perjantai 9. kesäkuuta 2023

Ensimmäinen patsas / henkilömuistomerkki / julkinen taideteos

Toukokuussa julkaistiin sekä paperilla että vapaasti verkossa luettavana Jyrki Siukosen kirja Ensimmäinen. Carl Eneas Sjöstrandin istuva Porthan. Otsikko ei siis ota kantaa siihen, mistä ensimmäisestä on kyse. Kirjan ensisivuilta löytyy määreet "monumentaaliveistos" ja "julkinen veistos" ja Siukosen näkökulmana on nimenomaan esittävyys ja julkisuus.

Sanna Aro-Valjus sattui kuitenkin Twitterissä esittelemään kirjan kohteen Suoman ensimmäiseksi patsaaksi, mikä herätti hingun väittää jotain muuta aikaisemmaksi. Puisia pyhimyskuviakin kun voi ajatella patsaiksi, mutta kuten Aro-Valjus huomautti niiden alkuperäinen tarkoitus ei ollut taiteellinen elämys vaan uskonnollinen kokemus. Voidaan toki pohtia uskonnollisen kokemuksen ja nationalistisen hengen luonnin olennaista tai olematonta eroa.

Tryggve Gestrin puolestaan kommentoi, että "niin, mikä on ensimmäinen. Minulle opetettiin, että Suomen ensimmäinen julkinen monumentti on Ehrensvärdin hauta." Aro-Valjus tarttui julkisuusaspektiin ja kyseenalaisti Viaporin linnanpihan julkisena tilana.

Wikimedia
Monumentti on 1600-luvulta alkaen tarkoittanut suomen kielessä jostakin muistona oleva esine tai asia, muistomerkki. Patsaaseen verrattuna siirrytään paljon laajemmalle kentälle ja voisi väittää, että kaikki hautoja peittävät rakenteet ovat olleet julkisia monumentteja, alkaen kiviröykkiöistä. Vaikka rajautuisi hautamuistomerkkeihin, joissa on esittävää kuvataidetta, niin lopullisesti vuonna 1805 valmistunut Ehrensvärdin monumentti ei ole Suomen ensimmäinen.

Siukonen lainaa Mehiläisessä vuonna 1860 julkaistua tekstiä, jossa m.m. todetaan, että "muistopatsaat ovat muun eikä ihmisen muotoisia", ja kommentoi

Monumentin ja muistomerkin käsitteet eivät olleet Polénille vielä tuttuja. Itseasiassa koko käsitteistö oli muuallakin verrattain tuoretta. Kuten todettua, julkisia muistomerkkejä pystytettiin kiihtyvällä tahdilla etenkin Saksassa, mutta tämä kehitys oli alkanut vasta 1800-luvun kuluessa. Hallitsijoihin liittymättömät muistomerkit olivat vielä 1700-luvun lopulla lähinnä yksityisiä, maisemoituihin puutarhoihin sijoitettuja pysähdyspaikkoja, joissa saattoi olla rintakuva, muistokivi ja esimerkiksi uurnan muotoinen ”surumonumentti” (Trauermonument)

Kuvattuun kategoriaan lienee laskettavissa Turun linnan pohjoispuolelle 1790-luvulla perustettu puisto, johon 

istutettiin tuhansia lehtipuita ja satoja hedelmäpuita. Puistoon tehtiin polveilevia käytäviä, kanavia ja vesiojia, kukkaistutuksia, sekä mm. ”grotto”. Kaivuumaasta muodostettiin kumpu, jonka laelle säteittäisten näkymien päätteeksi pystytettiin obeliski, Ruotsinsalmen taistelussa saavutetun voiton muistomerkki. (Kari Järvinen ja Merja Nieminen: Turun linna / pihat ja ulkoalueet. Rakennushistoriaselvitys 2019, pdf)

Kuva Istas,
CC BY 4.0,
Wikimedia
Puisto ei todennäköisesti ollut koko kansalle auki oleva tila eli sitä ei voida kutsua julkiseksi. Sen sijaan maantien reunaa on vaikea määritellä muuksi kuin julkiseksi. Kategoriassa "mitään esittämätön ja julkinen eikä uskontoon eikä kuolemaan liittyvä muistomerkki" varhaisin Suomesta tuntemani on muistokivi

pystytettynä maantien vieressä Lohtajan ja Kalajoen pitäjän välillä, noin 6 km. eteläpuolella Vaasan ja Oulun läänin välistä rajaa. Kivi on pystytetty muistoksi siitä, että kuningas Adolf Fredrik matkallaan Suomessa on täällä metsän helmassa nauttinut virvokkeita, ja väitetään erään suuremman kiven, joka siaitsee vastapäätä muistokiveä maantien toisella puolella, saaneen olla pöytänä kuninkaallisen matkustajan aterioidessa. Ja että seudun väestö oikein ymmärsi arvostella harvinaista kunniaa, mikä täten osoitettiin heidän seudulleen, sitä todistaa kiven päällekirjoitus, joka ruotsiksi on seuraavan sisältöineen: "Kun Maan Isä Svean Kuningas Adolph Fredric pysähtyi täällä v:na 1752, pystyttivät tämän patsaan Lohtajan pitäjäläiset suuren, mutta harvinaisen onnen muistoksi." (Raahen lehti 7.5.1897)

Wikipedian tarjoamat koordinaatit 64.116°N, 23.6745°E avasivat Googlen katunäkymän, jossa valtatien vieressä oli koukkaus, joka sopisi turistien pysähdyspaikaksi. Kiveä en kuvasta kuitenkaan erottanut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti