Suomenlinnassa olin liikkunut mielestäni viime kesänä perusteellisesti, mutta lähes heti maihinnoustua huomasin itselleni oudon Sotamuseo Maneesin. Aikaa ei ollut tutustumiseen eikä käteistä sisäänpääsyyn, mutta kurkkasin kumminkin ja kuulustelin lipunmyyjältä oleelliset tiedot: auki kesäisin, osa Helsingin Sotamuseota ja etupäässä 1900-lukua. Mistä juontui parin minuutin sanailu vuoden 1918 sodan nimestä, jonka tiskin takaiset poitsut saavat varmaan käydä vähintään viikottain.
Varsinainen ohjelma alkoi multimedialla opastuskeskuksessa ja sitten opastetulla kierroksella. En tiedä missä oli vika, mutta sinänsä asiallisesta (ripauksen mutkat suoriksi meininkiä, tietenkin) opastuksesta en saanut juuri mitään irti. Aikaisemmin opittuun linkittyi vain vuoden 1855 pommituksen tilanne: linnoituksen tykeillä lyhyempi kantama kuin laivoissa. Ja Santahaminan oppaiden mukaan sama tilanne oli siellä vuonna 1906. Ihan niinkuin Venäjällä ei olisi ollut hirveästi puolustusintoa rannikollamme.
Ja luonnollisesti olin korvat höröllä sen suhteen että mainitaanko "rakkaita" vankejani, joita oli osallistunut rakennustöihn 1700-luvulla ja pidetty saarella myös 1800-luvulla. Ei mitään, joten kysyin asiasta sitten erikseen. Opas taisi havaita äänensävystäni jotain tunteita, sillä korosti vankien tehneen "arvokasta työtä". Ja kertoi saarella edelleen olevan työsiirtolan, mitä en tiennyt. Ja niille, jotka miettivät missä punavankeja pidettiin, oli vastaus oppaan mukaan "joka paikassa".
Kuninkaanportilta hyppäsimme veneeseen ja puolen tunnin jälkeen olimme Herttoniemen rannassa. Uusi opas oli showmies ja kertoi puistossa hupaisia tarinoita. Suuria ongelmia oli kuulemma aiheuttanut amatöörihistorioitsija, joka halusi 13 lehmuksen vieressä pitää kylttiä "Anjalan liiton puut". Kamalia sellaiset ihmiset.
Pääsimme yhteen huvimajaan sisälle (yllä) ja näimme toisen kaukaa (alla).
Sitten itse päärakennukseen (yllä), joka on rakennettu 1813-1816 1700-luvulla toimineen fajanssitehtaan perustalle. Tehtaan ei-niin-laadukkaita tuotteita ihailimme yläkerran vitriinissä. (Vai olisiko maahan jäänyt löydettäväksi kuitenkin vain harjoituskappaleita?)
Päärakennuksen ja puiston rakennutti Viaporin venäläisille luovuttanut Cronstedt. Luovutuksen syistä kuulin Suomenlinnassa sekä oman oppaamme että ruotsinkielisen oppaan version. Cronstedtin omistamilla esineillä sisustetussa salissa saimme kuulla kolmannen. Ettei mene yksipuoliseksi olen päättänyt omaksua neljännen.
Ehrensvärd oli omistanut Herttoniemen parin vuoden ajan ja yläkertaan on jäänyt hänen sohvansa, josta emme kuulleet sen enempää.
Alakerran sisustus edusti kartanossa viimeiseksi, 1900-luvun alkuun, asuneiden Bergbomien aikaa.
(Herttoniemen kartano on auki yleisölle joinakin sunnuntaipäivinä, lisätietoa verkkosivuiltaan www. Hertonasgard.fi)
Kiitos, kiintoisaa saada kurkistus tuon pytingin sisäpuolelle. Pihan poikki tuleekin kuljettua tuon tuosta. Kartanoa on käytetty myös Suomifilmeissä, ainakin Särkän 'Kulkurin valssissa' (1941), missä muistaakseni näkyy myös vilaukselta, kuinka maisema nykyisen Herttoniemenrannan lähiön suuntaan on heinäseipäiden maaseutua.
VastaaPoista