Juuri ylioppilaaksi päässyt nimimerkki -s retkeili kesällä 1881 kolmen toverinsa kanssa ja dokumentoi matkanteon Kuopiosta alkaen. (*)
Seuraavan päivän aamulla hankimme itsellemme veneen ja lähdimme tarkastelemaan ikivanhaa Savon eli Olavinlinnaa, joka, vaikka rauniona, vieläkin seisoo pystyssä uhkaavana, jälkimaailman ihmeteltävänä. vuolas virta ympäröi sitä joka taholta ja tunkeutuu niin likelle muuria, että täytyy kiinnittää vene itse linnan portaisiin. Me astuimme ensimmäisen portin läpi ja kuljimme sitten holvikäytävää myöten, kunnes tulimme toiselle portille, joka oli lukittu. Me soitimme kelloa; vanhat muurit kajahtivat sen äänestä. Samassa linnanvartija tuli aukaisemaan meille ja me astuimme nyt linnan suureen pihaan. Erään vartijan johdattamina, joka meillä oli muassamme, me sitten aloimme tutkia tarkkaan joka paikan, astuen yksiä ahtaita ja pimeitä portaita ylös, toisia alas, kävimme kaikissa kolmessa tornissa ja jouduimme vihdoin, kuljettuamme useita ahtaita käytäviä, erääsen pieneen kammioon.
Vartijan kertomuksen mukaan siinä muinoisina aikoina oli pidetty vangittuna jotakuta valtiovankia. Viettäessään täällä kurjaa elämäänsä oli hänen ainoana huvituksenansa ollut, että hän, istuessaan pienen akkunansa ääressä, oli saanut katsella pientä valoa, joka pitkinä syys- ja talviöinä oli pilkoittanut esiin eräästä mökistä. Mutta kun oli huomattu, että tämä häntä huvitti, niin oli hävitetty koko mökki, ryöstetty näin hänen ainoa huvinsa elämässä, valon ihanteleminen. Näin vartija meille kertoi.
Sitten me tulimme erääsen ympyriäiseen, aivan pimeään huoneesen, jota katolisella ajalla oli käytetty kirkkona. Kun tarkkaan valkealla tarkastelimme sitä, niin huomasimme, että sen seinät olivat aivan mustat, luultavasti vahakynttilöiden savusta. Eräässä kohden seinää oli komero, jossa oli ollut jonkinmoinen istuin; tämä luultavasti oli se paikka, josta moni ihminen muinoisina aikoina papilta oli saanut syntinsä anteeksi.
Täältä me sitten jatkoimme tarkastustamme ja jouduimme erääsen suureen, valoisaan huoneesen, jonka seinissä oli muinoisten Suomen ja Ruotsin mahtavien aatelissukujen vaakunakuvia. Yhdessä sentapaisessa luimme Vergiliuksen sanat:
" — — — — O torqve qvaterqve beati, Qvis ante ora patrum — — — — Contigit oppetere! — — — —"
("Oi kolmasti, neljästi autuaat ne, joiden on suotu kuolla isien kasvojen edessä!") Tämä huone oli ollut kirkkona siitä asti kuin lutherilainen oppi oli vallinnut maassamme. Vielä kävimme katsomassa hyvin monessa paikassa, niinkuin eräässä pimeässä ja sangen kylmässä maanalaisessa holvissa, johon johti pimeä ja niin ahdas käytävä, että sitä myöten täytyi käydä nelin ryömin. Muureilta ihmettelimme, kuinka viisaasti ja äärettömän lujasti linna oli rakennettu.
Kun olimme poislähtemäisillämme, niin tulimme erääsen suureen, monimutkaiseen huoneesen, johon oli tehty pitkin seiniä puu-istuimia. Kun kysyimme, mihin tarkoitukseen tätä suojaa käytettäisiin, niin saimme vastaukseksi, että siellä tanssitaan silloin, kun palosammutuskunta viettää juhliansa ja muulloinkin, kun pidetään arpajaisia ja muita huvia. Tuota vanhaa linnaa, joka vuosia sadottain on puo-lunastanut isänmaata vihollisilta, jonka tulisi herättää kunnioitusta kunkin isänmaatansa rakastavan sydämmessä, muistuttaessaan häntä isien muinoisista urotöistä ja vielä raunioinakin komeana, lausuessaan juhlallisella äänellä jälkimaailmalle: "Bonus et faustus sit hic dies! Meminerint minores!" ("otollinen ja onnea tuottava olkoon tämä päivä; jälkeläiset pitäkööt sen mielessään!") — tätä isänmaan muinoista turvapaikkaa kaupunkilaiset nyt käyttävät tanssisalina! Mukavampaa paikkaa eivät ole löytäneet! — Ristiriitaisilla tunteilla jätimme linnan tarkasteltuamme sitä neljättä tuntia.
(*) Hämeen Sanomat 12.01.1883 no 4, 19.01.1883 no 6, 26.01.1883 no 8, 02.02.1883 no 10
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti