Jos osaisi, niin tästä voisi tehdä tyylipuhtaan amerikkalaisen serenpiditeetti / "esivanhempani henki auttoi minua" stoorin. Mutta kerrotaan asiallisesti.
Olin viikonlopun vietossa Kokemäellä (Porin Kirjurinluodon kesäteatterin Suomen Hevonen oli hieno) ja vanhempani ystävällisesti ajeluttivat minut Kauvatsan hautausmaalle. Tuli vaan mieleen pyytää, mukana ei ollut omaa kameraa eikä etsittävien hautakivien tietoja. Isä lainasi kameran ja luotin muistiini.
Muisti vei minut tyylikkäästi Vähtärin haudalle, jonka olin vanhalla kamerakännykällä joskus aikasemminkin kuvannut. Mutta järkeilin, että jos kerran isäni mummon isän vanhempien hautakivi on tallella niin äidin vanhempienkin voisi olla. Heidän nimiään en muistanut, talonnimen Kinkku sentään.
Useimmat haudat olivat uudempia, joten keskityin vanhemman näköisiin. Tarkoituksena ei ollut kuitenkaan käydä hautausmaata järjestelmällisesti läpi, kunhan pidin silmäni auki. Vähtärin haudan lähellä oli oikealla esitetty paasi, jonka kohokirjaimet olivat lähes tasaantuneet, mutta selvimmin erottui ... Kinkku.
Katsoin edestä ja sivulta, tunnustelin pintaa sormin. Etunimien kohta tuotti suurimman haasteen monine kirjaimineen, mutta lopulta tajusin hahmottaa siitä etunimen ja patronyymin. Muutaman minuutin äheltämisen ja järkeilyn jälkeen oli selvää, että teksti kuului "Tässä lepää talollinen Matti Jaakonpoika Kinkku". Päivämääristä sain irti vuosiluvut 1818 ja 1902.
Näillä tiedoilla pystyin kotona tarkistamaan, että kyseessä oli kuin olikin isoäitini äidin idoisän hauta. Ei vie tutkimusta eteenpäin, mutta tuntuu hienolta/kivalta silti. Jotain konkreettista.
Kinkun hautaan verrattuna sata vuotta vanhempi kivi kirkon seinän lähellä oli paljon helpommin luettavissa. Siinä kiinnitti huomioni sukunimi Ollenqvist. Kyseinen Johan esiintyi tekstissäni vähän aikaa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti