Kotikatuni arkeologinen kohde

Kahdeksan (vai montako niitä on jo ollut) vuoden asumisen jälkeen selvisi, että kotikadullani ja melkein ikkunastani näkyvässä kohdassa on arkeologinen löytöpaikka.

Eteläinen Hesperiankatu 26 noin vuonna 1930
Kalle Havas, HKM

Helsingin Sanomat uutisoi 31.12.1924, että

Runeberginkadun ja Hesperiankadun kulmauksessa, josta parhaillaan kuljetetaan hiekkaa ja soraa Runeberginkadun tasoitustöitä varten, löytyi eilen noin puolen metrin syvyydessä joukko ihmisluita. Asiasta ilmoitettiin poliisille, jonka toimesta luut kerättiin. Asian johdosta ei vielä ole toimitettu tarkempaa tutkimusta, mutta kaikesta päättäen on löytöpaikalla ollut haudattuna ainakin pari henkilöä. Toistaiseksi ei myöskään ole voitu todeta, miten vanhoja luut ovat, mutta lienevät ne olleet haudattuina ainakin muutamia vuosikymmeniä. Poliisin toimesta tulee paikalla toimitettavaksi kaivauksia, jotta saataisiin selville, onko lähistöllä mahdollisesti muitakin hautapaikkoja.

Jos selvitystyön tuloksista uutisoitiin, tekstit eivät tarttuneet hakuihini Kansalliskirjaston digitoinneissa. Kuusi vuotta myöhemmin Suomenmaassa 15.11.1930

Kun eräät työmiehet eilen ottivat täytemaata Etelä-Hesperian ja Runeberginkatujen kulmauksesta Taivallahteen johtavan tien oikealta puolen, paljastui tällöin esiin useita hyvinsäilyneitä pääkalloja sekä sääri- ja käsivarsiluita. Pääkallot olivat olleet, kuten meille kerrottiin, rinnakkain ja osittain päällekkäinkin, mikä todistaa, että paikalla on joskus aikojen kuluessa tapahtunut jonkinlainen joukkohautaus.

Soitimme edellämainitusta löydöstä valtion arkeoloogille, tri Juhani Rinteelle, joka yhdessä edustajamme kanssa lähti paikanpäälle lähemmin tutustumaan löytöön. Tarkasteltuaan pääkalloja, arveli tri Rinne, että kysymyksessä on kaiken todennäköisyyden mukaan jokin sotilashauta n.s. pikkuvihan ajoilta 1742—1743. Silloin nimittäin sulkivat venäläiset joukot, joita oli kaikkiaan n. kolmisenkymmentä tuhatta Lewenhauptin ruotsalaisine joukkoineen Helsinkiin. Sulkeminen tapahtui siten, että venäläiset vetivät rintamansa Vanhastakaupungista käsin aina Taivallahteen saakka, jolloin ruotsalaisilla joukoilla ei ollut mitään poispääsyn mahdollisuuksia. On hyvin luultavaa, että tällöin tapahtui kahakoita tai että sotilaitten keskuudessa liikkui jokin kulkutauti, mikä selittää tämän löydön. Mahdollista on, että paikalta voitaisiin tehdä enemmänkin tällaisia löytöjä, jos kaivauksia ryhdyttäisiin jatkamaan.

Kuten lukijamme muistanevat, kerroimme n. kuukausi pari sitten eräistä pääkallolöydöistä. joka tapahtui samoilla paikoin kuin edellä selostettu löytökin. Tämän lisäksi tulkoon kerrotuksi, että kun näiltä paikoilta n. 4—5 vuotta sitten otettiin täytemaata, tuli tällöinkin esiin joukko pääkalloja. Näyttää siis siltä kuin paikalla olisi aikoinaan sijainnut suurempi sotilaiden hautauspaikka. 

Luut vuodelta 1924 siis muuttuivat muistoissa pääkalloiksi. Lukijoiden ehkä muistamaa uutista en onnistunut löytämään. Mutta sarjaan kuuluu vielä hieman myöhäisempi pikku-uutinen Helsingin sanomista 31.8.1931

Etelä-Hesperiankadun varrella, talon n:o 26 vastapäätä olevan kallion juurella on sorasta viime päivien aikana tullut esiin ihmisluita, jopa kokonainen pääkallokin. Näillä seuduin on aikanaan ollut hautausmaa, luultavasti venäläisten, pikkuvihan ajoilta. Ikävää on, että luut saavat olla näkyvillä ja lasten käsiteltävinä ilman, että niitä peitettäisiin tai poistettaisiin.

 

Ikävää on myös se, että ilmeisesti mitään löydöistä ei tutkittu tai edes dokumentoitu kunnolla. Nyt löytöpaikat on varmasti kaivettu ja käsitelty niin, ettei paikka ainakaan kuulu Kulttuuriympäristön palveluikkunaan.