Nostin jo erikseen esiin muistelun, jonka kirjoitti Saarijärven Mahlun kylän itsellisen pojaksi 3.1.1847 syntynyt Erik Kustaa (E. K.) Saarinen. Niukahko Wikipedia-sivunsa ei paljasta kirjallisen tuotantonsa moninaisuutta.
Kansan lehdessä 24.7.1869 julkaistussa paikalliskirjeessä Saarijärveltä Saarinen omien sanojensa mukaan "kastoi ensikerran kynäänsä ujomielin". Paikalliskirjeitä ilmestyi samassa lehdessä ainakin 14.8.1869, 18.12.1869 ja 30.4.1870. Näissä on epätavallisen paljon skandaaliuutisen oloisia kuvauksia erimielisyyksistä, kuolemantapauksista ja väkivallasta. Esimerkkiote:
Täällä tapahtui 7 p. tässä kuussa kauhistava tapaus! Eräs mies Kalle Hietala Hännilän kylästä oli ollut niityllä niittämässä, johon hänen veljensä Matti oli aitaa korjaillut siinä aikomuksessa, jotta hän heinät pitää. Kun Matti meni tuota veljeänsä pois karkottaan, piti Kallen karanneen häntä vastaan ja lyöneen viitakkeella mahaan, että suolet pakkasivat ulos. Mutta kävi kuitenni hän vielä noin lähes puoli nutt men virstaa erääseen tölliin omin apuinsa. Siinä sitten kysyivät "että mikäs nyt Matille on tullut"? johon hän vastasi: "Kallu löi viitakkeella", pitäen käsiään haavan päällä ettei suolet olis ulos päässyt. (Kansan Lehti 14.8.1869)
Tukkijunnariksi esittäytyen Erik Saarinen kirjoitti vuonna 1874 Kymistä (SWL 10.1. & 5.9.1874). Hän oli paikkakunnalla muutenkin aktiivinen ja keräsi rahaa Helsingin suomenkielistä alkeis-opistoa varten (US 13.5.1874 & 11.2.1876) Keväällä 1875 Saarinen teki Kymistä kirjoittaen ensiesiintymisensä Viipurissa julkaistun Ilmarisen sivuilla (Ilmarinen 14.4.1875).
Löytyneissä sanomalehtikirjoituksissa ja -maininnoissa on sitten useamman vuoden tauko. Edelleen Kymistä Saarinen kirjoitti jyväskyläläiseen Keski-Suomeen heinäkuussa 1880 (Keski-Suomi 31.7.1880). Hän teki havaintoja puustosta, maastosta ja jopa muinaismuistoistakin:
Olen myös havaintojeni kautta tullut siihen luuloon, että muutkin Kymin varrella olevat suot ja alaiset maat ovat ennen järvinä olleet ja niiden ympärillä kalastajia asunut eli kuitenkin aika-ajoin majaillut, koska niiden soiden liki olevilla korkeimmilla kallioilla löytyy suuria kiviröykkiöitä, jotka varmaan ovat ihmiskäden kokoamia - jotakin tarkoitusta varten.
Samoin löytyy samanlaisia muinaisajan asukkaiden jäännöksiä myös Ruotsin-Pyhtään, Ruotsin-kylän y. m. sen seudun kyläin sydänmailla korkeilla kallioilla. Mielestäni on siellä eräällä korkealla metsäkummulla muinaisaikuinen hautausmaakin, - sillä hautojen näköisiä kuopiia, noin 1/2 ja 1 jalkaa syviä soikeita, itäänpäin kaltevalla kankaalla on niin tehty kuten nykyäänkin haudat tavallisesti tehdään, s. o. pitkinpäisyytensä puolesta itää ja länttä kohti. Niiden päällä suuria tukkipuita kasvaa; siis ei enää mitään eilisiä kuoppia. Nykyiset kylät ovat haudoista noin 3-4 virstaa kaukana. - Hautojen asemasta länttä eli Lapträskiä kohden on korkeat kalliot, joilla myös löytyy kivikasoja.
Kuukautta myöhemmn uutisen Sunilan sahan tulipalosta Saarinen lähetti Ilmariseen, jossa se julkaistiin 18.8.1880. Tekstissä esitetyt tiedot VPK:n toiminnasta herättivät toisen kirjoittajan kolme päivää myöhemmin vastineeseen, joka julkaistiin Wiborgs Tidningissä 24.8.1880.
Helsingin Viikko-Sanomia julkaisi 13.10.1882 Saarisen runon Pieniä muistoonpanoja, joka antaa ymmärtää, että häneltä oli nukkuessaan Helsingin hautausmaalla varastettu lakkinsa sekä kirjat ja kartat eli asiakirjansa. Marraskuun lopulla hän oli takaisin Kymissä ja kertoi paikalliskirjeessään Haminan markkinoilla tapahtuneesta murhasta (Helsingin Viikko-Sanomia 22.12.1882).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti