keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Menneisyyttä merellä ja mantereella (3/3)

Lauantain ohjelma päättyi saapumiseen Hankoon. Ennen majoittumista saimme opastetun kierroksen, jossa opin, että Hanko perustettiin vasta 1800-luvulla. Ensisijaisesti talvisatamaksi ja toissijaisesti kylpyläkaupungiksi. Kylpylän alueelle ei muuten tavallisella kansalla ollut asiaa, vaan siellä piti olla asiakas tai lipunhalitija. Alla oleva pieni rakennus on vuonna 1887 valmistunut mareografi, jolla mitattiin merenpinnan korkeutta.Oli kesän lopettajaiset, joten illalla oli tilaisuus nauttia kokosta ja ilotulituksesta. Aamulla ehdin lyhyelle kävelylle ja vasta erään patsaan kylttiä lukiessa muistin, että Hankohan oli se satama, josta suurin osa siirtolaisista lähti kohti Ameriikkaa.

Me emme lähteneet satamasta kovin kauas. Bengtskär on 25 kilometrin päässä, mutta oli siinäkin puksuttamista. Perillä saimme persoonallisen esityksen saaren historiasta, joka nivoutui (tietenkin) edellisenä päivänä kuultuun Hangon historiaan. Josta en tiennyt sitäkään, että Hanko oli talvisodan jälkeen Neuvostoliitolla.Kiersimme luotoa, kävimme majakassa. Alakerran museohuone esitteli Bengtskärin taistelua. Itse en kiivennyt torniin, mutta kävin katsomassa museohuoneet, jotka esittivät majakanvartioiden asumisoloja.
Paluumatka majakalta muodostui vähemmän tasaiseksi, joten mitä vähemmän siitä puhutaan, sitä parempi. Mutta voitaneen todeta merisairauden olevan kokemus, joka yhdistää minut moniin menneisiin sukupolviin.

Pysähdyimme saarelle Hauensuolen vieressä, ihailemaan kuuluisia vaakunoita esittäviä kalliokaiverruksia. Tai oikeastaan ei-ihailemaan, sillä niitä oli jokseenkin mahdotonta löytää ja erottaa.

Mantereelle päästyämme ensimmäisen pysäyksen aihe oli kolme betonista Harparskog-linjan puolustusbunkkeria välirauhan ajalta. Kolmannen tähystystorni oli mielenkiintoisin osa tätä sotahistoriaa, johon teemaan kuului myös Bengtskärin bunkkeri, jossa kävin sisällä, toisin kuin näissä.

Osittain kevyempiin teemoihin päästiin, kun ihailimme Dagmarin lähdettä, Källvikin kaunista hiekkarantaa ja piknikpöytää, jota tsaari vaimoineen mahdollisesti käytti. Tosin täällä tuotiin esiin Aleksanteri III:n Suomen politiikka, mutta aurinko paistoi, joten viis siitä.

Retki loppui Raaseporiin. Yritin epätoivoisesti muistella, mitä minulle oli kerrottu edellisillä opastuskerroilla, mutta juuri mitään ei palannut mieleen. Joten oli turhaa kuunnella tätäkään? No, sen verran toki, että huomasin ristiriidan linnan käytön lopun ajoituksessa verrattuna Hultmanin Tammisaari-kirjaan. Hultmanilla oli oma lehmä ojassa, joten tarvinnee hakea käsiin, joku aidosti Raaseporista kertova, luotettava, opus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti