Helsingissä on pitkästä aikaa kaupunginmuseo

Melkein teki eilen mieli veisata kiitosvirttä, kun kiersin Helsingin kaupunginmuseon uutta perusnäyttelyä. Aiemman muistelutilan sijaan meillä on nyt näyttely, joka kertoo sekä kaupunkilaisille että ulkopuolisille kaupungin historiasta. Alkaen kivikaudesta.

Olin niin tottunut informaatioköyhyyteen, että olin tyytyväinen kuvitellessani keittiökalusteen olevan yksinkertaisesti rinnastus nykypäivään. Onneksi tilassa oli muitakin ja joku avasi jääkaapin paljastaen sen sisällön. Sitten availtiin kaikki kaapit ja laatikot, joissa oli kivikauden esineiden ennallistuksia ja muuta tietoa kivikaudesta.

Ennen kuin kun kuulin jääkaapin avauksen olin ehtinyt nurkan taakse keskiajalle ja ohittanut Pyhän Laurin kirkon päätykolmion. Palattuani sen luo tajusin, että jälleen oli luukkuja avattavana. Sitten sai ihailla isoa kuvaa Helsingin Vanhastakaupungista. Ja katsoa arkeologisia löytöjä! Joita oli tilassa lisää! Kun älysi availla luukkuja.

Vanhankaupungin kirkon pienoismallin sisäseinien ja kuoriaidan värittömyydestä en ollut täysin vakuuttunut, mutta olin niin iloissani kokonaisuudesta, että en päässyt kunnon nipotustilaan. Valitin toki lähtiessä aulahenkilökunnalle yhteen kaappiin kätketystä infotekstistä, joka oli niin pimeässä, etten nähnyt sitä lukea. Kuulemma sähkömies oli tänään tulossa tekemään korjauksia.

Toisin kuin edellisessä perusnäyttelyssä, tässä riittää katsottavaa ja luettavaa moneksi käyntikerraksi. Voisi poiketa vaikka vaan katsomaan August Mannerheimin tussipiiroksia. Erityisesti arvostin 1800-luvun maisemakuvien esittämistä suuressa koossa.

Nostalgian ja lähihistorian ystävillekin oli tarjontaa. Vapun kautta siirryttiin 1900-luvulle, jossa oltiin Elannossa ja sitten sai istua taksin takapenkille.