Uudesta Kuvalehdestä 24/1896
Viime marraskuun puolivälissä läksi tämän kirjoittaja U. Kuvalehteä varten valokuvaaja V. Barsokevitsin (Kuopiosta) kanssa ottamaan valokuvia Toivalan salmen kelirikosta. Jo useina edellisinä öinä oli kylmänyt kovanlaisesti, niin että Iisalmen ja Nilsiän reitit olivat jo jäätyneet ajettavaan kuntoon. Suuri Kallaselkä Toivalan eteläpuolella höyrysi vielä sulana ja suurin osa Toivalan salmea oli ainoastaan muutaman yön vahvuisessa jäässä. Säännöllinen laivaliike oli jo lakannut, laivat olivat mitkä menneet konepajoihin, mitkä satamassa vielä höyrysivät, riisuen itseään talvilevolle. Kuvassa n:o 1 nähdään kaksi pienempää laivaa Kuopion satamassa jäätä murtaen menevän korjauskonepajaan kaupungin vierelle. Lunta on jo maassa rekikeliksi.
Ainoastaan "Neiti" jääpi vielä välittämään liikettä kaupungista Toivalaan. Se höyryää satamassa (kuva 2), vaan ei enää sula jääpuraat sen kupeista, keulasta eikä perästä. Ihmisiä kävelee satamassa korviaan pitellen. Laivan äsken avaama väylä riittyy aivan silmissä. Muutamat seläntakaisat koettavat vielä veneellä päästä laivan väylää myöten kotiinsa, vaan hyvin vaikealta tuo sorkkiminen jäiden seassa näyttää. Aina vähän päästä tuodaan kauppapaikoista reellinen tavaroita laivaan. Sen on ilmoitettu lähtevän kl. 12, vaan lähtö myöhästyy myöhästymistään, sillä on luvattu odottaa ukkoja kuntakokouksesta ja mistä mitäkin, joilla kaikilla on hyvin tärkeätä päästä mukaan, kun ylikulku lossilla Toivalaan on epätietoista.
Päästään vihdoinkin lähtemään kl. 1 ja 2 välillä. Aamullista väylää, josta laiva on kulkenut, päästään helposti Itkonniemeen asti (missä selvästi näkyy luminen metsä kuvassa n:o 2), vaan siitä eteenpäin kovenee jää väylässä, niin että viimein on helpompi kulkea ehyttä jäätä kuin väylää, jossa jääpalaset ovat jäätyneet päällekkäin. Laiva tutisee ja jää rutisten särkyy sen keulaa ja kylkiä vasten pitkiin viivoihin ja lohkeilee palasiksi laivan alle ja sivuille. Jääkappaleet ovat noin 5 sent. vahvuisia.
Ollinselkä näkyy etempänä takana höyryävänä ja höyry hohtaa auringon kirkkaassa paisteessa. Taivaan ranta auringon vierellä etelässä on kermankeltainen. Lännessä näkyy jotenkin selvä, kaunis sateenkaari Puijon mäkimaata vasten. Lähestyessämme Toivalaa jääpi aurinko erään vuorisen saaren taakse, mutta saaren nenitse läpi pienen salmen näemme takanamme kirkasjäisen selän hohtavan kullassa ja lumisen saaren päällä suitsuaa taivaalle tulipatsas. Se on kaunein näky mitä ajatella voi.
Toivalan rannassa noustaan maihin (kuva 3). Laiva on täynnä väkeä ja tavaraa. Rahtihevosia on vastaan ottamassa viedäkseen tavaroita määräpaikkoihinsa. He ovat rannassa odotelleet ja olleet epätietoisia, tuleeko laiva vielä vai ei.
Ilma on selkeä ja hämärtäessä tuntuu se yhä kylmenevän. Lossista kuulutaan veneen varassa vaivoin kuletun (samana iltana viipyi posti lossissa 4 tuntia tuolla 4 kilom. pitkällä taipaleella), mutta huomiseksi luullaan varmasti jään vahvovan niin paljo, että pääsee jo reen varassa kulkemaan. Kelirikko näyttää loppuvankin nyt lyhyeen. Se tuntuu meistäkin hyvältä, vaikka olemme tulleet toivossa saada nähdä pahinta kelirikkoa.
Mutta aamulla heräämme huoneessamme kauheaan kuumuuteen, ja kun panemme ovet auki, huomaamme ulkona olevan täyden suven! Siinä se nyt taas oli!
Lähdemme päivällä lossilla yli menemään. Istutaan veneeseen ja kaksi miestä lähtee nuorilla venettä vetämään. Heillä on jääkengät jaloissaan ja veneessä on myös rautajalakset pohjassa. Alussa mennään aika mukavasti, jää ei paljoa rutise, vaan kohta tulee eteen huonoa jäätä, jossa lossimiehillä on sula railo. Siitäkin pulikoidaan eteenpäin ilman suurempia vaikeuksia (kuva 4), vaikka hidasta on matkanteko. Tullaan sitte suurelle aukealle salmelle tai paremminkin selälle. Alkumatkan sitäkin kestää jää jotakuinkin veneen ja sitä vetävät miehet päällään. Edessä näkyy matkan pää Kelloniemi (kuva 5).
Mutta noin puolimatkaan tätä taivalta jouduttuamme vajoo jää ja vetomiehet pakenevat veneeseen. Nyt alkaa vaivaloinen työ. Jää ei kannata venettä eikä oikein ihmistäkään. Keksien avulla on mahdoton saada venettä eteenpäin, kun ei ole mitään railoa. Täytyy kumminkin päästä tästä keinolla millä hyvänsä, jos emme tahdo jäädä tähän. Kaikki neljä miestä rupeamme työhön. Jää kannattaa sen verran, että lossimiehet voivat astua sille vetämään nuorista venettä, varaten toisella kädellään veneen keulaan, ja me matkustajat iskemme keksillä jäähän, kiskoaksemme venettä eteenpäin. Mutta sen mukaan kuin vene nyhtämisestä siirtyy, murtuu jää sen alla ja painuu se leveämmältäkin vesipeitteeseen. Kauvan saamme näin taistella ennenkuin pääsemme kovemmalle jäälle, joka taas kestää, ja kun katsomme sitte taaksemme, hämmästymme nähdessämme kuinka vähäinen matka meille niin paljo vaivaa tuotti. "Onpa tämä kuin Nansenin vaellusta pohjoisnavalla!" sanoimme. Tulipa silloin myös katsahtaneeksi linjotettua rautatien paikkaa tämän salmen yli ja ajatelleeksi, miltä tuntuisi, kun tämän vaivaloisen matkan junalla hurauttaisi muutamassa minuutissa. Vaan samallaisia vaivan paikkoja tuli eteemme useampiakin. Matka näytti monasti aivan epätoivoiselta. Vihdoinkin päästyämme kunnialla perille sanoimme varman vakaumuksemme, ettemme pikku asiain tähden lähtisi toista kertaa tuolle taipaleelle. Valitettavasti ei ollut ketään meitä valokuvaamassa tai piirtämässä, kun pahimmissa pulissa olimme.
— Ei tämä ollut vielä mitään, tuumasivat lossimiehet. On tällä välillä viivytty kuusikin tuntia ja te pääsitte kahdella.
Eikö näihin riittäisi, kun antaisi pelkän lehden nimen ja sivunumerot!
VastaaPoistaEhkä. Epäilen vaan, että into tutustumiseen olisi vähäisempi kuin esille asetettuna. Olen toki tietoinen siitä, että blogini on muuttunut lähes leikekirjaksi(*), mutta vaikka lopputulos ei kiinnostaisi ketään muuta, kokonaisuus toimii omana muistikirjanani.
VastaaPoista(*) Aivan kuten kävi jo aiemmin toiselle blogilleni Kaisa's virtual bookshelf