Testamenttilehmästä olen kuullut ja kirjoittanut, mutta palkkalehmä oli uusi sana. Se tuli vastaan Porin seudun murteen näytteessä
Ämm juttel naapuri-ämmäll: Me tuli yhte aika oike hyvin toimee. Meill ol om lehm ja palkk-lehm, mutt se palkk-lehm tuli niin ilkimäis päiväseks, tuli tossa kello kolm aika kottii ja huusi: soloo, soloo!, niinku se meijän äijä vähä oliki semmone solo. Mutt meijän äijä vihastu ja löi palkk-lehmää päi ottaa, ett se meni tak-hännälles, ja siit ast ei meill palkk-lehmää ol ollu. (Sanomia Turusta 2.8.1872)
Sanalla palkkalehmä hakien tuli esiin sama juttu Hausjärveläisenä kansanrunoutena:
Ämmä jutteli naapurin ämmälle: meill' oli lehmä, palkkalehmä. Mutt' se palkkalehmä tuli niin ilkimen-päiväseks', se tuli aina tuoss' kello kolmen aikaan kotiin ja huusi: sooloo, sooloo, niinkuin se meirän äijä olikin vähä sellainen soolo. Mutt' ä jä vihastu, otti ja veti palkkalehmää päin ottikkoo, niin että se meni takahännälleen. Siitä päiväst' ei meill o palkkalehmää ollu" (Hämetär 6.6.1912)
Palkkalehmä saa selostuksensa muonatorpparikäytäntöjä selostavassa artikkelissa.
Tarvitsemansa ensimmäiset lehmät se saa maalla nykyään yleisesti käytännössä olevan tavan mukaan, "palkalla." Jokin lehmänomistaja, joka ei voi lehmäänsä sinä vuonna ruokkia vuokraa sen toiselle vuodeksi sovittua vuosimaksua vastaan.
On myös niitä, jotka käyttävät säästövaransa tällaisten palkkalehmien ostoon antaakseen lehmät vuokralle tunnetuille ystävilleen. Täten voi esimerkiksi kaupunkilainen maalta kotoisin oleva palvelustyttö edullisesti sijoittaa palkkansa säästöt ja samalla tehdä maalaissukulaisilleen hyvän palveluksen.(Uusi Aura 13.2.1906)
Muistelen tällaisesta sijoituksesta kerran blogitekstissä maininneeni, mutta en juttua nyt tietenkään löydä. (Vielä kahdeksan julkaisua, niin kysessää on 8500. postaus.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti