sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Mitä on vanhuus?

Kustaa H. J. Vilkuna on analysoinut vanhuutta kuolinsyynä haudattujen luetteloissa 1750-1900. Aineistossa puolet on nuorempia kuin 78 vuotta ja puolet vanhempia. Säätytausta ei vaikuttanut eikä paikkakuntien välillä ollut merkittäviä eroja. (Tekstistä ei ilmene millä periaatteella analysoidut seurakunnat ja jaksot on valittu. Hiskiä on hyödynnetty.)

Nuorimmasta päästä vanhat ovat 50-vuotiaita. Vanhuuden osuus kuolinsyynä kasvaa selvästi 65. elinvuoden jälkeen. Mutta yli 90-vuotiaatkin voivat kuolla sairauteen, eivät pelkkään vanhuuden heikkouteen. Äkkikuolemaa tai tuntematonta sairautta kuitenkin esiintyi vanhuksilla vähemmän kuoleman selityksenä.


Vanhuus miellettiin toisaalta yksilön työkyvyn heikentymisen kautta ja toisaalta sosiaalisesti ihmisen ajauduttua eläkeläiseksi, eläkeläisen puolisoksi tai vaivaiseksi ja muiden ylläpidettäväksi.

Myllytulli eli henkivero on voinut luoda psykologisen vanhuusrajan: 60 vuotta. 1750-luvulla upseerit saivat eläketurvan, joka vaati yli 20-vuotiaana 30 vuoden palvelusta. Ruotusotilaat katsottiin jo alle 50-vuotiaina kelvottomiksi sotapalvelukseen.

Referoitu Kustaa H. J. Vilkunan artikkelista Ikäihmiset ja vanhuuden tauti kirjassa Vanhuus, vaivat ja erilaiset. Jyväskylän historiallinen arkisto 4. 1999. Kuva on ote Välskärin kertomusten kuvituksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti