Ylikangas sanonut sanansa

Taas säästi Google jalkoja ja aikaa. Olin lähdössä metsästämään Suomen tiedeakatemian vuosikirjaa 2009 jostain kirjastosta, mutta sisältö onkin jo verkossa. Siitä minua kiinnosti erityisesti Heikki Ylikankaan esitelmä Akateeminen ja harrastelijatutkimus historiassa.

Toisin kuin monet muut, Ylikangas määrittelee täsmällisesti mitä tarkoittaa akateemisella tutkimuksella:

Tarkoitan sillä tutkimusta, jonka tekijät ovat saaneet siihen yliopistollisen koulutuksen. Jo historiassa pro gradu -työnsä tehnyt filosofian kandidaatti täyttää perustasolla tämän ehdon, mutta pätevänä historioitsijana häntä ei voida vielä pitää. Varsinainen tutkijankoulutus tähtää väitöskirjaan, joka sekin on opinnäyte, siis ohjauksen alaisena laadittu. Tiukimman neulan erottelema akateeminen tutkija on vasta dosentti, jolla on oikeus antaa opetusta yliopistossa.

Ja sanoo myös suoraan mikä muodostaa ongelman:

Vissejä ongelmia on syntynyt siitä, että harrastelijat eivät aina tyydy alisteiseen asemaansa akateemiseen tutkimuksen aputasona. Muutamat heistä katsovat itsensä päteviksi historioitsijoiksi ja sellaisina kykeneviksi haastamaan akateemisen tutkimuksen – näin vallankin, jos he pääsevät asettautumaan jonkin vanhan tulkintalinjan, tutkimussuunnan tai peräti koulukunnan tunnusten alle.

Jos osaan tulkita tätä kirjallista lähdettä oikein, Ylikangas kritisoi ensisijaisesti harrastelijoiden puutteellista lähdekritiikkiä, kyvyttömyyttä käsitellä ristiriitaisia lähteitä ja vetää johtopäätöksiä. Loppupuolella alkaa olemaan selvää, että kivi kengässä on nimenomaan Ylikankaan omaan tutkimukseen kohdistettu kritiikki. Kyseisten kirjoittajien ammattitaitoahan Ylikangas on julkisesti jo muillakin forumeilla kritisoinut. Ja vastaavasti on kyseenalaistettu Ylikankaan kompetenssi liittyen jatkosotaan.