keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Raha-asiat 1830-luvulla

Nykyisessä taloustilanteessa raha on monen mielessä. Ei välttämättä fyysisinä esineinä tai valuuttoina, mutta ne taas olivat ongelmana 1830-luvulla. Anders Ramsay kirjoitti muistelmissaan:
Sen aikajakson alussa, jota tässä olen koettanut kuvailla, vallitsi Suomessa vielä nykypäivinä käsittämätön sekasotku, mitä maassa liikkeellä olevaan rahaan tulee, sillä täällä löytyi rahaa jos minkä lajista, niinhyvin paperi- kuin hopearahaa, ja kaikkia lajeja käytettiin silloin vielä maksuvälineinä.

Käytännössä oli näet: Suomen Pankin 2 ja 1 ruplan setelejä ja 75, 50 ja 25 kopeekan pankkiosoituksia, venäläisiä pankkiosoituksia à 25, 10 ja 5 ruplaa, vastaten 2/7 hopearuplaa, sekä vielä ruotsalaisia setelirahoja, joko entisajoilta maahan jääneitä tahi sitten tänne joutuneita Ruotsin ja läntisen Suomen välisessä vilkkaassa kaupankäynnissä. Ruotsin rahaa ilmeni arvomäärältään monenlaista, joko rikseinä tahi killinkeinä valtavelkarahaa. Mutta esiintyipä käytännössä myöskin speciepankkiseteleitä, joiden arvo oli puolta suurempi.

Melkein kaikki setelilajit oli painettu huonosti vielä huonommalle paperille; ne olivat likaisia ja repaleisia ja usein nuppineuloilla kiinnitettyjä n. s. »kaprokkeihin», levätteihin. Vaikkakin harvemmassa, tapasi kuitenkin liikkeessä myöskin oikeita venäläisiä hopearuplia ja hopeista sekä vaskista venäläistä pientärahaa.

Mutta kansan syvien rivien keskuudessa, joiden ei ollut laisinkaan helppo tottua uusiin ja erilaisiin rahalajeihin, käytettiin edelleen noita vanhoja ruotsalaisia rahan-nimityksiä: plootu, taaleri, hopeaäyri ja runstykki, jotka nimitykset merkitsivät kauan sitten käytännöstä hävinneitä rahalajeja, mutta pysyivät yhä edelleen, vanhan pinttyneen tavan mukaan, käytännössä rahvaskansan joukossa. Vielä minun nuoruudessani laskettiin esim. palvelustytön palkka niin ja niin moneksi plootuksi.

Ei ollut myöskään mikään ihme, jos siihen aikaan sattui kuulemaan, että jokin maksoi 1 ruplan 12 killinkiä tahi 3 riksiä valtavelkarahaa ja 12 kopeekkaa j. n. e. Tavaton sekasotku yleensä, jota kylläkin usein väärinkäytettiin »narratakseen talonpoikia.» Kaikki tuli kuitenkin järjestyneelle tolalleen L. G. von Haartmanin alotteesta vuonna 1840 annetun raha-asetuksen avulla, jonka jälkeen nuo monet erilaiset ruotsalaiset rahalajit lunastettiin pois liikkeestä ja siten -- joskin vähitellen -- kuitenkin lopullisesti käytännöstä hävisivät, niin että metallinen Venäjän hopearupla tahi sen arvoiset setelit jäivät ainoiksi laillisiksi rahoiksi maassamme.

Helppo on kuvitella kaupungissa pari kertaa vuodessa käyvän talonpojan tulleen petetyksi. Laskupää oli tarpeen.
***
Lisää rahahistoriaa voi lukea Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistusta Erkki Pihkalan jutusta Keskiajan markasta setelieuroon.
Rahan historiasta löytyy pätkä myös Ylen Elävästä arkistosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti