Voitokas tarkka-ampujamme 1880-luvulta

Suomen
Kuvalehti
13/1936

Alkukuusta hehkutettiin suomalaisten tarkka-ampujien menestystä kansainvälisissä kisoissa. Tämä palasi mieleen, kun luin Niilo Salon kirjan Suomalaisen ilmavolmistelijan seikkailuja. Tuokioita ja tapahtumia oppimatkalta valtameren taa (1948) perhehistoriallisen epilogin. Kiitos digitoitujen sanomalehtien ja erityisesti yhden kuolinilmoituksen, onnistuin selvittämään, että Salon isä Emanuel Hermanninpoika Salo oli syntynyt Ruovedellä 29.3.1861. 

Isä joutui kutsuntaikään ehdittyään vuonna 1883 arvan kautta vakinaiseen palvelukseen Hämeen 7. tarkk'ampujapataljoonaan, jonka sijoituspaikkana oli Hämeenlinna.

Hän oli ilmiömäinen ampuja ja sentakia joutui aliupseerikouluun ennen säädettyä palvelusaikaa. Hän ampui 1885 berdanikiväärillä koko Venäjän armeijan ennätyksen ns. kurssiammunnassa, joka käsitti kahdeksan eri matkaa sadasta kahdeksaansataan arshinaan ja joka sadan arshinan päästä kahdeksan laukausta eli yhteensä 64 paukkua. Oli myöskin määrätty aikaraja, mutta en muista, mikä se oli.

Sanotussa kilpailussa isäni oli ampunut 63 laukausta, joista vain yksi oli eksynyt pois määrätyltä alalta. Joku oli vierellä sanonut: "Eihän tuo Salo osaa ohitse ampuakaan." Isäni, joka oli leikkisä mies, vastasi: "Kyllä tämä ainakin osuu ohi", ja ampui viimeisen laukauksen tahallaan ilmaan. Jos hän olisi tiennyt jo silloin ampuneensa koko suuren Venäjän armeijan ennätyksen, varmasti hän olisi yrittänyt osumaa viimeiselläkin. Miutta sinälläänkin kuudenkymmenenkahden laukauksen pistemäärä riitti ennätykseen. Tapauksen muistona on minulle jäänyt perintönä palkinto, umpikuorinen hopeakello.

Myöhemmin isäni palveli samassa pataljoonassa vääpelinä ja harrasti paljon voimistelua, joutui usein esiintymään telinevoimistelijana korkeille vieraille ja Suomen armeijan voimistelujuhlilla 1890-luvulla johtamaan pataljoonan valiojoukkuetta.

Nimihaku digitoiduissa sanomalehdissä ei vahvista tarinaa ampumakilpailusta, mutta kylläkin Niilo Salon tiedot isän urasta lääninkonttorin vahtimestarina (1897-1904) ja lääninhallituksen käskynajajana (1906-?). Hämeen sanomissa 27.9.1930 julkaistussa Hämeenlinnan nuorisoseuran historiikissa hän on kuvassa keskellä voimistelijoita.

Vuodesta 1918 Emanuel Salo oli poliisina Vilppulassa ja Ruovedellä. Hän kuoli 9.5.1944. Vaimonsa oli Rosa Emilia (s. 16.5.1864 Ruovesi, k. 8.6.1939 Ruovesi).

US 13.9.1961

Hakiessani tietoa selvisi myös Niilo Salon verkkosivuilta puuttuva syntymätieto: 13.9.1901 Hämeenlinna. Akrobaattiurastaan on kolme Kari Niemisen kirjoitusta Sirkusteltta-sivustolla. Ilmailu-lehden jutun perusteella hänestä olisi tietoa myös Harri Mustosen kirjassa Kahleista maan. Ilma-akrobaatteja ja pilvien huimapäitä. Yle on vuonna 2016 haastatellut Salon 99-vuotiasta Elli-vaimoa (os. Lehtinen), joka oli hänkin sirkustaitelija.

Elli syntyi vuonna 1917 Ryttylässä. Hän oli 15-vuotias, kun sirkus tuli kylään.

– Tyttöystävän kanssa oltiin siellä sirkusnäytöksessä. Illalla kun käveltiin kotiin Ryttylän raittia, niin kaksi sirkuksen voimistelijapoikaa tuli meitä vastaan. Kun ne pääsivät meidän kohdalle, niin ne teki täyskäännöksen ja lähtivät kävelemään meidän rinnalla. Sillä lailla sitä tutustuttiin. Siinä kun selkisi, että minä olen voimistelija niin rupesi kirjeet kulkemaan meidän välillä. Ja kun kevät tuli, Niilo hommasi minut sirkukseen, missä se itse oli. Ja siitä se alkoi, meidän yhteinen elämämme.