maanantai 28. huhtikuuta 2008

Porista

Huomasin viime viikolla, että Porissa oli juhlavuoden kunniaksi ollut mielenkiintoisia esityksiä, mutta eihän niitä olisi keskellä viikkoa päässyt kuuntelemaan Helsingistä käsin. Täytyy tyytyä kaivelemaan vanhoja verkkosivuja. (Tai uusia kuten 450-juhlinnasta kertova blogi, Juhana-herttuan aikakapseli sekä varsinaisia juhlasivuja.)

Kirjanmerkeistä löytyi Fyrkki kellarissa, jossa kerrotaan Taidemuseon rakennusaikana tehdyistä kaivauksista. Sivut ovat niin taiteelliset, että aikaisemmin en ollut huomannut puoltakaan sisällöstä. Ja ohi on myös mennyt jo 10 vuotta, että museossa olisi mahdollisuus kurkistaa 1600-luvun kellariin?



Sivustolla todetaan vuoden 1799 yhteydessä "Myöhempiin karttoihin ei enää liity omistajatietoja." Tämä on hieman hämmentävää vietettyäni rattoisia hetkiä nakuttamalla koneelle nimenomaan vuoden 1799 ja 1808 tontinomistajaluetteloita. Ilmeisesti on tarkoitettu, ettei tontinomistajia ole enää kirjattu samaan paperiin kuin itse kartta? (Onpas minulla paljon kysymysmerkkejä mielessä.)

Viikonloppuna sain vihdoin oikoluettua kyseiset Porin tonttiluettelot. Latasin tiedoston SatakuntalaisSuvut-ryhmän käyttöön ja välitin myös SSS:n sivujen webmasterille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti