lauantai 14. tammikuuta 2023

Joulukuusta tammikuuhun

16.12. 

17.12.
  • Eksyin pitkästä aikaa lukemaan Hesaria ja opin, että tuomioistumilla on erityinen velvollisuus ilmoittaa yliopistoille työtekijöidensä tuomioista. Jäänne vanhasta yliopistojen omasta oikeuskäytöstä? Mutta selitystä?
19.12.
  • Tavoite ensi vuodelle: tehdä jotain sellaista, jonka muistaa tehneensä. Ei tarvi olla väitöstilaisuus, mutta sekin soveltuu tarkoitukseen. Fiiliksellä: "en ymmärrä mihin tämä vuosi hulahti"
  • Vietettyäni päivän 1700-luvun tulipalojen kanssa Lontoon palokunnista toistetun historiallisen tulkinnan fiksaus [Tom Scott: I was wrong (and so was everyone) ] tuli sopivaan väliin.
20.12.
  • Historisk Tidskriftin verkkoarkistossa lehdet eivät ole aikajärjestyksessä eikä niitä voi järjestää eikä suodattaa. Jättekiva.
23.12.

25.12.
27.12.
  • Artsun edaaja on nukahtanut. Kuvattuaan 1700-luvun Göteborgia, kirjoittaja jatkaa "At the other end of the Swedish realm, at the University in Greifswald,". Tai sitten heillä on aivan eri mielikuva Ruotsin valtakunnan muodosta kuin minulla. [Pointtini ei ollut se, etteikö Greifwald olisi kuulunut Ruotsiin vaan se, että Greifwald on montaa muuta paikkaa lähempänä Göteborgia.]
28.12.
  • Yritin saada osaa kämpän väikkärikirjallisuudesta kohti palautuspinoa @NatLibFi keikkaa varten. "Tässä ainakaan mitään ol..." ja oli kuitenkin.
  • Tosi "kivaa" tehdä vuosia vanhasta muistiinpanokokoelmasta esitystä. Linkit esinetietoihin museoiden kokoelmatietokannoissa ovat kaikki vanhentuneet eikä URL:eissa tietenkään ollut mitään näkyvää tunnistetta helppoon jäljitykseen.
29.12.
  • Artsussa on pointti, jota haluaisin käyttää, mutta viitteessä ilmoitettu sanomalehti ei ilmestynyt kyseisenä päivänä eikä lähimpänä olevassa numerossa ole kyseistä tekstiä. Miksi otinkaan tavakseni tarkistaa lähteitä? Aaaarghh...
1.1.
  • Sata vuotta uskonnonvapautta Suomessa! Jee!
6.1.
8.1. 
  • Hmmm... YouTube-videon faktatarkistuksessa [Nej, rasbiologin började inte i Sverige] on löytynyt rotubiologialle hyvin tarkka aloitus (Yhdysvaltojen sisällissota) vaikka mukana on aikaisempi kallojenkeräilykin, joka on "lääketiedettä". (En ole katsonut videota, joka voi hyvin olla kuraa.)
9.1.
11.1.
  • Aah, yleisötilaisuus ja -kysymykset. "Olen jostain lukenut, että" ja jatkaa lähes mahdottomalla "faktalla".
  • Tieteen päivien arkeologiasessiossa oli 100+ ihmistä striimiä seuraamassa ja salissa runsaasti porukkaa. Kansalaistieteen sessiossa striimin ääressä 30+.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti