keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Muistelmia

Ville Pernaa oli käsitellyt Kanavan pääkirjoituksessa Lipposen muistelmien ensimmäisen osan totuusarvoa:

Lipponen kirjoittaa koko menneisyyden mieleisekseen ja onnistuu lopulta luomaan teokseen sisäisen uskottavalta tuntuvan logiikan, kun sosiaalidemokraatti on jatkuvasti yhtä oikeassa kuin kepulainen tai kommunisti väärässä.
Amerikassa muistelmista on myös puhuttu viimeiset pari vuotta. Slate:ssa kirjoitettiin maaliskuussa paljastuneista muistelmaväärennöksiä ja annettiin ohjeet uusille vastaavien kirjoittajille:
Kirjoita epätarkasti. Ei tarkkoja päivämääriä, mielummin pelkkä vuosi tai mahdollisesti vuosikymmen.
Kirjoita siitä minkä sinä tiedät, ja kukaan muu ei. Älä mainitse asioita, joilla on asiantuntijoita.
Älä jätä todisteita, todistajia äläkä jälkiä.
Älä kerro kenellekään.
Positiivisempaan suuntaan kääntyäkseni Työväenperinne sivuilta löytyi kirja-arvio Muistot muistiin – neljä tapaa kirjata ylös muistitietoa. Tele-topeliuksessa verkkokurssi Kerron elämästäni.

Paikallishistoriallista muistelua Kansalaismuistissa.

Oulun arkista esimerkki lyhyestä omaelämäkerrasta: Elias Sutelan elämäkerta eli onnettomuuksien ajama.

Reijo Vallan toimittamat Abel Olosen muistelmat.

Arabian matkaaja Georg August Wallinin tekstejä Archive.org:sta
Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849: dagbok ... (1864)
Bref och dagboksanteckningar (1905)

Hufvudstadsbladetista on löytynyt muistelmia otsikolla Från flydda tider, mutta osa teksteistä jäänyt Historiallisen sanomalehtikirjaston hakumoottorin ulottumattomiin. Toistaiseksi tavoitettu:

Från flydda tider. I. Mitt barndomshem. -tt-. (11.3.1877)
Från flydda tider. II. Skolan. (22.3.1877, 3.4.1877, 29.4.1877)
Från flydda tider III. Min första resa till gymnasiistaden. (13.6.1877)
Från flydda tider. IV. Mitt hem under skoltiden. Ferierna. (7.4.1878)
Från flydda tider VI. Gymnasium (29.8.1878)
Från flydda tider VII. Lifvet vid Gymnasium (23.11.1878, 24.11.1878)
Från flydda tider IX. Minnen från gymnasii-tiden. (29.1.1879)
Från flydda tider. X. Spektakelaftnarna i landsorten. (13.2.1879, 23.2.1879, 13.3.1879)
Från flydda tider. XI. Åter vid gymnasium. (13.3.1879, 16.4.1879)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti