maanantai 20. helmikuuta 2023

Prinsessan matkasta

Vietin viime viikon lopulla Turussa miniloman, jonka arkistopiipahdus osoittautui yllättävän hedelmälliseksi, mikä tulee seuraavina kuukausina näkymään blogissa vaihteluna iänikuisiin sanomalehtileikkeisiin. Alunperin suunniteltuun museoluuhaukseen ei siis jäänyt aikaa, mutta keskiviikkoiltana ravasin keskustasta linnalle, jossa vanhojen tanssien harjoitusten ja remontin keskellä pääsin kun pääsinkin Prinsenssan matkaan eli Katarina Jagellonicasta kertovaan näyttelyyn.

Nurin päin, eli aloitin pikkuhuoneen testillä, jonka tulos 7/12 oli sanallisessa muodossa "Voi hitsi! Olet vielä pimennossa. Nyt kirja käteen ja kohti tiedon valoa." Kirjallisuuden suosittelu oli inan outoa kun samassa huoneessa oli (liian) pitkiä tekstejä luettavana kosketusnäytöltä ja kuunneltavana tutkijoiden puheenvuoroja.

Vai oliko suuntani kuitenkaan väärä, sillä astuessani näyttelyyn pääkylttien numerot alkoivat alkupäästä ja päättyivät toiselle ovelle? Olisiko testaukseen pitänyt palata lopuksi? No, kiitos numeroitujen kylttien pääosassa näyttelyä ei ollut suurempaa eksymisen vaaraa. Lisäksi rakenne oli kronologinen, joten päätarpeeni tulivat täytettyä.

En tietenkään ole niin pönttö, etten olisi huomannut näyttelyn kohdeyleisönä olevan lapset - tai jos ollaan rehellisiä pienet tytöt. Ottaen huomioon, että aitoja esineitä oli vain yksi, ihan hyvä ratkaisu. Mutta.

Kun luin läpi hyppelyradan ruutukuvaukset, joissa käytiin läpi Katarina Jagellonican nuoruus, opin jotain itselleni aivan uutta. Ruudussa 9 oli luvassa "Lupaavia naimakauppoja" ja teksti alkoi "Olet 36-vuotias". En minä tiennyt/muistanut, että Katarina oli lähes 40-vuotias mennessään Juhanan kanssa naimisiin. Sellaista käsitystä ei myöskään olisi saanut pääkylteistä, joiden kuva-aiheet olivat pikkutyttöjä. Vasta kyltissä 10 todettiin "Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja olen kuningatar." Täh? Vielä Eerikin joukkojen piirittäessä Turun linnaa Katariina ei ollut aikuinen? 


Katariinan lapsellisuutta tuotiin esiin myös matkakuvauksessa Suomeen, mistä lisää miinuspisteitä. Innovatiivisesta näyttelyarkkitehtuurista kuitenkin plussapisteitä, eläinten pään sisällä oli eri pituisilla mahdollisuus katsoa animaatio, jossa matkan vaiheet käytiin läpi.


Perille päästyä Turku näytti tältä.

Pidin myös rurkan tornista, jossa lattia tärisi Turun linnan piirityksessä. Olisin vaan halunnut ymmärtää kenen näkökulmasta kertojaääni puhui.


Näyttely oli siis informatiivinen ja elämyksellinen aikuisellekin. Mutta ellei jaksanut hyppiä lattiapeliä läpi tai oli muuten tarkkaamaton, Katariinan elämän kronologiasta saattoi jäädä väärä ymmärrys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti