lauantai 25. syyskuuta 2010

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 64

Bostonin satamaan 30.5.1912 tullut Arabic-laiva toi mukanaan Kokemäeltä lähteneet nuoret naiset, 20-vuotiaan Hilja Rajala, jonka äiti Emma asui Vallilan kylässä, ja 19-vuotiaan Fanny Laaksosen, joka jätti äitinsä Hannan myöskin Vallilaan. Molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Fannyn veljen Kallen, joka asui Massachusettsin Fitchburgissa.

Kalle Heikki Laaksonen (s. 27.1.1886 Kokemäki) oli tullut Amerikkaan 1.6.1909 ja asettui jo samana vuonna Fitchburghiin. Hän oli mahdollisesti jo tullessaan naimisissa, sillä vuoden 1910 väestönlaskennassa Kallen ilmoitetaan olleen avioliitossaan Roosan (s. 22.10.1888) kanssa jo kaksi vuotta. Vuoden 1920 väestönlaskennassa perheessä on poika Wilho (s. 19.1.1911).

Kalle otti Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 1920 ja 16.3.1921 koko perheelle otettiin passi Suomen matkaa varten. Siitä alla oleva potretti.

Vuoteen 1930 mennessä koko perhe oli takaisin Fitchburgissa, mutta Wilho tulee joltain matkalta New Yorkin satamaan 6.10.1933. Isä Kalle kirjattiin 1942 kutsuntakorttiin ja tuli raumasta lähteneellä Orionilla New Yorkiin 3.5.1951. Hän kuoli syyskuussa 1961. Sanomalehdessä Fitchburg Sentinel julkaistuissa muistosanoissa todettiin hänen ajaneen kaupungin puhdistuslaitoksen rekkaa 34 vuotta, jääden eläkkeelle vuonna 1951. Suremaan jäi vaimo Walma M. o.s. Paananen aik. Salo Laaksonen, poika Wilho, kaksi lastenlasta ja sisko Fanny, joka oli palannut Suomeen.

Wilho juhli vaimonsa kanssa hopeahääpäiväänsä avoimin ovin 5.9.1965 (ilmoitus sanomalehdessä Fitchburg Sentinel 3.9.1965). Joulukuussa 1939 vietetyissä suomalaisnimisen parin häissä Wilho oli ollut bestmaninä ja tuleva vaimonsa Bertha Nisula kaasona (Fitchburg Sentinel 23.12.1939). Wilho ehti harrastamaan keilailujoukkueen kapteenina (Fitchburg Sentinel 1.5.1941) ennen pojan syntymää (Fitchburg Sentinel 5.10.1943). Donald-poika, joka oli liittynyt ilmavoimiin, meni kihloihin (Fitchburg Sentinel 8.3.1969).

Wilho Laaksonen kuoli 18.9.1998 ja vaimonsa Bertha 1.4.2005. (Berthan isän sisko Emmi Nisula esiintyi eräässä aikaisemmassa osassa.)

Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Fitchburg Ward 2, Worcester, Massachusetts; Roll T624_628; Page: 1B; Enumeration District: 1728; Image: 141.)
Ancestry.com. U.S. Passport Applications, 1795-1925
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Worcester County, Massachusetts; Roll 1685149; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Fitchburg Ward 4, Worcester, Massachusetts; Roll T625_746; Page: 3B; Enumeration District: 56; Image: 394.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Fitchburg, Worcester, Massachusetts; Roll 963; Page: 10B; Enumeration District: 175; Image: 148.0.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1933; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_5401; Line: 23; .)
Ancestry.com. Historical newspapers. (Fitchburg Sentinel (Fitchburg, Massachusetts) >1962>September>14)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll MIUSA1939B_082538; Local board: Worcester , Massachusetts.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1951; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_7976; Line: 2; .)
Ancestry.com. Massachusetts Death Index, 1970-2003
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 018-01-6527;Issue State: Massachusetts;Issue Date: Before 1951)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti