Menin Wolkoffin museoon selvittämättä etukäteen mistä oli kyse. Aiemmin siellä oli käyty vain tasatunnein järjestetyin kierroksin, mutta tänä vuonna asiakkaat saivat kiertää itsekseen. Ainakin teoriassa. Näytettyäni Museokorttia, mukaani lähti keskusteluopas, joka avasi ovet ja ohjasi koko käynnin. Se alkoi sisäpihalta, joka aikoinaan oli ulottunut pidemmälle, mikä oli jo mielenkiintoinen tieto, joka ei olisi ilman opasta tullut tiedoksi.
Ilahduin, kun ensimmäisessä huoneessa selvisi heti, että kyseessä on "aito" kotimuseo, eli 1980-luvulla sellaisenaan museoitu koti, jossa sama perhe oli asunut 1870-luvulta lähtien. Päärakennus itsessään oli vuodelta 1826.
Kuljimme huoneesta toiseen ja opas kertoi sujuvasti perheen henkilöistä ja sitoi nämä esineisiin. Perheen venäläisyys näkyi jokaisen huoneen ikoneina ja samovaareina, mutta ei oikeastaan muuten.
Erikoisinta sisustuksessa oli kihlatuille tarkoitettu tuoli ja
Kierroksen loppupuolella oltiin vuonna 1905 valmistuneessa siivessä ja keittiössä, jonka esinettä opas arvuutteli enkä tiennyt oikeaa vastausta.
Mieleeni tuli kysyä, mitä siiven paikalla oli ollut aiemmin, mutta opas ei tiennyt. Palasimme kauppatilan lipputiskille, eikä sielläkään ollut tietoa, vaikka ryhdyttiin selaamaan talosta kertovaa kirjaa. Opas kierrätti minut vielä kaupan takahuoneeseen, jossa oli iso planssi tekstiä ja kuvia. Minua ei ohjattu sitä lukemaan, eikä kuviin viitattu. Oma-aloitteisesti kuitenkin tutustuin ja löysin muunmuassa kahden palovakuutuksen pohjapiirrokset ja selitteet, joista selvisi, mitä siiven kohdalla oli 1800-luvulla ollut.
Kokonaisuus oli juuri sitä, mitä talomuseoilta osaa odottaa. Tässä tapauksessa, kun Lappeenrannassa ei ole kaupunginmuseota, olisin kuitenkin toivonut opastuksen rikastamista ripauksella kaupungin 1800-luvun historiaa ja vaikkapa muutamalla käteen annetavalla valokuvalla, joista kaupungin ja lähiympäristön kehitys olisi käynyt ilmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti