Miten sijoitan itseni osaksi historiaa?

TY AY Syksy 2010, Kulttuurihistorian peruskurssi
Palautettu ja hyväksytty harjoitustehtävä

Minun historiani aukeaa seisomalla Kokemäen Orjapaadella. Selän taakse jää hautaröykkiö, joka lapsena kuullosti hienolta, mutta ei vaikuttanut ulkonäöllään. Nykytiedoillani se on todiste edessä olevan peltoaukean pitkäaikaisesta käytöstä merestä nousun jälkeen. (Montakohan kertaa minulle lapsena selitettiin, että asumme entisen merenpohjan päällä? Meidät vietiin katsomaan Litorinameren rantaa, luulinko tosiaan näkeväni vettä?)

Orjapaaden hautaröykkiö edustaa skandinaavista kulttuuria, joka tulomekanismia Suomeen ei tunneta. Tämän ja monen muun asian kautta on selvää, että historiaan jää aina tuntemattomia asioita.

Orjapaadelta aukeava näkymä on satakuntalaista tasaista peltoa ja tuskin erottuva joki. Minulle se on historian dokumentti. Tuolla isäni ja isänäitini lapsuudenkoti. Tuossa tila, jossa minulla on mahdollisesti juuret 1500-luvulle asti.

Kun muutin Helsinkiin muutamia vuosia sitten, muistan selvän juurettoman olon. Se poistui kun selasin sukututkimustani ja muistin, että yksi esi-isistäni vaimoineen oli asunut nykyisen Valtioneuvoston paikalla. Hetkessä kaupunki oli hallussa ja merkityksellinen. Tuossa oli ennen laivasilta, jota Petter käytti. Näin kulki tie, jota myöden hän lähti kaupungista tiloilleen.

Maisema on tausta, ihmiset tekevät sen eläväksi. On täysin epärationaalista, että kiinnostukseni historiaan kohdistuu ajallisesti ja paikallisesti esivanhempieni elämän mukaan. Mutta vain heidän elämäänsä ajattelemalla pääsen käsiksi realitetteeihin. Heidän kokemansa historian tapaukset ovat tärkeitä.

Mikä tarkoittaa, että historiani rajoittuu Länsi-Suomeen, Ruotsiin ja Pohjois-Saksaan. Sen ulkopuolelta tuleva tieto kansojen ja kuninkaiden kohtaloista kiinnittyy mieleeni heikosti ja ulkokohtaisesti. Tarinat voivat olla mielenkiintoisia, mutta mussaantuvat hallitsemattomaksi massaksi, josta erottuu vain muutamia pisteitä. Kuten juutalaisten joukkomurha Natsi-Saksassa, Amerikan sisällissota ja Englannin Tudor-hallitsijat. Sellaiset, joista on lapsesta asti nähnyt televisio-ohjelmia ja lukenut kirjoja. (Miksei kukaan repinyt lukevan lapsen kädestä Auschwitchin tyttöorkesteria? Mielikuva virtsaansa juovista vangeista päiviä ennen vapautusta ei ole pois lähtenyt. Yhden ihmisen tarina ja konkreettinen asia.)

Identiteettini on satakuntalainen. Se ei määräydy sukujuurista vaan elämisestä elävien sukulaisten keskellä. Heillä oli yhteinen menneisyys ennen minua ja minä liityin kerrottuihin ja kerrattuihin muistoihin jo pienenä vauvana. Sittemmin liitin itse kokonaisuuteen jokaisen syntyvän pikkuserkun.

Yksi heistä kuoli muutama viikko sitten. Mietin tuolloin sitä, miten kuolema yhdistää meitä kaikkiin menneisiin sukupolviin. Jokainen kulttuuri on omalla tavallaan ritualisoinut yhteisön jäsenen kuoleman ja yksittäisten ihmisten tunteet todennäköisesti olleet samankaltaisia läpi historian.

Olen ateisti. Silti olen palannut yhteen uskonnon alkumuotoon. Taannoin Tukholmassa käydessäni koin tarpeen hakeutua baariin esi-isäni kotikadulle ja nostaa paloviinamaljan hänen muistolleen. Mikä ei oleellisesti eroa ympäri maailmaa, pitkin ihmiskunnan historiaa, pidetyistä pidoista vainajien haudoilla.

Niin kauan kuin heidät muistamme, he elävät.