Mainitsin jokin aikaa sitten Raili Mikkasen historiallisten nuortenkirjojen sarjan. Hänhän on kirjoittanut myös useita elämänkerrallisia kirjoja nuorille: Teatteriin! (Ida Aalberg), Karhun kumarrus (Miina Sillanpää), Aurora (Aurora Stjernvall, myöh Karamzin), Ei ole mulle suvannot (Aino Krohn) ja Runokirje. Kertomus nuoresta Katri Valasta. Näistä olen pitänyt paljon.
Samoin muistan ihastuneeni kirjaan Unelmien varjot. Romaani Viipurin ja Pietarin suomalaiskohtaloista 1905-1918. Se perustuu tositarinaan ja oli hyvin todentuntuinen. Niinpä innostuin kovasti kun blogihauissa osuin Leena Lumen tekstiin, jossa kerrottiin Mikkasen tuoreimmasta historiallisesta romaanista Meren ja ikävän kiertolaiset.
Kirjan aihe oli kiinnostava ja tuore. Keväällä 1918 Pietarissa kärsittiin nälkää ja päätettiin lähettää lähes tuhat lasta kesäksi Siperiaan, jossa ruuantuotanto oli lähempänä. Joukossa myös Pietarin suomalaisia. Kesän päättyessä maan tilanne oli kehittynyt sotaisampaan ja epävakaampaan suuntaan eikä paluu rautateitse ollutkaan mahdollinen.
Amerikkalaisen Punaisen ristin avulla joukko opettajineen kuljetettiin Tyynenmeren yli, Panaman kanavan läpi, Atlantin yli ja noustiin maihin Suomessa. Ei Helsingissä, sillä Tarton rauha oli tuore ja suhteet Venäjään epävarmat. Samaa adjektiivia voi käyttää olosta Venäjällä, joten amerikkalaiset halusivat vakuudet, että jokaisella lapsella oli vastaanottaja ja joukko sijoitettiin muutamaksi kuukaudeksi Halilan parantolaan Karjalan kannaksen Uudellakirkolla.
Mikkanen oli poiminut aiheen aikaisempaa kirjaa tehdessään löytämästään sanomalehtimaininnasta. Suomalaiset sanomalehdet vaikenivat lapsista kokonaan, mutta ilmeisesti Mikkanen on käyttänyt amerikkalaisia sanomalehtiä. Pääosa tiedosta on saatu Amerikan Punaiselta ristiltä sekä heidän kauttaan löytyneeltä haastateltavalta, jonka isovanhemmat olivat olleet matkalla.
Mikkasen tarina kulkee fiktiivisen suomalaisen opettajan mukana. Siinä oli minun makuuni hieman päälleliimattu kehys. Mutta kirja tuli luettua yhdellä makaamisella.
Olen myös lukenut Raili Mikkasen kirjan, oli ihan mielenkiintoinen, mutta joku siinä häiritsi.
VastaaPoistaEhkä se fiktiivisyys, jota en aina ymmärtänyt.
Pidän enemmän kokonaan totta olevista kirjoista. Vai ovatko ne totta? Monta kertaa kyllä ihmettelen kirjoittajia, että miten heillä voikin olla niin hyvä muisti?
Minä kun en tahdo muistaa paljoakaan lapsuudestani.