Väikkärin takia tuli tutustuttua Göran Rosanderin kirjaan Herrarbete. Dalfolkets säsongvisa arbetsvandringar i jämförande belysning. (Skrifter utgivna genom landsmåls- och folkminnesarkivet i Uppsala. Serie B:13. 1967). Vaikka otsikossa puhutaan pelkästään yhden Ruotsin maakunnan väestä, kirjassa on tietoa Suomenkin sesonkityöstä sivuilla 54-57. (Vastaavasti tiettyä aikaa nimellisesti käsittelevästä historiantutkimuksesta voi löytää katsauksen aiemmasta ajasta. Tai sitten ei, mikä tekee kirjallisuuden läpikäynnin "hauskaksi".)
Yhden Suomen sisäisen sesonkityön synnytti Pohjanmaan laivanrakennus 1600-luvun lopulta. Kirvesmiehiä tuli toisaalta töihin kesäkuukauksiksi. Taitojen kehittymisen myötä sana levisi ja amiraliteetti rekrytoi miehiä töihin Tukholmaan, Karlskronaan ja Kalmariin. He saivat päiväpalkan ja saivat palata kotiin, kun siltä tuntui.
Kruunupyystä, Pedersörestä ja Kokkolasta lähdettiin (toisaalle) rannikolle myös rakentamaan taloja, myllyjä ja siltoja. Liikkeellä saattoi olla (hämmästyttävän) suuria miesjoukkoja. Rosanderin mukaan Pietarsaaressa oli 1780-luvulla "normaalisti" 300 kirvesmiestä toisaalta ja välillä määrä oli kolminkertainen. Ottaen huomioon kaupungin koon kuullostaa inan oudolta, mutta en merkinnyt muistiin Rosanderin lähteitö.
Pohjanmaalta lähdettiin tilapäisesti myös maataloustöihin Norrlantiin. Monet matkustivat ilman passia eli kiinnijäämättömät eivät ole jättäneet jälkiä liikkeistään.
Pohjanmaalaisten lisäksi karjalaiset, savolaiset ja Lapissa asuneet suomalaiset lähtivät kalastusrengeiksi Jäämeren rantaan helmikuusta keskikesään. Käytäntö on ilmeisesti alkanut jo 1700-luvun alkupuolella, mutta yleistyi 1800-luvulla. Vaimo ja lapset jätettiin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti