keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Eräs Sursillin suvun edustaja

Tämä ei ole iloinen tarina. Alussa tosin asiat olivat kunnossa. Carl syntyi Pedersöressä eli Pietarsaaren maalaiskunnassa 7.2.1821 kirkonkylän Pirilön talossa noin 4 virstaa Pietarsaaren kaupungista. Isä Henrik Granroth oli talollinen, hänen isänsä kaksinkertainen valtiomies ja tämän isä kappalainen. Carl viljeli isänsä jälkeen Pirilöä ja oli laivanvarustaja, kunnes Krimin sodan aikana menetti laivansa.

Kronikoitsijan mukaan hän esitti tämän jälkeen herännyttä, vaikka todellisuudessa oli alkanut juomaan. Carl oli 2.11.1843 mennyt naimisiin talollisen tyttären kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa ja tytärtä. Vaimo Kajsa Stina kuoli 2.12.1854, kirkonkirjan mukaan mahakipuun.

Carl oli hankkinut lääkäriltä lääkettä. Vaimon valittaessa sen tuottavan tuskaa, Carl kertoi lääkärin sanoneen, että näin voisi alussa käydä. Sitten hän alkoi laulaa kovalla äänellä virsiä. Lääkettä oli jo saanut talon hevonen, joka oli kuollut.

Carlin kanssa taloa viljellyt veli Gustaf kuoli 1.1.1855. Ruumisarkun tekijä syytti Carlia äkillisestä kuolon tapauksesta ja oli itse sitten arkun tarpeessa.

Veljen hautajaisista meni vain vuosi ja kuukausi ja Carl vihittiin tämän lesken kanssa. He aloittivat herraskaisen yhteiselämän, vaimolle vietiin kahvia sänkyyn asti. Viinakin maistui ja köyhyys iski. Veljen ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden lasten edunvalvoja pyysi käräjillä suojelusta 8-vuotiaan Henrikin ja 4-vuotiaan Augustan perintöosalle. Seuraavaksi lapset löydettiin surmattuna 15.10.1859 "nurin niskoin" purosta, pää mutaan tungettuna. Todistaja oli kuullut lapsen kysyvän "hwad tänker pappa göra med oss?" ja Carlin vastanneen "tyst"!

Nyt vangittiin Carl ja vietiin Vaasan linnaan. Vaimon ja veljen ruumiit kaivettiin ylös. Ruumiinavauksissa löytyi molemmista arsenikkia, joka olisi riittänyt 30 ihmisen tappamiseen.

Carl tuomittiin kuolemaan, mutta lähetettiin Siperiaan.

Edellinen on lyhennetty kirjoituksesta, joka julkaistiin Suomen Julkisissa sanomissa 22.03.1860. Perusteellisempi selvitys ainakin Helsingfors Tidningar 27.3.1860 ja 17.3.1860. Itse käytin lisälähteinä Hiskiä, sivua Karkotetut suomalaiset Siperiassa autonomian aikana ja Strangin sukutaulua. Carlin isän sukulaisten jälkeläiset kuuluvat sukuseuraan Granroth-Junes.

The Graphic niminen lehti julkaisi 27.12.1873 allaolevan kuvan elämästä Venäjällä eli "vanhasta suomalaisesta tavasta ripittää vankeja ennen heidän lähtöään Siperiaan". Kirkon häpeärangaistuksesta ilmeisesti siis kyse.

Samassa The Graphic-lehdessä julkaistiin 18.2.1882 kuva suomalaisesta murhaajasta matkakahleissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti