Kalastettua

Kalastaja kirjasta Aunt Kitty's Stories

Ensi viikolla on Turussa Tiedeviikko, jonka ohjelmassa on mm. keskustelua historiasta ja elämänkertojen kirjoittamisesta. Jälkimmäisessä mukana Panu Rajala, jonka ajatuksia löytyy jo tilaisuuden promomateriaalista.

Matti Luostarinen oli isänsä kuoleman yhteydessä kirjoittanut muistokirjoituksen omaisesti (Surutyö, Hautajaiset). Näihin oli tullut viime kesänä nimettömiä kommentteja:

Sain kaksi nimetöntä vastausta, joissa hämäläiseen tapaan otettiin kantaa pian kaksi vuotta takaperin kuolleen isäni nekrologiini helmikuussa 2009. Vastaukset tulivat 26 heinäkuuta 2010 helteiseen aikaan ennen puoltayötä. Tietysti suomalaiseen ja hämäläiseen tapaan anonyymeinä ja haukkuen isäni retket talvisodassa. Kiitos kirjoittajille osanotosta.

Eeva päivitteli julkkiksen lausuntoa historian tarpeellisuudesta ja kehui kirjan Oma pöytä. Naiset historiankirjoittajina Suomessa antia.

Henna kertoi Yliopistomuseon uuden näyttelyn Hameiden hidastamat – Suomen ensimmäiset naislääkärit avaamista edeltävistä tunnelmista.

Yliopistolehtien annin tutkiskelu jatkuu. Aikalainen Tampereelta on tarjonnut juttuja suhtautumisesta muotinimiin, runoilija Viljo Kajavan yhteyksistä Saksaan ja Herlinin elämästä sekä arviot ruotsalaisesta Laiskojen Kalevalasta, Rajalan Meriluoto-elämäkerrasta ja Häikiön Koskenniemestä.

Blogin Project Mama Katja oli tarkkana faktojen kanssa.

Tuula Levo oli lukenut Hannu Mäkelän romaanin Aleksis Kivestä.

Töölöntorin reunalta löytyi kaupunkilegendan oloinen historian koevastaus:

”Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä melkein koko Jää-kauden ajan, mutta hän tuli vanhaksi ja tukka oli lähtenyt päästä. Hän suojeli Suomea itäänpäin ja katsoi uteliaasti länteenpäin mutta ei voinut mitään, vaikka oli reipas mies ja hiihti ja kävi saunassa muiden presidenttien kanssa. Jää-kausi suli pois Neuvos-liiton ja USAn väliltä aika pian kun Kekkonen oli kuollut ja ne ovat taas ystävällisissä väleissä."

Päivi Päiväkävelyllä-blogista muisteli historian lukemista koulussa:

Oppikoulussa keksin, että voin luntata hissantunneilla. Kirjoitin läksyt pienenpienille lappusille, jotka reunustin samanlaisella paperilla kuin millä oppikirja oli päällystetty. Olin varma, ettei opettaja huomaa mitään. Eikä huomannutkaan. Lunttaustekniikkani ansiosta pärjäsin kokeissa hyvin. En siksi, että olisin luntannut kokeissa (sitä en uskaltanut tehdä), vaan siksi että kirjoittamalla lunttilappuja asiat olivat jääneet mieleeni. Tämän huomattuani lopetin lunttilappujen kirjoittamisen, mutta jatkoin läksyjen kirjoittamista.

Tuoreempaa ja autenttisen oloista tunnelmaa Lauma kanoja kanalassa -blogista:

Oij, ja meidän hissan ope oli tullu takas. Oikeen ''oij''. Siis ei mitenkää sillai, vaan se on niin hauska hemmo. JA hhahaha, Cillalla oli joku pipo, mihin se oli sitten ite kirjottanu Gay!..joo, kyllä.. Niin historian opettaja sitten siihen: ''Hieno pipo, sopis varmaan mulleki.'' XD Ahahha, revettiin. Pitääpi kirjottaa sinne päiväkirjaan hissan ope on homo, niin että sitten tuhannen vuoden päästä joku löytää sen ja sitä ennen oon kyl sotkenu sen jollain mustikkamömmöllä niin, että se ''Hissan ope on homo''-kohta on vaan selvinny jossain kiven kolossa, Vaasan tuhoutuneen kaupungin raunioissa ja tutkijat saa sitten vihdoin selville sen muinaisen kielen arvotuksen ja vetää sellasen johtopäätöksen, että 2000-luvulla homoseksuaalisuus oli yleistä, ja opettajilla jopa pakollista.
Tästä lyhyestä tarinasta kiittäkäämme juuri tuota samaista historian opettajaa.
Eli joo. Mihin jäin? Niin, historiaan. Tunnilla ei mitään erikoista, kunhan taas naurettiin vaan kaikelle.