Suomettaressa syksyllä 1864 (*) ilmestynyt jatkokertomus Papin virasta eroitettu. Kerrottu itseltään antaa alaotsikollaan ymmärtää olevansa tosi tarina. Kerättyäni osat ja silmäiltyäni tekstin, pidän tätä erittäin epätodennäköisenä. Fredrik-päähenkilön vaiheet ovat siinä määrin oudot ja dramaattiset.
Päähenkilö oli nahkurinpoika Fredrikki. Hän oli käynyt Porvoon kymnaasin, jatkoi yliopistoon ja päätyi vastentahtoisesti papiksi:
Minä tulin apulaiseksi erääsen pieneen pitäjäseen. Päämieheni oli vanha pappi, joka koskaan ei saarnannut, ja minä sain siis saarnata sen usiammin.
Otsikon erottamissyytä ei selvästi kerrota, mutta tulkitsen kyseessä olleen alkoholinkäytön. Kerjuukierroksen jälkeen mies päätyi Helsinkiin, palkattiin merimieheksi ja "Se oli syyskuun lopulla vuonna 1839 kuin toivo (se oli laivan nimi) purjehti Helsingin satamasta ulos".
Matkalla New Yorkiin Fredrik putosi mastosta ja heräsi sairashuoneesta, jonne kapteeni hänet jätti. Niagaran putouksilla poikkeamisen, erinäisten muiden vaiheiden ja uskonnollisen/siveellisen herätyksen jälkeen päähenkilön tavoitti Toivo-laivan kapteenin kirje keväällä 1845 ja hän lähti takaisin Suomeen. Minä-muotoinen kertomus päättyy kotiinpaluun tunnelmiin ja sen "välittäjä" jatkaa omalla äänellään.
Fredrikki oli palannut Suomeen juuri niinä aikoina kuin kaivantotyötä alettiin Lauritsalassa. Ympäri Suomen riensi kansaa sinne hakemaan työtä siinä jo kuuluisaksi tulleessa paikassa. Fredrikillä ei ollut mitään parempaa kuin totella sitä yleistä kutsumusta. Keväällä 1846 hän jätti hyvästi morsiamelleen ja riensi Lauritsalaan. "Kun siellä saan kerran minkäänlaisen asunnon, silloin minä palaan tänne noutamaan sinut luokseni," sanoi hän jättäessään hyvästi Emmille.
Kaivantotyö Lauritsalassa oli keväällä juuri pantu täyteen alkuunsa. Sen kahden puolen oli pieniä maamajoja molemmin puolin maantietä, mikä Lappeenrannasta vie kaivannolle. Majat olivat puoleksi kaivetut siihen pehmeesen hietaan joka Lauritsalassa on kahden puolen kaivantoa. Tämän haudan päälle oli tehty katos, mikä oli peitetty mullalla. Majan perässä oli vähäinen kiukaa tehty ilman savetta, kuin tavallinen saunan uuni. Maja oli niin matala että ihminen sopi seisalleen ainoastaan sen keskilattialla, joka kaikki oli paljas hieta, sillä näissä majoissa ei ollut mitään puusta tehtyä lattiaa. Monia satoja työmiehiä asui silloin tälläisissa huoneissa.
Erääsen sellaiseen se oli kuin Fredrikkiki sai asuntonsa parin toisen työmiehen keralla. Hän raatoi ahkerasti ja tuli pian tunnetuksi kaivantotyön paraimmiksi miehiksi. Hän ansaitsi kyllä työllänsä sangen vähän, mutta riitti kuitenki sangen hyvin hänen vähiin tarpeihinsa, ja vuoden lopulla hän jo oli tehnyt hyvän säästön. Hän oli niin kokonaan tottunut olemaan viinatta ettei koskaan tahtonut sitä enää maistaa.
Satunnaisilta eräs työn päällikköjä oli huomannut hänen kirjoittavan kaunista kättä. Tämä sattuma muutti hänen tilansa täällä. Fredrikki pääsi alipäälliköksi erääsen työ-osastoon. Sellaisena hän vihdoin sai asunnoksensa yhden niitä pieniä huoneita, joita sitävarten oli rakettu usiampia pitkin kaivannon vartta. Miten iloiseksi hän nyt tuli, kuin kaksi vuotta oltuansa kaivannon työmiehenä ja asuttuansa niissä pienissä maamajoissa sai ominaisen huoneensa.
Vähä ennen kuin sanansaattaja Emmin luonta ehti siihen työpaikkaan missä Fredrikki oli työpäällikkönä oli suuri kivilohkare saatu säretyksi irti kaivannon reunaan pistävästä kallion särmästä. Tämä kivi oli pudonnut kaivannon pohjaan. Se oli kuin eräs niitä kivimöykkyjä joita on paljon Suomen kedoilla. Se ei saanut jäädä kaivannon pohjaan; ranat paksuilla rautavitjoilla olivat kiinitetyt vuoreen kaivannon yläreunassa. Juuri kuin Emmin lähettiläs tuli Fredrikin luo oli se suuri kivi saatu tarttumaan ranan pohjukkaan. „Teitä tahtoo eräs nainen, matkustava, joka teitä odottaa asuntonne ovella", sanoi mies Fredrikille.
Fredrikki seisattui työssänsä. Hänki tunsi sydämmensä rupeevan sykkämään kovemmin. Mutta sillaikaa kuin hän seisoi, työmiehet saivat odottaa. — „Ei" sanoi hän, „ensin minä tahdon tuon kiven ylös, minä vien sen kerallani Emmille morsianlahjaksi. Se tulee menemään juuri hänen luoksensa. Minä hakkaan siihen tämän päivän muiston".
Näin sanoen hän antoi käskyn miehille kammita ranaa. Se mahdotoin kivi alkoi nousta. Ranavitja oli tullut vähän toiseen syrjään kiveä, jonkatähden Fredrikki sauvallansa ikäänkuin auttoi sen riippuvaa puolta nousemaan. Silloin yhtäkkiä luiskahti se riippuva kivi ranasta irti. Fredrikki oli hävinnyt ja siinä paikassa missä hän oli seisnut, seisoi se pudonnut vuorenlohkare
Kukaan ei tiennyt mihin se uuras päällysmies oli hävinnyt. Jokaisen silmät olivat olleet kivessä jota oli nostettu. Hämmästys valloitti jokaisen kuin totuus kerran oli tullut ilmi. Fredrikki oli kokonaan jäänyt sen hirmuisen vuorenlohkareen alle.
Kun vähän aikaa sen perästä kivi oli jälle saatu nousemaan, niin sen alla nähtiin vaan muutamia vaatteen-repaleita ja verta. Koko sen onnettoman ruumis oli hävinnyt tuskin tuntuvaksi mäisläksi.
(*) SUOMETAR 26.09.1864 NO 223, 01.10.1864 NO 228, 03.10.1864 NO 229, 04.10.1864 NO 230, 05.10.1864 NO 231, 06.10.1864 NO 232, 07.10.1864 NO 233, 08.10.1864 NO 234, 10.10.1864 NO 235, 11.10.1864 NO 236, 12.10.1864 NO 237, 13.10.1864 NO 238, 14.10.1864 NO 239, 15.10.1864 NO 240, 18.10.1864 NO 242, 20.10.1864 NO 244, 21.10.1864 NO 245
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti