Uusi Suometar julkaisi nimimerkin Kotva kirjoituksen Kotvanen kesämatkaa, joka käynnistyi Salosta (*). Hieman myöhemmin:
Lähdemme taas tielle. Tie on n. s. kapeita maanteitä; mitään virstapatsaita, ikävä kyllä, ei ole. "Pyydetään tuosta torpasta maitoa kalan päälle, kun näkyy lehmiä lypsettävän", sanoi toverini. "Tehdään niin". Tuoppi lämmintä maitoa maksoi vaan 10 penniä. Vertaamisen vuoksi mainitsen, että Karjalassa matkustaissa olen maksanut maakylissä yhdestä lasillisesta, 1/5 tuoppia, maitoa 10 penniä ja ruoka-ateriasta 1 m. Nuo helpot hinnat siis osoittanevat maan- ja karjantuotteiden runsautta.
Mutta taas virstapatsaat ovat Karjalassa joka tiellä lyhyen virstan matkalla selvässä järjestyksessä. Vaan onhan tuossa virstapatsas! — Siinäpä luetaan vaan "Uskela" ja toisella puolella "Kiikala". Ahaa: rajapatsas.
Kiikalan kirkko ei näy tielle. Noin penikulman verran pysyy tie Kiikalan maalla, jolla matkalla on myös pari kaunista järveä: metsän ympäröimä Pernijärvi vasemmalla ja kyläseutuinen Hirsjärvi oikealla.
Taaskin rajapatsas. Tullaan Kiskon pitäjään. Seutu on jotenkin vuorista ja tuolla täällä heijastaa laskevan auringon valoa pieni järvi vuorien tai kylien välissä. Karja palaa kelloineen laitumelta. Leikkuuväki hälisee viimeisessä kappaleessa pellon kolkassa, lopettaen ahkeraa työtään. väkeä onkin runsaasti puolisataa henkeä. Kuulimme, että se on talkooväkeä. Näillä tienoin leikataan ruis talkoolla siten, että eri taloista käypi väki „vastuksiin" toisillaan leikkaamassa. Ainoastaan itsellisille maksetaan päiväpalkka talkoopäiviltä. —
Puhemurre tuntui olevan miltei tavallinen Hämeen lyhennetty "r-murre", jota lausuttiin Turun-puolisella painolla ja paikoin pitkää ääntiötä lyhennettiin. Kauniilla, kylien ympäröimällä, viljarantaisella Aneriojärvellä kulki talkooväkeä soutaen veneessä kotiinsa laulellen. Sanoja laulusta en eroittanut etäisyyden vuoksi muita kuin "Jertin Maiju on nätti likka, niinkuin talitiainen"; mutta sävele oli selvästi kaksijakoinen kaunis. —
Toverillani oli kiire. Kulettiin siis yötä myöten, joten vähän tavattiin ihmisiä, vähän saatiin mitään tietää. Kuitenkin ilmi tuli muun muassa, että Kiskon emäkirkko ei näy tälle tielle, mutta kappelikirkon sivu tulimme menemään, joka on rakennettu jotenkin metsän sydämeen, suon laitaan, matalalle kivikkokennäälle; ainoastaan 2 taloa ja kauppias sen läheisyydessä. Ja kumminkin osa pitäjäläisiä riitelee, senatissa asti, yhteisesti perustettavaa kansakouluakin moiseen erämaahan. Samainen kirkko on punaiseksi maalattu ja tornissa joitakin vehreitä raintoja, jonka vuoksi se ensi silmäyksellä muistuttaa Helsingin katolista kirkkoa. Vuorinen metsäseutu, josta toisinaan kankaan lomasta järven silmä aukenee, on molemmin puolin tuota kirkkoa ainakin yli puolen penikulman matkoilla, joten se vieraasta tuntui luostarin eräkkäitten kirkolta.
Aamuhämärässä kohtasimme kahden puolen tietä punaiset patsaat. Toisessa oli ruotsiksi rivi: "Turun ja Porin lääni" ja kaunis saman läänin vaakunakirjoitus sen alla. Patsaan toiselta puolelta oli pudonnut pois taulu, jossa aikoinaan kai oli ollut Uudenmaan läänin nimi ja vaakuna. Tien toisella puolella olevasta patsaasta olivat taulut kirjoituksineen jo aikaa pudonneet ja maassa lahonneet. Mitähän noissa tauluissa lienee ollut? Kenties pitäjäin nimet. Niin oikein; kohta olimmekin Nummen kirkonkylässä. Muinaismuistona olkoon tässä mainittu, että viimeksimainittujen rajapatsaitten lähellä seisoo kalliolla kivirauniolla tuettu vanha, sammaltunut patsas, jossa selvästi näkyy kirjoitettuna: "Mil" (peninkulma). Tuo patsas oli ainoa aikalaisistaan jäljellä koko matkallamme, ja tosiaan kunnioittavaisilla tunteilla kuljimme sen sivutse.
(*) Uusi Suometar 15.08.1883 no 188, 17.08.1883 no 190, 27.08.1883 no 198
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti