Koska en ole erityisemmin kiinnostunut viime sodista oli Robert Brantbergin nimi minulle täysin tuntematon kun tartuin hänen kirjaansa Kadonneet kronikat. Erotuksena muusta tuotannostaan, joka on tietokirjallisuutta, tämä on fiktiota.
Fiktiota, joka nojaa kuitenkin vahvasti faktaan ja sisältää sitä(kin) paljon. Kirja nimittäin kuvaa Suomen ja Ruotsin valtiollista(kin) historiaa 1400-luvun alusta Kustaa Vaasaan asti. Brantberg on lukenut historian kirjansa eikä minun pohjatiedoillani ajasta havainnut tekstissä mitään hämärää. (Paitsi, että meinasin lopettaa lukemisen alkusivuilla virkkeeseen "Hänen oikea nimensä on Jöns Andersson Budde, mutta Turun katedraalikoulussa hänelle oli annettu nimi Johannes Andreas." Oikea nimi?!)
Päähenkilönä on siis tuo todellisuudessakin elänyt henkilö, joka kopioi ja kirjoitti useita käsikirjoituksia. Yhdestä tällaisesta rakentuu kirjan draama (johon pääsy kestää hieman liian kauan), joka huipentuu lopussa erään toisen todellisen henkilön tarinaan putkahtamiseen.
Kirja oli ihan mukavaa luettavaa, vaikka valtiotason historiaa oli mukana hieman liikaa. Se oli osittain tarinan kululle oleellista, mutta niin perin sekavaa, etten siitä mitään omaksunut tämänkään kirjan läpiluvussa.
Todellisesta Jöns Buddesta on kirjoittanut Marko Lamberg. Kirjasta Jöns Budde. Birgittalaisveli ja hänen teoksensa juttu Hesarissa ja arvio Glossan Mirator-lehdessä. Verkossa luettavissa Lambergin artikkeli Tekstintuotanto keskiajalla.
Alla Naantalin luostarin, jossa Jöns hengaili, sinetti Historiska museetin (Ruotsissa, tietenkin) kokoelmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti