytynyt vielä kolme mestarismiestä (heistä oli hieno poseerauskuva valokuvien joukossa) ja he tekivät työtä tosissaan. Hämeenkyrön miehet niittivät väärävartisella viikatteella kaikki samassa rytmissä ja samalla sulavalla liikkeellä. Osaamista oli myös risukarhin tekijöillä kaskifilmissä. Puhumattakaan pitsinnyplääjistä!
Kansantieteellisiä filmejä on muutamia katsottavissa sivustolla Isien työt.
Viisi, jotka eivät palanneet Kustaan sodasta
Kustaan sotaan tutustuin muutama vuosi sitten yhdeltä kantilta kirjoittaessani esi-isäni Claes Jakob Hohenthalin elämän loppuvuosista. Pohjanmaan jäätyä ilman puolustusjoukkoja maakunnan johto kokosi miehiä riviin ja armeijasta jo eläköitynyt Hohenthal lähti johtopuuhiin. Kotoa otti mukaansa kaksi poikaansa, joista toinen tuskin teini-ikäinen.
Kotikontujen puolustamisen sijaan joukot vietiin itään. Kun piti lähteä Karjalaan asti osa porukasta teki U-käännöksen ja lähti kotiin. Hohenthal ei ollut tässä joukossa eikä muissakaan palanneissa. Hän kuoli 26.1.1790 Kuopiossa.
Toinen, jota odotettiin turhaan kotiin oli uudisraivaaja Per Persson Ruisaho Kalajoen pitäjästä. Hän oli lähtenyt kotoaan edellä mainittuun vapaaehtoisjoukkoon keväällä 1790. Mies ei ollut palannut eikä kuolemasta tullut tietoa, joten vaimonsa Lisa Hansdotterin Mattilan mieliessä uuteen avioliittoon oli tarpeen julkaista yllä oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 25.2.1796.
Kolmas sankari on Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin sotilas Anders Orre, josta viimeinen havainto on toukokuussa 1790 Karjalasta Ylikuonan afäärin yhteydessä, jolloin hänet otettiin vangiksi. Vaimo Maria Orre halusi uusiin naimisiin, joten yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.8.1792.
Karjalan jääkäripataljoonan Enon komppanian riveistä lipesi Johan Luckarin (Lukkarinen) pääsiäisen aikaan vuonna 1790. Häntä jäi kaipaamaan vaimo Anna Jäskeläin (Jääskeläinen). Hän ei kuitenkaan jaksanut odottaa miestä kuutta vuotta kauempaa ja uutta avioliiton suunnittelua varten julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.6.1796 yllä oleva kuulutus.
Tammelan Perttulan kappelissa kaivattiin sotilas Matts Knapia, joka ei sodasta ollut palannut. Vaimo Walborg Johansdotter mieli uusiin naimisiin ja näin julkaistiin ylläoleva kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.10.1797.
Kotikontujen puolustamisen sijaan joukot vietiin itään. Kun piti lähteä Karjalaan asti osa porukasta teki U-käännöksen ja lähti kotiin. Hohenthal ei ollut tässä joukossa eikä muissakaan palanneissa. Hän kuoli 26.1.1790 Kuopiossa.
Toinen, jota odotettiin turhaan kotiin oli uudisraivaaja Per Persson Ruisaho Kalajoen pitäjästä. Hän oli lähtenyt kotoaan edellä mainittuun vapaaehtoisjoukkoon keväällä 1790. Mies ei ollut palannut eikä kuolemasta tullut tietoa, joten vaimonsa Lisa Hansdotterin Mattilan mieliessä uuteen avioliittoon oli tarpeen julkaista yllä oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 25.2.1796.
Kolmas sankari on Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin sotilas Anders Orre, josta viimeinen havainto on toukokuussa 1790 Karjalasta Ylikuonan afäärin yhteydessä, jolloin hänet otettiin vangiksi. Vaimo Maria Orre halusi uusiin naimisiin, joten yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.8.1792.
Karjalan jääkäripataljoonan Enon komppanian riveistä lipesi Johan Luckarin (Lukkarinen) pääsiäisen aikaan vuonna 1790. Häntä jäi kaipaamaan vaimo Anna Jäskeläin (Jääskeläinen). Hän ei kuitenkaan jaksanut odottaa miestä kuutta vuotta kauempaa ja uutta avioliiton suunnittelua varten julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.6.1796 yllä oleva kuulutus.
Tammelan Perttulan kappelissa kaivattiin sotilas Matts Knapia, joka ei sodasta ollut palannut. Vaimo Walborg Johansdotter mieli uusiin naimisiin ja näin julkaistiin ylläoleva kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.10.1797.
maanantai 22. marraskuuta 2010
Paikannimien kirjoittamisesta
Perjantainen tekstini osoittautui osin ennenaikaiseksi - kontribuutiotani paikallishistoriaan kaivattiin edelleen. Tai ei kyllä enää hieman ärtyneesti muotoillun vastaukseni jälkeen. Fundamentalistiselle mielenlaadulleni ei nimittäin tee hyvää käsitellä asioita, joilla ei ole yhtä ja oikeaa vastausta. Tällainen kysymys on nimien kirjoitusmuodot, joista henkilönimien osalta olen lukenut niin historiantutkijoiden kuin sukututkijoidenkin argumentointia, mutta en muista nähneeni vastaavaa paikannimien osalta.
Mutta näilläkin on omat ongelmansa, sisä- ja ulkopaikkasijojen lisäksi (Tapaus Paattinen edelleen muistissa). Kun kirjoitin kirjaa talosta, joka nykykielellä on "Kyläkoski", piti päättää kirjoitanko tekstiin Forsby, Forsbyy vai Forspyy. (Varsinaista äänneasua vastaavaa Vorspyytä en ole koskaan nähnyt kirjoitettuna.) Ja taivutetaanko Forsbyn, Forsbyyn... ja niin edelleen. Kokeilin yhtä, kokeilin toista ja loppujen lopuksi oli vaan tehtävä valinta suuntaan tai toiseen. Ja yritettävä sitten siivota koko teksti valinnan mukaiseksi.
Kukaan ei tullut valittamaan, mutta varmasti joku on eri mieltä. Tuolloin käytin omaa järkeäni enkä enää muista päätöskriteerejä. Niitähän voi olla vallitseva käytäntö (mutta kenen kirjoittamana ja minä aikana) tai suomeksi kirjoitetut viralliset asiakirjat (mahdollisesti tosin ristiriidassa keskenään ja/tai yleisen käytännön kanssa). Voidaan kirjoittaa niinkuin sanotaan, mutta sanovatko kaikki samalla tavalla? Ei ole ainoaa oikeaa ratkaisua, joten turha venkoilla. Valitaan yksi ja jatketaan eteenpäin.
Onneksi on kuitenkin paljon paikkoja ja nimiä, joilla on vain yksi kiistaton moderni kirjoitusasu. Niinkuin Kokemäen Haistilan Härkälä. Joka tosin meni 1700-luvulla jakautumaan kahdeksi osaksi, joilla välillä on asiakirjoissa nimiä ja välillä ei...
Mutta näilläkin on omat ongelmansa, sisä- ja ulkopaikkasijojen lisäksi (Tapaus Paattinen edelleen muistissa). Kun kirjoitin kirjaa talosta, joka nykykielellä on "Kyläkoski", piti päättää kirjoitanko tekstiin Forsby, Forsbyy vai Forspyy. (Varsinaista äänneasua vastaavaa Vorspyytä en ole koskaan nähnyt kirjoitettuna.) Ja taivutetaanko Forsbyn, Forsbyyn... ja niin edelleen. Kokeilin yhtä, kokeilin toista ja loppujen lopuksi oli vaan tehtävä valinta suuntaan tai toiseen. Ja yritettävä sitten siivota koko teksti valinnan mukaiseksi.
Kukaan ei tullut valittamaan, mutta varmasti joku on eri mieltä. Tuolloin käytin omaa järkeäni enkä enää muista päätöskriteerejä. Niitähän voi olla vallitseva käytäntö (mutta kenen kirjoittamana ja minä aikana) tai suomeksi kirjoitetut viralliset asiakirjat (mahdollisesti tosin ristiriidassa keskenään ja/tai yleisen käytännön kanssa). Voidaan kirjoittaa niinkuin sanotaan, mutta sanovatko kaikki samalla tavalla? Ei ole ainoaa oikeaa ratkaisua, joten turha venkoilla. Valitaan yksi ja jatketaan eteenpäin.
Onneksi on kuitenkin paljon paikkoja ja nimiä, joilla on vain yksi kiistaton moderni kirjoitusasu. Niinkuin Kokemäen Haistilan Härkälä. Joka tosin meni 1700-luvulla jakautumaan kahdeksi osaksi, joilla välillä on asiakirjoissa nimiä ja välillä ei...
Sanomalehdet pelataan parempaan kuntoon
Perjantain Talouselämässä Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm poseeraa sidotun sanomalehtikerran kanssa. Hänen uutisensa oli, että ensi keväänä Kansalliskirjasto alkaa sosiaalisilla peleillä houkutella vapaaehtoisia auttamaan sanomalehtien konelukutulosten parantamisessa.
Hieno juttu. Taas kerran olen eri mieltä resurssien kohdentamisen mielekkyydestä, mutta sitä vartenhan päätöksiä on tekemässä minua fiksummat ihmiset.
Minulle kun Historiallisen sanomalehtikirjaston OCR-laatu on ollut tarpeeksi hyvä. Ei tietenkään täydellinen, mutta olisin innostunut tällaisesta crowdsourcing-uutisesta huomattavasti enemmän, jos se olisi tullut Rauhankadulta Unioninkadun sijaan. Yhtäkaikki, tulee olemaan mielenkiintoista miten ottaa Suomessa tulta. Ja mahdollisesti tekee historiasta laajempaa yleisöä kiinnostavaa?
Jessica Parland-von Essen esitteli blogissaan jokin aika sitten tällaista sosiaalisen pelin käyttöä asiakirjojen puhtaaksikirjoittamisessa. Hän näki siinä riskejäkin, mutta loppujen lopuksi mikään järjestelmä ei ole täydellinen. Tosin MAP-kirkon systeemi, jossa kahden tekijän transkription täytyy olla samat ennenkuin tulos menee tietokantaan, on aika lähellä. Vapaaehtoisvoimin tehdään sielläkin työtä. Ilman pelejä.
Hieno juttu. Taas kerran olen eri mieltä resurssien kohdentamisen mielekkyydestä, mutta sitä vartenhan päätöksiä on tekemässä minua fiksummat ihmiset.
Minulle kun Historiallisen sanomalehtikirjaston OCR-laatu on ollut tarpeeksi hyvä. Ei tietenkään täydellinen, mutta olisin innostunut tällaisesta crowdsourcing-uutisesta huomattavasti enemmän, jos se olisi tullut Rauhankadulta Unioninkadun sijaan. Yhtäkaikki, tulee olemaan mielenkiintoista miten ottaa Suomessa tulta. Ja mahdollisesti tekee historiasta laajempaa yleisöä kiinnostavaa?
Jessica Parland-von Essen esitteli blogissaan jokin aika sitten tällaista sosiaalisen pelin käyttöä asiakirjojen puhtaaksikirjoittamisessa. Hän näki siinä riskejäkin, mutta loppujen lopuksi mikään järjestelmä ei ole täydellinen. Tosin MAP-kirkon systeemi, jossa kahden tekijän transkription täytyy olla samat ennenkuin tulos menee tietokantaan, on aika lähellä. Vapaaehtoisvoimin tehdään sielläkin työtä. Ilman pelejä.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Kalastettua
Blogissa jos yhtä, niin toista kans oli löydetty dokumenttielokuva Suomen sodasta!
Turussa oli maanantaina muistitietotutkimuksen seminaari, jota olisi ollut mielenkiintoista kuunnella. Tuttavalta kuultu summeeraus oli, että nyt ei ole tieteillä enää rajoja ja kaikki voivat tutkia kaikkea. Turun yliopiston sivuilta löytyi vähän yksityiskohtaisempi katsaus päivän antiin.
Skubu.net:ssä selviteltiin helsinkiläisen henkilön mukaan nimetyn raitin taustaa.
Tommi Melander pohdiskeli historiallista antisemitismiä.
Jiri Nieminen oli lukenut amerikkalaisten miesten kulttuurihistoriaa.
Keijo Nevaranta puolestaan lukenut Friedellin uuden ajan kulttuurihistorian (kudos!) ja kolme sotaromaania.
Juha Makkonen kehui saagoja.
Aikalaisessa esiteltiin kirjaa Ne mainiot helleenit.
Jenni Sahramaa oli ehtinyt Vantaan keskiaikaa käsittelevään seminaariin, joka jäi minulta väliin.
Purkamossa oli tartuttu Niklas Herlinin kirjoittamaan teokseen Ruukin avain - 400 vuotta suomalaista metalli- ja elektroniikkateollisuutta:
Julia Dahlberg tykkäsi på svenska miehen pukua käsittelevästä väitöskirjasta.
Juuso Hyvärinen raportoi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton syyskokouksesta.
Jan Granath kirjoitti på svenska otsikolla "Även de bästa gamla källorna bör man vara försiktig med" vanhojen sukututkimusten ja henkilöhistorioiden käyttämisen haasteista.
Huivia käyttävä Saara totesi Filosofian puutarhassa:
Turussa oli maanantaina muistitietotutkimuksen seminaari, jota olisi ollut mielenkiintoista kuunnella. Tuttavalta kuultu summeeraus oli, että nyt ei ole tieteillä enää rajoja ja kaikki voivat tutkia kaikkea. Turun yliopiston sivuilta löytyi vähän yksityiskohtaisempi katsaus päivän antiin.
Skubu.net:ssä selviteltiin helsinkiläisen henkilön mukaan nimetyn raitin taustaa.
Tommi Melander pohdiskeli historiallista antisemitismiä.
Jiri Nieminen oli lukenut amerikkalaisten miesten kulttuurihistoriaa.
Keijo Nevaranta puolestaan lukenut Friedellin uuden ajan kulttuurihistorian (kudos!) ja kolme sotaromaania.
Juha Makkonen kehui saagoja.
Aikalaisessa esiteltiin kirjaa Ne mainiot helleenit.
Jenni Sahramaa oli ehtinyt Vantaan keskiaikaa käsittelevään seminaariin, joka jäi minulta väliin.
Purkamossa oli tartuttu Niklas Herlinin kirjoittamaan teokseen Ruukin avain - 400 vuotta suomalaista metalli- ja elektroniikkateollisuutta:
Mielestäni kirjan, jonka aihepiiristä ei tiedä hölkäsen pöläystä, lukeminen menee tavalla tai toisella samaan kategoriaan kuin vaikkapa jokin haasteellinen työ- tai opiskelusuoritus, uusien ihmisten tapaaminen tai yleisesti ottaen minkä tahansa uuden kokemuksen hankkiminen. Kaikki nämä kehittävät ihmistä tuomalla ajatteluun uusia näkökulmia, ideoita, mitä tahansa. Jollakin tapaa kieroa ajattelua on, että jos jokin asia ei suoranaisesti itseä kiinnosta, siitä ei voi olla itselle mitään hyötyä. Itse olen aikojen saatossa taipunut enemmänkin sellaisen koulukunnan piiriin, joka ajattelee, että kaikesta tiedosta ja kaikista kokemuksista voi olla itselle hyötyä. Poikkitieteellisyys ja -taiteellisuus kunniaan!Jessica Parland-von Essen kehui på svenska Tuija Laineen kirjaa Carl Fredrik Fredenheimista.
Julia Dahlberg tykkäsi på svenska miehen pukua käsittelevästä väitöskirjasta.
Juuso Hyvärinen raportoi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton syyskokouksesta.
Jan Granath kirjoitti på svenska otsikolla "Även de bästa gamla källorna bör man vara försiktig med" vanhojen sukututkimusten ja henkilöhistorioiden käyttämisen haasteista.
Huivia käyttävä Saara totesi Filosofian puutarhassa:
Ajat muuttuvat, mutta minusta on hiukan surullista että vain muutamassa vuosikymmenessä vuosituhantinen perinne on kääntynyt päälaelleen ja nähdään nyt uutena, vieraana ja epäsuomalaisena. Etikettikin unohtuu kun persuilijat paheksuvat naisten huivin käyttöä sisätiloissa tai julkisilla paikoilla ylipäätään ja rakkaudella vaalittuja partoja pidetään epäsiisteinä.
Esivanhempani - Top 10
Michael Shermerin kirjassa Science Friction. Where the known meets the unknown oli hienolta vaikuttava juttu kontrafaktuaalisesta historiankirjoittamisesta, mutta siitä ei irronnut mitään selvää ajatusta tänne esitettäväksi. Toisessa artikkelissa Shermer esitteli kautta aikojen tehtyjä merkittävien ihmisten ja tapahtumien listauksia. Mistä sain idean tehdä listan "Esivanhemmat, jotka kuolivat ennen syntymääni - Top 10":
Aarne Ilmavalta (1892-1968) - Asikkalainen pienviljelijä, joka ei antanut sisällissodan aikana vammautuneen jalan pysäyttää työntekoa
J. A. Hohenthal (1850-1912) - Nuorena isättömäksi jäänyt ei lopettanut koskaan yrittämistä ja jätti jälkeensä tekstejä sekä hyviä tarinoita.
Karl Nikodemus Antinpoika (1807-1878) - Rengistä ison talon isännäksi. Reittä pitkin vai lainarahalla, lähteet eivät kerro koko totuutta.
Anna Elisabet Saren (1733-1820) - Meni naimisiin 60 vuotta vanhemman miehen kanssa ja leskeksi jäätyään käräjöi sen verran, ettei ihan kynnysmatto tainnut olla.
Caleb Frumerie (1670-1738) - Hengaili Kaarle XII:n kanssa Benderissä ja se vaan on niin hienoa. Vieressä hänen muotokuvansa skannattuna paikallishistoriallisesta kirjasta.
Sara Niilontytär Qvist (1674-1739) - Olisi leskenä voinut jäädä jonkun lapsensa nurkkaan istumaan, mutta ostaa posautti Noormarkusta komean tilan ja perusti kestikievarin
Petter Sund (haud 1735) - Helsingissä vaikuttanut porvari, joka teki sekä fiksuja että typeriä asioita. Tarjosi minulle juuret kotikaupunkiini.
Kalle Simonpoika Soupas (haud 1715) - Euralainen mies, joka ei pitänyt suutaan kiinni.
Kerstin Gabrielsdotter Körning - Eli jokseenkin tavallista elämää, kunnes häntä syytettiin 1585 Juhana III:n aviottoman Lucretia-tyttären tappamisesta noituudella.
Paavali Juusten (~1516-1576) - Tapasi Iivana Julman ja kirjoitti siitä raportin.
Äsh, ihan pönttö idea. Olisin voinut valita kymmeniä muitakin, erityisesti kaikki ne, joiden elämää en ole ehtinyt vielä edes ajatuksella tarkastella. Näistä listalle otetuistakin tuli mieleen uutta mietittävää. Kaikki tai ei mitään.
Aarne Ilmavalta (1892-1968) - Asikkalainen pienviljelijä, joka ei antanut sisällissodan aikana vammautuneen jalan pysäyttää työntekoa
J. A. Hohenthal (1850-1912) - Nuorena isättömäksi jäänyt ei lopettanut koskaan yrittämistä ja jätti jälkeensä tekstejä sekä hyviä tarinoita.
Karl Nikodemus Antinpoika (1807-1878) - Rengistä ison talon isännäksi. Reittä pitkin vai lainarahalla, lähteet eivät kerro koko totuutta.
Anna Elisabet Saren (1733-1820) - Meni naimisiin 60 vuotta vanhemman miehen kanssa ja leskeksi jäätyään käräjöi sen verran, ettei ihan kynnysmatto tainnut olla.
Caleb Frumerie (1670-1738) - Hengaili Kaarle XII:n kanssa Benderissä ja se vaan on niin hienoa. Vieressä hänen muotokuvansa skannattuna paikallishistoriallisesta kirjasta.
Sara Niilontytär Qvist (1674-1739) - Olisi leskenä voinut jäädä jonkun lapsensa nurkkaan istumaan, mutta ostaa posautti Noormarkusta komean tilan ja perusti kestikievarin
Petter Sund (haud 1735) - Helsingissä vaikuttanut porvari, joka teki sekä fiksuja että typeriä asioita. Tarjosi minulle juuret kotikaupunkiini.
Kalle Simonpoika Soupas (haud 1715) - Euralainen mies, joka ei pitänyt suutaan kiinni.
Kerstin Gabrielsdotter Körning - Eli jokseenkin tavallista elämää, kunnes häntä syytettiin 1585 Juhana III:n aviottoman Lucretia-tyttären tappamisesta noituudella.
Paavali Juusten (~1516-1576) - Tapasi Iivana Julman ja kirjoitti siitä raportin.
Äsh, ihan pönttö idea. Olisin voinut valita kymmeniä muitakin, erityisesti kaikki ne, joiden elämää en ole ehtinyt vielä edes ajatuksella tarkastella. Näistä listalle otetuistakin tuli mieleen uutta mietittävää. Kaikki tai ei mitään.