Lainasin jo aiemmin Kyösti Vilkunan ilmeisesti kirjeitse veljelleen kertomusta päivästä Kalevan toimituksessa kesällä 1903. Melko varmasti kevyesti fiktionalisoitu "Riennon" toimitus : Piirteitä Kolkkalan kaupungin sivistyshistoriasta (1914) kertoo samasta toimituksesta. Teksti muistuttaa lähdekritiikin olennaisuudesta...
Toimitushuoneen akkunasta näki kappaleen pihan perukkaa pirtin- ja makasiininovineen, vesi- ja lamppuöljytynnyreineen sekä maalaiskuormineen. Akkuna oli siksi matalalla, että ulkoa ylettyi helposti näkemään toimitushuoneeseen. Usein asettuikin ihan ikkunan taakse joukko hevosiaan syöttäviä maalaisia. Poltellen armiro-paperossia puolen kyynärän pituisista "mynneistä" tarkastelivat he rauhallisesti meidän työtämme, ruiskauttelivat oikein aitoja ylämaan sylkyjä ja vaihtoivat nähtävästi arveluita siitä, että mikähän virasto se tuokin on. Kesällä kun ikkuna oli auki, saattoi heidän keskinäisistä jutteluistaan siepata joskus hyvän maaseutu-uutisenkin.
Viimemainituista olikin Riennossa useimmiten paha puute, lehdellä oli minun tullessani ainoastaan puolikymmentä vakinaista kirjeenvaihtajaa, jotka nekin kirjottelivat pelkästä asianharrastuksesta, sillä palkkiota ei ollut varaa maksaa. Milloin posti ei sisältänyt yhtään kirjettä maaseudulta, silloin täytyi maaseutu-osaston toimittamisessa turvautua muihin keinoihin. Ensinnä leikkasin toisista saman läänin lehdistä parhaat uutiset ja kastoin ne uuteen uskoon: muutin otsakkeet, kerroin asiat toisessa järjestyksessä, pitensin tai lyhensin juttua aina asianhaarain mukaan j.n.e. Siten sain ne muotoon, jonka nojalla niitä aina sopi väittää omintakeisiksi ja varustinpa ne toisinaan kaikenlaisilla ilmasta temmatuilla nimimerkeilläkin. Mutta usein oli pakko laatia maaseutu-uutiset alunpitäin "omintakeisia". Esimerkiksi kevättalvella saattoi jonkun syrjäisemmän paikkakunnan laskuun kirjottaa laajasti ja monisanaisesti kevätkeleistä, eläinten rehun riittävyydestä ja maamiesten toiveista kesän joutumiseen nähden. Riihitansseista, öitsimisestä ja kortinpeluusta saattoi myöskin sangen vaarattomasti puhua, samoinkuin ilmottaa, että variksen nähtiin tänä kevännä ensi kerran lentävän siellä ja siellä sinä ja sinä päivänä. Ainakaan ei asianomaisilta paikkakunnilta koskaan saapunut minkäänlaista protestia näitä Riennon toimituksessa syntyneitä uutisia vastaan. Ja kukapa totta tosiaan jossakin pitäjässä olisi kyennyt vastoin meidän tiedonantoamme todistamaan, ettei siellä joku omalle osalleen nähnyt ensi kerran variksen lentävän juuri uutisessa mainittuna päivänä.
Tekaistujen maaseutukirjeiden loppuun tietysti liitettiin olemattoman kirjeenvaihtajan laskuun kaikenlaisia opettavaisia huomautuksia. Esimerkiksi riihitanssi- ja kortinpeluukuvausten jälkeen: "Olisi aika N.N:nkin kylän nuorison jättää jo moiset pimeät tavat ja ruveta harrastamaan jalompia ajanviettotapoja, huudahtaa kirjeenvaihtajamme."
Toista lehteä kootessa.
Maaseutuosastosta selviäminen näytti alussa vaikeimmalta, kun tarjona ei ollut yhtään alkuperäistä uutista.
Mutta olihan nyt mätäkuu. Kirjottaako siis merikäärmeestä? Mutta sehän oli niin kovin tavallista ja Riennon piti nyt ilmestyä joka suhteessa oikein ehtana.
Merikäärmeestä juolahti mieleeni eräs poikasena kuulemani käärmejuttu ja siinä tuokiossa alkoi lyijykynästäni vuotaa seuraava uutinen: "Ihmeellinen tapaus on meille kerrottu pitäjästä. Kun eräs pitkälle kehittynyttä keuhkotautia sairastava mies oli metsässä tuohia kiskomassa ja väsyneenä paneusi mättäälle nukkumaan, matoi käärme suusta hänen sisälleen. Hetken kuluttua palasi matelija kuitenkin takaisin yltäpäätä viheriäisen liman peitossa. Puhdistettuaan itsensä sammalistossa teki käärme uuden retken miehen sisuksiin, palaten taas tovin kuluttua samanlaisen limakerroksen peittämänä. Tällä kertaa sattui mies kuitenkin heräämään ja pakeni kauhistuneena paikalta. Mikä asiassa on merkillisintä, niin miehen kerrotaan kokonaan toipuneen taudistaan. Ihmeellistä, mutta, totta, vakuuttaa meille kirjeenvaihtajamme."
Päästyäni täten onnelliseen alkuun pyöräytin toiseksi seuraavan uutisen:
"Kaksipäisen vasikan synnytti viime viikolla eräässä lähipitäjässä muutaman torpparin lehmä, kertoi meille tänään asianomaisen lehmänomistajan naapuri, joka oli kaupungissa asioilla käymässä. Vasikka kuuluu muuten olevan täysin normaali sekä kykenevän juomaan kummallakin suullaan. Suuret joukot ihmisiä kuuluu sunnuntaisin kerääntyvän tätä ihmettä katsomaan."
Miettiessäni aihetta seuraavaan uutiseen muistin Pohjantähden viime numerossa olleen uutisen kovasta ukonilmasta, joka joitakin päiviä sitten oli raivonnut Mäntyjärven pitäjässä. Siinä katsoin olevan riittävästi aihetta uutiseen:
"Salaman tuhotöitä. Viime viikon lopulla raivonneen ukonilman aikana, kirjotetaan meille Mäntyjärveltä, iski salama eräässäkin talossa alas, tunkeutuen katonrajasta sisälle tupaan, jossa emäntä juuri hääri keittopuuhissa. Salama kiersi muutamaan kertaan keskilattialla olevan kätkyen, joka kuitenkin sillä kertaa oli onneksi tyhjä, pujahti sitten savupiipun kautta ulos. Emäntä pääsi tapauksesta pelkällä säikähdyksellä. — Samoihin aikoihin oli salama murskannut kaivonvintin muutamasta torpasta sekä lyönyt erään talon heinäväen hetkeksi aikaa tainnoksiin. Henkeään ei kuulu sentään kukaan menettäneen."
Jännitysuutisiksi katsoin näiden jo riittävän ja kirjotin neljänneksi puolen palstan mittaisen, varsin viattoman maaseutukirjeen niittytöistä ja heinäntekoilmoista sekä maamiesten tyytyväisestä mielestä korjatessaan ahkerain ponnistustensa hedelmiä j.n.e. Kirjeen sovitin erään kaukaisemman pitäjän laskuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti