Hietalahden panimon ensimmäiset vuosikymmenet

Sinebrychoffin panimon perustaminen Hietalahteen oli sivuseikka yhdessä selvitysharjoituksessani, mutta siitä muodostui oma hutkimuksensa, jota varten jouduin jopa hakemaan (hui!) kirjan kirjastosta. Gunnar Mårtensonin historiikissa ei ole lähdeviitteitä, mutta asiakirjalainaus yhdistettynä Heikki Kähkösen esitykseen, vakuuttaa siitä, että Nikolai Sinebrychoff oli 23.8.1819 saanut huutokaupassa luvan perustaa panimon. Tämän jälkeen hän anoi Keisarilliselta uudisrakennuskomitealta käyttöönsä rakentamatonta korttelia Hietalahden torin eteläpuolelta.

Mitään toria ei tässä vaiheessa ehkä ollut, mutta se oli kaavoitettu. Sopiva kartta löytyy lunttaamalla Hietalahden rannan ympäristöhistoriallista selvitystä (pdf):

Plan Charta Öfver Helsingfors Stad. 1823

Anomukseensa Sinebrychoff sai 13.10.1819 myönteisen vastauksen, jossa puhutaan lunastushinnasta, jonka luulisi koskeneen koko Hanhen korttelia, joka 1820-luvun kartassa oli numero 63, mutta myöhemmin numero 83. 

Mårtensonin esitys tästä eteenpäin on valitettavan epäselvä. Kuvatekstistä käy ilmi, että korttelin tontista 3 tehtiin 3.6.1820 erillinen kartta, joka liittyi (?) tontin ostoon. Leipätekstissä:

Saatuaan kolme ensimmäistä tonttia hän anoi saada ostaa 1000 m^2 lisäalueen, josta hän maksoi ainoastaan 169 ruplaa 50 kopeekkaa. Sitten seurasi uusia lisätonttianomuksia, ja eräiden vastusten ja vaivojen jälkeen hänen onnistui kymmenen vuoden kuluessa hankkia lisää tonttimaata niin että hänen alueensa Hietalahdessa oli nyt kaksinverroin alkuperäistä laajempi. [...] Viisi vuotta myöhemmin [1835?] laajeni tonttialue jälleen länteen, etelään ja itään alkuperäisestä alueesta. Yhteensä suostuivat viranomaiset myymään Sinebrychoffille 30 000 m^2 tonttimaata 3834 ruplan 67 kopeekan alhaiseen hintaan. Vuonna 1840 hän osti lisäksi yhden Bulevardin varrella itään päin sijainneen tontin siitä korttelista, jota rajoittavat Bulevardi, Hietalahdensatama, Punavuorenkatu, Kivenhakkaajankatu, Iso-Roobertinkatu ja Albertinkatu (s. 10-11)

Kuvattu aktiivisuus ei heijastu Kaupunginarkiston maistraatin pöytäkirjoihin hakemistoon, jonka Hietalahtea koskevalta näyttävistä löysin vain yhden: Tonttilaajennus varastorakennusta varten ei sisällä mainintaa laajennuksen suuruudesta (Mpk 11.6.1827 §9). Löytämättä jäi 30.5.1832 §1 jossa piti olla asiaa viinanpolttimon ja panimorakennuksen rakentamisesta Hanhi-korttelin tontille 3.

Mårtenson on tutustunut toukokuussa 1848 tehtyyn Nikolai Sinebrychoffin perukirjaan (HKA 2474), mutta ei kommentoi sen niukkaa kiinteistölistaa:

• Korttelissa 83 (Hanhi) kolme tonttia, aiemmin numerot 1, 2 ja 3, nyt 26, 27 ja 28. Näillä asuinrakennus, viinanpolttimo, panimo, asuin&ulkorakennus ja varastorakennus.
• Korttelissa 84 (Strutsi) kaksi tonttia, aiemmin numerot 4 ja 5, nyt 23 ja 25. Näillä kolmikerroksinen kivinen asuinrakennus.
• Korttelissa 84(?) tontilla 28 puutarha, jossa kasvihuone ja jääkellari 

Numerointi löytyy Gyldenin kartasta 1838 lukuunottamatta puutarhaa.

Kaupunginarkiston Kiinteistökortiston anti aikajärjestykseen asetettuna viittaa siihen, ettei vuoden 1819 lunastusmaksu tuottanut omistusoikeutta. Mårtensonin esitykseen nämä eivät stemmaa ollenkaan, mutta kattavat sen alueen, josta voi olla kyse.

18.7.1836 Nikolai Sinebrychoff sai kiinnekirjan korttelin 83 varastotonttiin 1. Varastotontit Hietalahden rannassa on Gyldenin kartassa merkitty kirjaimin Ah.

29.6.1840 Nikolai Sinebrychoff sai ensimmäisen lainhuudon kaupungilta ostetuille korttelin 84 tonteille 23 ja 25. Ensiksi mainitun kaupunki oli jo kertaalleen myynyt vuonna 1829 porvari C. A. Stenbergille ja jälkimmäisen samana vuonna Johan Dammenille, mutta nämä olivat jollain mekanismilla menettäneet omistusoikeutensa.

9.6.1845 Nikolai Sinebrychoff sai ensimmäisen lainhuudon kaupungilta ostetuille korttelin 83 tonteille 26 (7063 aaria, 565 ruplaa), 27 (7875 aaria, 397 ruplaa) ja 28 (338 ruplaa). Lisäksi puistoalueeseen, josta Sinebrychoff oli maksanut kaupungille 247 ruplaa.

15.6.1846 Nikolai Sinebrychoff sai kiinnekirjan korttelin 83 varastotonttiin 1a (Varastotontit 2 & 3 kaupunki oli myynyt aivan toiselle taholle tammikuussa 1839)