Viinaa Pohjanmaalla ja muuallakin Suomessa

Ennen lauantaipullon avaamista...

Tiede-lehden artikkeli Suomalainen viinapää tarjoaa perustiedot otsikkonsa aiheesta.

Myös Juhani Heikkilän gradusta "Lukuisia salapolttimoita on löydetty ja hävitetty" löytyy erinomainen tiivistelmä alkoholihistoriasta Suomen maaseutuväestön keskuudessa. Alaotsikkonsa mukaisesti varsinaisena aiheena on luvaton paloviinanvalmistus ja -myynti Ilmajoen, Kauhajoen ja Jalasjärven pitäjien käräjäkunnassa vuosina 1863-1872.

Myöhemmän ajan alkoholirikollisuutta käsittelee Kari Filpuksen väitöskirja Alkoholin salakuljetus ja sen valvonta Perämeren rannikolla kieltolain aikana 1919-1932. Samaa aikaa koskee Johanna Hämäläisen gradu otsikoltaan "Onpas sitä viinaa!" - kieltolaki paikallisena ilmiönä Viitasaaren pitäjässä vuosina 1919-1932.

Minna Sääksilahden väitös vetää yhteen alkoholivalistusta otsikolla Vapise, kuningas Alkoholi. Alkoholivalistuksen tekstilaji ja sen muuttuminen vuosien 1755 ja 2001 välisenä aikana.

1800-luvun alussa juopumus oli rikos. Heli Kohosen gradu Yhteisön pelko on viisauden alku. Virkamiesten, toimenhaltijoiden ja rahvaan elämäntapojen kohtaaminen Keuruun käräjäkunnassa 1830-1840 -luvulla analysoi lukuisia käräjille vietyjä juopumusjuttuja. Hänen otteensa on kvalitatiivinen, eli henkilönnimiä eri säädyistä löytyy. Ja kannattaa lukea myös maaseutuelämän kuvauksena kyseiseltä ajalta.

Pahoin tehnyt pappi

Sukututkijoiden keskuudessa on ”hevosvarkaiden” kohtaaminen tutkimuksessa jo vähän kulunut keskusteluaihe. Paloviinan keittämisestä kärähtänyt esiäiti tuskin tahtia haittaa, mutta entäs jos esi-isä olisi mestattu huorinteosta vaimonsa siskon kanssa?

En tiedä onko Taivassalon Johan Laureniuksella jälkipolvia elossa. Hänen elämänkohtaloonsa törmäsin lukiessani Petter Schäferin vankilapäiväkirjaa (Minä Pietar ja minä Anna. Päiväkirja vuosilta 1707-1714. toimittanut Matti Piispa. 2000).

Schäfer kirjoitti 27.1.1712 ”Eric Grön, vaktimies tuli Taivassalon käräjästä ja toi myötänsä papin apulaisen sieltä pitäjästä hengellisen asian edestä. On itse naitu, 4, 5, 6 lasta ja vaimonsa sisaren kanssa on siittänyt lapsen. Nainen on täällä kans ynnä ja kantaa kovin hänen päällensä. Nimi on Johannes Laurentii.”

Paljon selkeämmin ei voi sanoa? Juliana Machaleniuksen synnyttämän aviottoman lapsen isäksi epäiltiin hänen siskonsa Katarinan miestä. Sisarten isä oli Taivassalon kappalainen Mårten Machalenius.

Schäfer kirjasi ylös 5.5.1712: ”Taivassalon apulainen, Johan Laurentij, pantiin Jordanin kammariin kovempaan fankeuteen: vaivattaman, että tunnustaisi pahatekonsa, jonka kovin kieltää. Kaksi todistajata ovat valansa tehneet häntä vastaan. Nainen, vaimon sisar, tunnustaa väkevästi, jonka kanssa 2 ½ vuotta on yhtän pitänyt talossansa ja yhden lapsen siittänyt.”

Ja 12.8.1712: ”26.7. mestattiin kirveellä Johannes Laurentij, apulainen Taivassalossa, ynnä naisen kanssa. Saivat haudan kirkkoaidan multaan. Vietiin pois sinne 18. pnä paatilla. Tänne fankeuteen 27.1. tuotiin, ja he olivat täällä 5 ½ kuukautta. Hän oli Puolalan poika.”

Ylioppilasmatrikkelissa, johon edellä olen jo tukeutunut, Johanneksen isänä pidetään todennäköisesti Turun kaupungin lampuotia Maarian Puolalassa nimeltä Bertil Lukasson. Appensa Mårten Machaleniuksen sukujuuret taas olivat Piikkiön Makalan kylän Heikkilän ratsutilalla. Hänellä oli Katarinan ja Julianan lisäksi ainakin kolmas tytär Maria, jonka poika päätyi papiksi. Jälkeläisistä taannoin keskustelua SukuForumilla.

Köönikkä tulee etuovesta

Olen puolentoista vuoden ajan kirjoittanut tänne hyvin sekalaisista asioista, joista läheskään kaikista ei ole ollut suoraa yhteyttä siihen tutkimukseen, jota olin/olen tekemässä. Esimerkiksi Kokemäen Paistilan Köönikkää olen käsitellyt ilman mitään suoria sukuyhteyksiä (viimeksi tammikuussa).

Viime viikonloppuna tarkastelin enimmäkseen kauvatsalaista juuristokahdeksasosaani, josta löytyi Kokemäen Vitikkalan Huhkolan torppari Matti Matinpoika ja tämän vaimo Maria Niilontytär, molemmat ilman vanhempia. Olin merkinnyt heille vain asuinpaikan, esiäiti tyttären ja viitteen ”Rippikirja Kokemäki 1778- s14”. Hiski oli täydentynyt tämän jälkeen ja vaimon harvinaisemman patronyymin avulla löytyi kaksi lapsiehdokasta ja näihin sopiva avioliitto, jossa Matti on Paistilan Köönikän nuori isäntä!

Kiitos SSHY:n hakemistojen pariskunta löytyy helposti rippikirjasta 1772-1777, josta voi poimia Matille syntymäajaksi vuoden 1734 ja Marialle vuoden 1732. He ovat Huhkolassa myös aikaisemmassa rippikirjassa 1760-1771. Rippikirjojen aukon takia pariskuntaa ei löydy Hintikkalasta, jossa esikoispoika syntyi, mutta onneksi rippikirjan 1752-1755 alkupuolen tuhoutuma ei ole yltänyt Köönikän sivulle... jossa Mattia ei kuitenkaan näy. Vaikka hän naimisiin mennessään 5.10.1758 on Paistilan Köönikän "U. bd."?

Ei ollutkaan aivan niin suoraviivaista. Kokemäen vihityt ja kastetut eivät ole varsinaiseksi avuksi, mutta aikaisemmesta koosteestani potentiaalisiksi Mattsin vanhemmiksi nousee pariskunta, josta kirjoitin "Annan isäpuoli Matts Simonsson löysi vielä uuden vaimon. Tämä, Caisa Sigfridsdotter, haudattiin Kokemäellä 6.11.1757 ja Matts 28.1.1759. " Rippikirjan sivuilta en vain erota mitään todistetta Mattsin alkuperästä Köönikässä. Mutta vihkimerkintä on alkuperäisessäkin aineistossa onneksi selvää käsialaa. Vanhempien hypoteesia voisi lähteä vahvistamaan henkikirjoista.

En sitten päässytkään kiinni komeaan liukuhihnaan 1600-luvulle. Mutta eipä tarvinnut aloittaa ihan tyhjästä.

Raha-asiat 1830-luvulla

Nykyisessä taloustilanteessa raha on monen mielessä. Ei välttämättä fyysisinä esineinä tai valuuttoina, mutta ne taas olivat ongelmana 1830-luvulla. Anders Ramsay kirjoitti muistelmissaan:

Sen aikajakson alussa, jota tässä olen koettanut kuvailla, vallitsi Suomessa vielä nykypäivinä käsittämätön sekasotku, mitä maassa liikkeellä olevaan rahaan tulee, sillä täällä löytyi rahaa jos minkä lajista, niinhyvin paperi- kuin hopearahaa, ja kaikkia lajeja käytettiin silloin vielä maksuvälineinä.

Käytännössä oli näet: Suomen Pankin 2 ja 1 ruplan setelejä ja 75, 50 ja 25 kopeekan pankkiosoituksia, venäläisiä pankkiosoituksia à 25, 10 ja 5 ruplaa, vastaten 2/7 hopearuplaa, sekä vielä ruotsalaisia setelirahoja, joko entisajoilta maahan jääneitä tahi sitten tänne joutuneita Ruotsin ja läntisen Suomen välisessä vilkkaassa kaupankäynnissä. Ruotsin rahaa ilmeni arvomäärältään monenlaista, joko rikseinä tahi killinkeinä valtavelkarahaa. Mutta esiintyipä käytännössä myöskin speciepankkiseteleitä, joiden arvo oli puolta suurempi.

Melkein kaikki setelilajit oli painettu huonosti vielä huonommalle paperille; ne olivat likaisia ja repaleisia ja usein nuppineuloilla kiinnitettyjä n. s. »kaprokkeihin», levätteihin. Vaikkakin harvemmassa, tapasi kuitenkin liikkeessä myöskin oikeita venäläisiä hopearuplia ja hopeista sekä vaskista venäläistä pientärahaa.

Mutta kansan syvien rivien keskuudessa, joiden ei ollut laisinkaan helppo tottua uusiin ja erilaisiin rahalajeihin, käytettiin edelleen noita vanhoja ruotsalaisia rahan-nimityksiä: plootu, taaleri, hopeaäyri ja runstykki, jotka nimitykset merkitsivät kauan sitten käytännöstä hävinneitä rahalajeja, mutta pysyivät yhä edelleen, vanhan pinttyneen tavan mukaan, käytännössä rahvaskansan joukossa. Vielä minun nuoruudessani laskettiin esim. palvelustytön palkka niin ja niin moneksi plootuksi.

Ei ollut myöskään mikään ihme, jos siihen aikaan sattui kuulemaan, että jokin maksoi 1 ruplan 12 killinkiä tahi 3 riksiä valtavelkarahaa ja 12 kopeekkaa j. n. e. Tavaton sekasotku yleensä, jota kylläkin usein väärinkäytettiin »narratakseen talonpoikia.» Kaikki tuli kuitenkin järjestyneelle tolalleen L. G. von Haartmanin alotteesta vuonna 1840 annetun raha-asetuksen avulla, jonka jälkeen nuo monet erilaiset ruotsalaiset rahalajit lunastettiin pois liikkeestä ja siten -- joskin vähitellen -- kuitenkin lopullisesti käytännöstä hävisivät, niin että metallinen Venäjän hopearupla tahi sen arvoiset setelit jäivät ainoiksi laillisiksi rahoiksi maassamme.

Helppo on kuvitella kaupungissa pari kertaa vuodessa käyvän talonpojan tulleen petetyksi. Laskupää oli tarpeen.
***
Lisää rahahistoriaa voi lukea Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistusta Erkki Pihkalan jutusta Keskiajan markasta setelieuroon.
Rahan historiasta löytyy pätkä myös Ylen Elävästä arkistosta

Sanomalehdistä koottu isänäidin äidin isä

Kauvatsan Vähtäristä kotoisin olleesta Vilho Ala-Potilasta ei ole säilynyt muistitietoa vaikka hän kuoli vasta 1900-luvun alussa. Eli täytyy yrittää saada "hänet" kokoon sieltä mistä tietoa löytyy. Esim. sanomalehdistä.

Joista löytyy myynti-ilmoitus "Kaarenojan elikä Potilan puolikas rusthollille, jonka alla kuuluu seitsemän torppaa ilman aukumentti-taloita; kylvö on 11 tynnyriä rukiita, kolmeen osaan pelto jaettuna, metsä ja niittu on paremman puolisia; tieto saadaan paikalla sekä ennen että myyntö-ajalla." (Sanomia Turusta 13.7.1860) Ennen Vilhon aikaa tosin... hän muutti Ala-Potilaan vuonna 1876.

• Satakunta 10.9.1884: Vilho oli hakenut Satakunnan maanviljelysseuran kilpapalkintoa hyvin toimitetusta suoviljelyksestä.
• Satakunta 6.6.1893: Vilho oli syynimies Kokemäen y.m. pitäjien paloapuyhtiössä 12. piirin vakuutettujen paikkojen muurisyynissä.
• Satakunta 24.5.1894: Vilho oli valittu Kokemäen paloapuyhtiön kokouksessa ruotumestariksi 12 ruotiin.
• Satakunta 13.7.1895: Heinäkuun 9. ja 10. päivänä pidetyssä Satakunnan maanviljelysseuran maanviljelyskokouksessa Vilho sai lehmien arvioinnissa II palkinnon (30 markkaa) suomensukuisesta lehmästä. (Naapurinemäntä Sandra Ylipotila sai III palkinnon (10 markkaa) naisten teosten kilpailussa hamekankaasta.)
• Satakunta 25.2.1897: Vilho piti yhden puheista Kokemäen raittius- ja sivistysseuran 21.2. pidetyssä 12:ssa vuosijuhlassa. "Hilpeä ja innostunut mieli oli koko ajan vallalla juhlassa osoittautuen siinäkin että seuraan yhtyi toistakymmentä uutta jäsentä." (Seuraavan vuoden vuosikokouksen selostuksessa mainitaan Vilhon tytär Varma Härkälä lausumassa runoa. Mutta nuoremman tyttären tuleva aviomies, Jalmari Forspyy, taas oli eronnut seurasta! Satakunta 22.1.1898)
• Satakunta 26.2.1898, Kansalainen 25.2.1898: Kokemäen raittius- ja sivistysseuran vuosijuhlassa Vilho piti esitelmän "terottaen ehdottoman raittiuden suurta hyötyä, juoppouden suurta turmelevaisuutta." Tytär Varma Alahärkälä lausui runon.
• Kansalainen 20.12.1898: Vilho valittiin kuntakokouksessa kunnallisten tilien tarkastajaksi.
• Satakunta 8.4.1899: Vilho tarkastajana hyvän eläimen hoidon palkitsemisessa.
• Satakunta 27.4.1899: Vilho lausui tervehdyksen ja antoi seurakuntalaisten läksiäislahjan kappalainen Alaselle.
• Satakunta 19.9.1899: Vilho piti esitelmän Kokemäen väkijuomalakkoliiton kokouksessa.
• Satakunta 1.3.1900: Vilho valittiin Osuusmeijerin sääntöehdotusta valmistelemaan. Myös tarkastajaksi ja palkintotuomariksi karjan- ja kananhoidossa.
• Päivälehti 1.2.1900, Satakunta 1.2.1900, Aamulehti 2.2.1900, Sanomia Turusta 3.2.1900, Uudenkaupungin Sanomat 3.2.1900, Mikkelin Sanomat 6.2.1900, Turun Lehti 6.2.1900, Karjalatar 6.2.1900, Mikkeli 7.2.1900: Pellervon päivillä tammikuussa 1900, Vilho kiitti päivien toimeenpanosta länsi-suomalaisten puolesta runomitalla:

Jos Pellervo kantaa kortensa yhteen,
Tekee se maailman mahtavan lyhteen.
Josta se korjaa suuret sadot,
Täyttää vilja-aitat ja ladot.
Jos sitä aallot peittää koittaa,
Kyllä se vastukset kaikki voittaa;
Ei sitä tapa mikään valta,
Se nousee, vaikka merten alta.
Sillä on pää kuin timanttikivi,
Rinta kuin ritariurhojen rivi.

Vielä hääajoituksista

Kirjoitin jokin aika sitten häiden ajankohdista ja asiasta on tämän vuoden aikana keskusteltu SukuForumilla. Lainasin kirjastosta Maija-Liisa Heikinmäen kirjan Suomalaiset häätavat. Talonpoikaiset avioliiton solmintaperinteet tarkistaakseni mitä siinä sanotaan (ajoituksesta: s:. 274-276):

Neljäntoista pitäjän otoksella kirjassa todetaan, että 1700-luvulla häät keskittyivät myöhäissyksyyn, jolloin vietettiin noin puolet vuoden häistä. Suosituin kuukausi oli lokakuu. Myös 1600-luvun loppukymmeniltä isoonvihaan saakka häät keskittyivät syyskuusta tammikuuhun. Tuolloin lokakuuhun osui vasta neljännes häistä. Kun palkollisten vapaaviikko siirrettiin vuonna 1816 marraskuun alkuun, siirtyi suosituin hääpäivä lokakuusta marraskuun puolelle.

Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuoliskolta sekä Kymenlaaksossa vielä myöhemminkin, oli tapana, että parit vihittiin joulun alla tai toisena joulupäivänä. Porvoon tuomiokapitulin kertomuksessa vuodelta 1755 sanotaan seurakunnissa vihityn 8, 16, 20 tai jopa 30 paria yhtäaikaa. Mäntyharjun tienoilta on tieto vuodelta 1772, että parit tavallisesti kuulutettiin toisena adventtisunnuntaina ja vihittiin Tuomaan päivänä tai toisena joulupäivänä.

Länsi-Suomessa pidettiin 1800-luvulla häät tiistaina tai torstaina. Joidenkin mainintojen perusteella tiistaina aloitettiin kaksipuoliset häät ja yksipuoliset torstaina. Samoja päiviä on käytetty saksalaisella kielialueella ja Skandinaviassa ja tähän on voinut liittyä taikausko avioliiton suojaamisesta ”korkeimman pakanallisen jumalan suojassa”.

Tiistai- ja torstaihäät olivat Itä-Suomessa tuntemattomia. Siellä häät on tavanomaisesti aloitettu lauantai- tai sunnuntai-iltana.

Aika lailla siis samoja ilmiöitä, jotka löysin neljän seurakunnan Hiski-otoksella.

Sota loppuu(n)

Porvoossa vietetään 28.3. kalaasia 200 vuotta sitten pidettyjen valtiopäivien kunniaksi. Alkaa siis olla vihoviimeinen aika laittaa esiin Suomen sotaan liittyvää verkkomateriaalia muistovuoden tiimoilta.

Jos Kalaasiin ei pääse paikan päälle niin sitä voi kuulemma nähdä myös televisiosta. Televisiosta puheen ollen... Elävässä arkistossa:

• Miksi vuosi 1809 on Suomelle merkkivuosi?
• Finland och Finska kriget
• Slaget vid Aborrfors
• Slaget vid Oravais
• Holger Spår och slaget vid Oravais
• Söner av ett folk
• Bengt Ahlfors presenterar Fänrik Ståls sägner
• Hovimäen aikaan: Venäläiset Uumajassa 1809
• Hovimäen aikaan: Miksi Viapori antautui
• Porvoon valtiopäivät 1809
• Suomen sodan ensimmäinen kevät 1808
• Kesäsota 1808 ja uusi perääntyminen
• Vänrikki Stoolin tarinoita

Ilkka Malmbergin reportaasit sodan kulusta edelleen luettavissa Helsingin Sanomien sivuilla.

Land och Stad -lehdessä Några män ur de djupa leden från 1808-1809 års krig. Skildrade af Anders (I-IV, VII-VIII) / V.L.C. ( V-VI) / T.A. (IX):

• I. (Jordman, Nylands dragon.)(Isberg, Nylands dragon från Pärnå.) 30.4.1890 nro. 18
• II. (Ramberg, en Nylands dragon som adjutant.)(Kyl och Gunnars, Nylands dragoner från Tenala sk.)(Nylands dragoners hederskänsla.) 7.5.1890 nro. 19
• III. (Matts Björkström, fiskare från Porto i Borgå skärgård.) (Johan Swan, Nylands jägare, från Snappertuna.)(Gladh, Nylands dragon.)(Höger, Nylands jägare från Lappträsk.) 21.5.1890 nro. 21
• IV. (Henrik Josefssons Udd, soldat vid Ruovesi kompani.)(Tomas Hertell, sergeant vid Närpes Landtwärns-bataljon.) (Maurs och Herrbåt, bönder från Närpes.) 28.5.1890 nro. 22
• V. (En historie om två dragoner.) (Korpral Lund från Lojo.) 4.6.1890 nro. 23
• VI. (Simon Brofs berättelse om en barmhertig fiende.) 11.6.1890 nro. 24
• VII. (Paavo Spets från Kangasniemi, soldat vid Savolaks fotfolk.) (Nymalm från Lojo, underofficer vid Nylands jägare.)25.6.1890 nro. 26
• VIII. (Fyra Nylands dragoner.)16.7.1890 nro. 29
• IX. (Karl Johan Swan.) 23.7.1890 nro. 30

Sanomalehdistä löytyy myös

• Tvänne Björneborgare af gamla stammen. (Berättelse om tvenne veteraner från 1808-9 års krig.) 10.01.1880 nro. 3 Borgåbladet
• Tvenne Björneborgare af gamla stammen. I. Anekdot om en gammal veteran från 1808-1809 H.v.K. i Trosnäs by. II. Anekdot om en gammal krigare kapten G. 22.01.1880 nro. 6 Uleåborgs Tidning
• Porilaisen lipunkantajan muistoja. (Lipunkantaja Emanuel Possénin muistoja 1808-09 v. sodasta.) 19.12.1883 nro. 296 Uusi Suometar
• Kertomus sotamies Bergstenista ja hänen majuristaan Porin rykmentissä 1808 v:n sodassa. 12.12.1882 nro. 289 Uusi Suometar

Sanna Koiviston gradu Kuortanelainen väestökriisi käsittelee kuolleisuutta paikkakunnalla Suomen sodan vuosina.

Auraica lehden numerosta 1/2008 löytyy Anna-Maria Åströmin artikkeli Herrgårdarna, hjältarna och kriget. Vittnesbörd om Savolaxbrigaden under 1808-1809 års krig.

O.v.K Ett par minnesblad från 1808 och 1809. Svenska Familj-journalen 1880

Kirjoja:
Gustaf Björlin: Finska kriget, 1808 och 1809: läsning för ung och gammal (1905)
Hugo Schulman: Striden om Finland 1808-1809 (1909)
Cecilia Bååth-Holmberg: En svensk flickas dagbok under krigsfångenskap i Ryssland 1808-1809
Carl Otto Nordensvan: Finska kriget 1808-1809 (1898)
Narrative of the Conquest of Finland by the Russians in the Years 1808-9 edited by William Monteith (1854)
Carl Johan Holm: Anteckningar öfver fälttågen emot Ryssland åren 1808 och 1809 (1836)

Taistelupaikkojen kuvia lehdestä Svenska Familj-Journalen, Band XII, årgång 1873

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (16)

Vasta kaivon kuivuttuu vein arvo arvataa. Ruskeala

Haastattele kun voit.

Assii on tosi, viel on viimmenen valehtellii elossa. Pielisjärvi

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948