Miksi valloonijuuria arvostetaan?

Erityisesti ruotsalaisten keskuudessa mutta myös jossain määrin Suomessa, vallooniesi-isät ovat suosittuja, oli sellaisia oikeasti tai ei. Miksi tämä parin tuhannen maahanmuuttajan ryhmä on saanut tällaisen erityisaseman? Tätä kysymystä käsittelee Ruotsin osalta Peter Sjölund kirjassaan Alla är vi valloner. Om sanna & osanna släkthistorier i Sverige (2023).

Sjölund (s. 98-100) kertoo, että valloonit nostettiin esiin 1800-luvun lopulla työväenliikkeen varhaisvaiheessa esimerkillisinä työläisinä. Lisäksi he olivat olleet avainasemassa Ruotsin metalliteollisuuden kasvussa, mikä puolestaan oli merkittävä osa modernin Ruotsin syntyä.

Kaikua tästä löytyy vuonna 1891 ilmestyneestä maantiedon oppikirjasta, jossa opetetaan, että "Valloonit ovat tummaverisempiä. He ovat yhtä ahkeria, mutta vilkasluontoisempia ja ripeämpiä, kun flaamit." Suomessa valloonit kuitenkin saivat näkyvyyttä ja sympatiaa siksi, että heidän "luonnottomat kieliolonsa" ranskankielisten flaamien kanssa rinnastettiin täkäläisiin kiistoihin. Vielä useammin valloonit esiintyvät suomenkielisessä lehdistössä 30-vuotisen sodan kuvauksissa ruotsalaisten ja suomalaisten vastustajina.

Maantiedon oppikirjassa vallooneihin siis liitettiin positiivisia ominaisuuksia ja näin tehtiin myös ruotsalaisessa rotuhygieniassa 1920- ja 30-luvulla. Tämä on yllättävää, sillä "rotuja" ei ideologian mukaan pitänyt sekoittaa ja mitä vaaleampi ja germaanisempi, sitä parempi. Mutta koska faktoilla ei ollut touhun kanssa mitään tekemistä, niin vuonna 1919 julkaistussa kirjassa Rasfrågor i modern belysning med särskild hänsyn till det svenska folket voitiin sijoittaa romanit pohjaluokkaan, mutta valloonit lyhytkalloisuudestaan huolimatta ihailtavaksi ryhmäksi, joka oli sekä pysynyt erillään että antanut sopivaa lisää ruotsalaisuuteen.

Ja tätä perintöä on into löytää valloonijuuria. Sjölundin kirjan pointti on, että selvittämällä esivanhempia voi löytää mielenkiintoisempiakin hahmoja ja tarinoita.