"Siellä Korkeakankaan talon maalla, Kiuruveden luoteiskulmassa, asui mökissään torppari Henrik Mankulanaho puolisonsa Maria Koivikon kanssa, ilonaan ja huolemaan kaksi pientä lasta." Perheen kolmanneksi syntyi 3.6.1856 Matti, joka myöhemmän uskonnollisen herätyksensä vuoksi sai Väinö Malmivaaran kirjoittaman elämäkerran Korven vaeltaja. Heränneen kansanmiehen elämänkerta (1952).
Siinä "Matin ensimmäiset vuodet kuluivat niinkuin Nälännön muidenkin nälkäisten lasten. Kun itku nousi kurkkuun, silitti äiti päätä ja haki käpyjä lehmiksi ja lampaiksi. Mutta kuudes kevät oli kova, sillä silloin äiti kuoli pistokseen ja isän oli lastensa kanssa lähdettävä loiseksi muualle." Piippolasta aikanaan Kiuruvedelle tullut isä kuoli nälkävuosien seurauksiin 1.3.1868.
Huutopoikana Matti teki ensimmäisen pitkän matkansa. Kiuruvedeltä oli eräs vieraspaikkainen ostellut karjaa Ouluun ja sai houkutelluksi Matin mukaansa sitä kuljettamaan. Kun sitten saavuttiin perille, eksytti mies Matin kaupungille ja jätti sinne eväättömänä oman onnensa nojaan. Hädissään Matti koetti pyydellä apua oudoilta ihmisiltä, mutta ei saanut. Joku neuvoi häntä silloin menemään maaherran puheille. Hän totteli, meni ylhäisen herran luo ja sai sieltä nopeat lähtöpassit. Mitenkä se lie silloin juolahtanutkaan mieleen, mutta hän pysähtyi kuitenkin etuhuoneeseen ja veisasi kauniilla pojanäänellään: "Vaikk' valtans' ompi lavea ja korkea istuimens', niin katsoo armiaast' aivan sen köyhän puolehen..."
Veisattuaan näin Matista tuntui niin turvalliselta kuin ennen oman äidin hyväillessä, ja hän oli jo lähtemäisillään kadulle ja sieltä maantielle muistamatta nälkää ja parinkymmenen peninkulman taivalta. Mutta samassa aukenikin kaksi ovea. Toisesta tuli itse maaherra, toisesta maaherratar, ja molempien silmissä välkkyivät kyyneleet. Maaherratar otti Matin melkein syliinsä ja antoi hänelle kaksi suurta leipää sekä voita, ja maaherra pisti käteen rahaa 15 markkaa. Voi, sitä ihmettä! Se Mattia itketti pitkin viikkoa hänen tallustellessaan Näläntöä kohti, ja vielä paljon myöhemminkin, ja toisinaan se pani oikein hyppimään pitkin askelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti