Jonnin joutavia

 XXV. Meidän maan miehiä osasi muutama olla matkalla Wuokkiniemellä ja juotti hevostansa talon kaivolla, kussa Starovertsiä (vanha-uskoisia venäläis-lahkolaisia) asui, jotka henkensä haastolla karttavat yhteyttä pitää "uusi-uskoistensakin", vielä enemmin meidän uskoistemme kanssa. Talon isäntä sentähden, nähtyänsä vieraan miehen kaivolla hevostansa juottavan, huusi kiivaasti: "älä pakanoitse kaivoamme!" Siihen meidän mies hiljaisesti vastasi: "yhdestähän uskosta hevosemme lienevätkin."

XXVI. Venäläis-pappi kohtasi kerran meidän maan pispan, jolta hän kyseli kauvanko oli koulua käynyt pispaksi tullaksensa? "Kolmekymmentä vuotta", vastasi pispa, "ja pitää vieläkin aina lukea täydellisemmäksi tullakseni.” "Ohoh!" "kova peä! kova peä!" sanoi venäläinen päätänsä huiskuttain, "a mie, kaks' viikko Arkangelin koulussa i täysi pappi."

XXVII. Muuan talonpoika Hämeestä, joka naimis-ikään oli joutunut, asetti hevostansa reen eteen ja lähti aviokauppaa hieromaan. Ensimäiseen taloon tultuansa astui hän toisella jalalla kynnykselle kysellen: "paljonko rahaa saa, jos tyttären ottaa? Tähän isämies vastasi kolmatta sataa vaan kannattavan antaa, sillä hänellä oli monta lasta, joiden välillä perintö oli jaettava. "Hyvästi sitten!" "Kyllä on kynnys kynttä korkiampi, piha askelta pidempi tästälähin", sanoi talonpoika, meni matkaansa ja ajoi sillä tavalla monen talon sivutse. Viimein joutui hän taloon, kussa ainoa lapsi oli tarjona, kyselee sielläkin tavallansa; mutta isäntä käsketti sisälle ja rupesi neuvoistansa puhumaan. Tämä korvia syhytti ja talonpoika oli jo päättänyt pidättääkin tänne, kun toinen vieras samassa asiassa taloon tuli. Arvosteleminen ei kauvan kestänyt, toinen oli rehvä, rahan-ahne, ylpiä, toinen nöyrä, siviä, hiljainen; ”ei nöyrän kaulaa katkaista", sanoi impi kyseltyä, otti jälkimmäisen avioksensa ja toinen sai häpiällä paeta. (29.6.1860)

XXXVII. Vanhan kivikirkon nyrkällä katon harjalla oli jättiläinen ennen muinan kenkiänsä paikannut ja niin pitkällä langalla neulonut, jotta se ulottui kauvas maantien toiselle puolelle. Osasi niin matkustavainen tervakuorminensa kulkea sivutse, koska hiisi paraikaa veti pikilangan naskalin reikään. Tähän tarttui kulkeva hevosinensa, kuorminensa ja pinkotettiin sillä lujasti kengän pohjalle. Ei kuitenkaan mahtanut aivan murskaksi murentua, koska hiiden silmiin se paikka näytti vähä korkiammalta. "Osasipa tuohon tulla liika suuri solmu", sanoi hän sentähden, otti vasaran käteensä ja rupesi sitä paikkaa takomaan.

XXIX. Sairas akka, jolla oli suuri kasvanto otsassa, meni tohtorin tykö ja kyseli siltä neuvoa terveeksi tullaksensa. Tohtori otti suuren väki-vasaran käteensä ja kielsi akan pelkäämästä, sanoen ainoastansa uhkaamalla mökämän takasin pakottavansa. Uhkasi jo kauvan aikaa eikä lyönytkään, jotta akka tuli rohkiammaksi eikä enää vasaraa välttänytkään; löi sitten yht'äkkiä knapsahutti, jotta kura kasvoille truiskui" ja mökämä aivan ihoa myöden tasaantui. Tästä akka pahoilla mielin rupesi apua huutamaan, mutta tohtori lohdutti häntä puheellansa ja antoi voidetta haavaan, joka pian senjälkeen parani. (20.7.1860)

XXX. Muukalainen mies yötyi kerran tuntemattomaan taloon, kussa isäntä tervehti häntä seuraavilla kysymyksillä: ”Oletkos körttiläinen?" "En tiedäkkään, vaikkei tuo haittaisi, jos ahkerammin kirjan ääressä asuisin", vastasi vieras. "Pelaatkos korttia?" kysäsi taas isäntä; "En tuota juuri tapanani ole pitänyt, vaikka ma joskus olen korttien pariin joutunutkin", vastasi vieras. "Ryyppäätkös viinaa?" öyhkäsi vielä isäntä. "Olen ma joskus ryypyn ottanut ja väliin vähä viinaankin sekaantunut", oli vieraan vastaus. "H—n kelpo mies", sanoi isäntä nyt, meni kaappiinsa, otti sieltä viina-pullon ja antoi vieraalle suun-avausta tervetuliaisiksi!!!

XXXI. Markkinoilta palaava mies toi sieltä hevosen, jonka hän oli ostanut ja nyt puoli-hutikassa ollessansa ensi kerran koetteli. Hevonen oli vikuri eikä tahtonut juosta, sentähden mies vihastui, otti ruoskan käteensä ja huhtoen sillä sanoi: ”aina sua pitää krassata." Vähän matkan päästä tahtoi hevonen poiketa veräjästä tien vieressä olevaan taloon; silloin taas mies vihassa suistain hevostansa huusi: "aina sull' on asiaa kylään." (10.8.1860)