lauantai 30. maaliskuuta 2024

Jonnin joutavia

IX. Varas meni yöllä talon aittaan valkialla ja oli siellä paraikaa kun emäntä huomasi ja meni katsomaan kuka aitassa krapisteli. Varas, havaittuansa emännän, sanoi hänelle: "mitäs tänne yöllä tulet, kyllä sulla on päivälläkin aikaa tänne kävellä, minun ei sovi päivällä tulla, sentähden minä pimiällä täällä asiani ajan.”

X. Venäläiseltä Pietarissa osti matkustavainen herra kalliilla hinnalla kauniin kiiltävän kihara-karvasen koiran, jonka vertaista hän ennen ei ikänä nähnyt. Parin päivän perästä pesetti hän koiransa, joka ropakossa oli rypönyt, jota oli aivan rietas katseltava, mutta nyt vasta se muotoansa rumaksi muutti, sillä peson jälkeen oli se tavallinen pitkäkarvanen lika-harmaa koira näöltänsä. Tästä herra havaitsi petoksen, — koira oli maalattu kauniilla värillä ja karvat kuumalla raudalla kiharaksi poltetut; — päästi sen menemään tietänsä ja tuli koiratta kotio.

XI. Hevoisia vei muutama herra myytäväksi Pietariin, kussa rikas ruhtinas tuli kauppaa tekemään. Kuultuansa kolme sataa ruplaa hevosen hinnaksi määrättynä, rupesi ruhtinas hevoisia huonoiksi moittimaan ja puolella sanalla tietä antoi ettei hän niin halpoja hevosia viitsi ostaakaan. Muuta ei hevois-huijari tarvinnut kuulla, kyllä jo yskän ymmärsi. Hän sanoi sentähden majatalossansa vielä parempiakin hevosia hänellä olevan, jotka ruhtinalle hyvin sopisi; lupasi niitä huomenisen tuoda ruhtinalle katseltaviksi, jos vaan hänen asumuksesta tietää saisi. Seuraavana päivänä vei hän samat hevoset siivottuna ja kauniisti puetettuna ruhtinan tykö ja määräsi kuusi sataa ruplaa niitten hinnaksi. Se paula veti. Nyt kelpasivat hevoset ja kävit kaupan tinkimättä, koska hinta oli ruhtinan mielestä hänen arvonsa mukaista.

XII. Oikeuden eteen tuotiin ennen muinan vanha akka, joka noitumisesta vaivattiin. Tuomari kyseli akalta jos hän taitaa noitua, ja millä voimalla hän sitä tekee? Akka vastasi siihen ettei hän taida noitua, mutta muutamia ihmisiä oli hän silmien taudista ja muistakin kivuista parantanut. "Milläs sen olet tehnyt?" tiedusteli taas tuomari; "tällä kerällä, jonka minä olen neuvon jälkeen ihmisten kaulaan ripustanut", vastasi akka, näytti keränsä ja jätti sen tuomarille. Tämä rupesi sitä pärvöttämään ja näki paperi-nahkaa pohjana, jossa oli kirjoitettu:

"Paha henki silmiäs puhaiskoon 

ja koloihin senjälkeen sylkeköön". 

Nämä rivit tunsi tuomari hyvin, rupesi naurahtamaan ja jutteli kuinka hän nuoruudessa ystävinensä oli ravintolassa, kussa vaimo-ihminen likimmäisessä huoneessa sairasti silmä-tautia ja voiteli voitelemistansa, jottei vieratkaan toisessa huoneessa saanneet levossa olla. "Silloin minä", sanoi hän, "koirankurilla nämät rivit kirjoitin nahka-paperille ja käsketin panna sairaan kaulaan niin se parantuisi ja tästä tyhmästä leikistä on nyt tämänkaltainen huuhu nousnut.”

XIII. Vähäläntäinen papinkoulua käynyt oppilainen meni kaupunkiin papin tutkintoa seisomaan ja haki huonetta sillä aikaa asuaksensa muutamassa talossa, kussa jo hinnastakin sovittiin kymmeneksi ruplaksi kuukaudelta. Koska kalut jo paikalla oli muutettuna kyseli talon-isäntä häneltä mikä mies hän oli? ja vastausta kuullessa valitti hän olevansa petettynä, sillä kauppaa tehdessä luuli hän häntä koulupojaksi ja hinta määrättiin sen jälkeen, mutta kun nyt kuuli häntä papin tutkintoa seisovaksi, niin täytyy hänen korottaa hinta kuudella ruplalla kuukaudessa!!!

XIV. Pruukin patruuna lähetti palveliansa kauppa-puotiin viini-pulloja ostamaan, joita tolvana pudotti kiviin kadulla, jotta särkyivät. Hän meni siis toistamiseen puotiin, osti toisia pulloja, tuli kotio, tunnusti vahinkonsa herrallensa ja pyysi anteeksi rikoksensa. Patruuna vähä närkästyneenä kyseli: "kuinka se tapahtui?” "näin" sanoi palvelia ja pudotti samassa pullot laattialle, jotta nekin särkyivät. (Sanomia Turusta 3.5.1861)

XV. Saaristolaisen venheseen, jolla kaupunkiin tavaroita toi kaupan, meni sotamies ja rupesi kauppaa kauniista lakista tekemään, jota päähänsä koetteli ja näytti halua ostaakin. Samassa tuli toinen toveri, joka saaristolaisia varoitti, ettei hän kauppaan rupeisi "tuon veitikan kanssa, joka on suuri lurjus ja koiran kuria kaupassa käyttää." "Suus kiini", sanoi toinen ja löi korvalle jotta toveri kaatui kasvollensa. Ylösnoustua otti tämä sian reiden, jonka pikiten käteensä sai ja rupesi toista takaa ajamaan, joka kiiruummasti luitansa korjasi ja meni pakoon lakki kädessä. Saaristolainen ei tästä ensimmältä ollut millänsäkään, vaan naurahteli sotamiesten taistelua, mutta kohta pian huomasi lakkinsa ja sian-reiden kadonneen, jotka menivät sitä tietä, sillä sotamiehet ei enää senjälkeen siellä näkyneet.

XVI. Piika-tyttö meni täältä ruotsiin palvelukseen ja unohti siellä yhtenä vuotena niin oman maan olot, vielä kielenkin, jotta hän kotio tultua kyseli: "miss' nakkriit Soomes kasvaa, puus'ko vai maas" ja pyysi anteeksi että ruotsi voitti puheessa, kun kelloa kyseli: "hangu mangu klakku."(10.5.1861)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti