sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Yleisessä näyttelyssä käynti toisten rahoilla

Jo esitelty Pietari Päivärinta ei ollut ainoa, joka toivoi tai sai rahoituksen yleisessä näyttelyssä käyntiin. Lähimaillaan asunut P. W. A. oli Oulun Wiikko-Sanomiin lähettämässään tekstissä todennut:

Jokainen tietää, että tänä kesänä pidetään Helsingissä, maamme pääkaupungissa, näet, Suomen yleinen näyttelö. Sattuisikko löytymään joku, jonka huomio olisi ollut niin kovin jähmetyksissä, ettei tietäisi koko asiasta mitään ja siis kysäseisi: "No, mitä siellä sitten näytetään?" — Hälle, ukko- eli akka-rievulle vastaamme: Siellähän näytetään kaikenlaista kuin Suomenmaassa tähän asti on tehty; näytetään siis valmiita teoksia sekä raaka-aineita j. n. e. Näyttelön tarkoitus on siten kuvata maamme aineellista ja tiedollista (intellektuel) varastoa. Tottapa siinä on koko paljon katselemista, ja epäilemättä kasoaa katselia senlaisesta kuvauksesta monta hyödyllistä tajua, joille hän kotiin palattuansa voipi valmistaa tarpeelliset runkonsa.

Esityksemme on lyhykäisesti se, että kunnat maanseuduilla kustantaisivat kukin paikaltansa näyttelöä katsomaan senlaisia henkilöitä, joilla olisi hartautta ja huomiovoimia tallehtimaan kokemuksiansa ja niitä palattuansa paikkakuntansa hyödyksi käyttämään.

Täten, luulemme, tulisi monta hyödyllistä taitoa maassamme levitetyksi, joka tosin onkin näyttelön pääasiallinen tarkoitus. Kussakin paikkakunnassa löytyy ainakin joku, jolla olisi erinomaistakin taipumusta johonkin, yhteen eli toiseen teollisuuteen, mutta kuin ei ole saanut mitään parempaa kaavaa nähdä, niin jäävät luonnon lahjat kehkiämättä. Monella taas ei ole siihen määrään omia varoja, että ne riittäisivät niin pitkään matkustukseen ja ajan kuluun. Sitä vastaan olisi senlaiset kustannukset koko kuunille hyvin vähän rasittavat. Kolme eli kaikkein korkeintaan neljäsataa markkaa olisi kylläksi. Eiköhän senlainen henkilö, jolla on oma harras halu, kaikkein korkeinta maksua vaatisikaan.

Olispa soma nähdä, löytyykö Oulun läänissä yhtään kuntaa, jolla olisi miehuutta panna esityksemme toimeen! — vai jontuuko tämäkin esityksemme hurskaitten toivoin joukkoon? No, eipähän siellä yksin ole. P. W. A. (OWS 13.5.1876)

Päivärinta epäonnistui kunnan rahoituksen saannissa ja useimmat muutkin maininnat kertovat yksityisestä lahjotuksesta. 

H. D:lle on kerrottu että eräs tehtaan-isäntä ylämaassa aikoo yleistä näyttelyä katselemaan kaikki työmiehensä, ja että hän sitä varten on vuokrannut heille huoneen. - Seurattakoon tätä esimerkkiä. (US 24.5.1876)

Kunnallis-neuvos R. H. Grotenfelt on Joroisten pitäjän kansakoulun-opettajille antanut 50 markkaa, jotta he pääsisivät käymään yleisessä näyttewlyssä Helsingissä. (US 30.6.1876) 

Matkarahoja kansakoulun opettajille, käymistä varten Helsingin yleisessä näyttelössä ovat [Porin] kaupungin valtuusmiehet, kansakoulutarkastajan hra Hynen'in esityksestä, myöntäneet kaikkiaan 300 markkaa, jotka rahat kansakoulu-johtokunta jakoi neljään osaan, tasan kolmelle opettajattarelle ja yhdelle opettajalle. (Satakunta 15.7.1876) 

Viipurin pitäjän kuntakokouksessa t. k. 19 p. valittiin 8 henkilöä ja ruotsalais-suomalainen tulkki käymään Suomen yleisessä näyttelössä. Kunta kustantaa heidän matkansa edestakaisin, mutta elatuksen ja kortteerin pitää kukin itse itselleen. Näin kertoo "Ilm". (Satakunta 2.9.1876) 

Kauppias Sederström Raumalla on lahjoittanut yhdelle puutöihin varsin pystyvälle miehelle Lapin pitäjästä 20 markkaa matkarahaksi näyttelyyn Helsingissä. Kunnia jalomieliselle antajalle! (Satakunta 2.9.1876) 

Kihlakunnan tuomari hra F. Olsoni Rautalammilta on omalla kustannuksellaan lähettänyt asioita tuntevan miehen, seppä J. Nykäsen Suonenjoelta yleistä näyttelyä katsomaan. Niinkuin tunnettu, ei ole sanottu kunta kustannuksellaan ketäkään lähettänyt. (US 6.9.1876) 

Joensuun kartanon omistaja, Halikon pitäjässä, kreivi G. Armfelt on yleiseen näyttelyyn kustantanut kolme käsityöläistään, nimittäin: nikkari Törnqvist'in, seppä Lönnqvist'in ja puutarhuri Österlund'in. (US 8.9.1876) 

Pyhäjärveltä 15 p. Elokuuta. [...] Edellä mainitussa kuntakokouksessa otettiin muun muassa keskusteltavaksi Suomen yleisestä näyttelöstä, emmekö ottaisi siitä osaa sillä, että lähettäisimme jonkun näyttelyä tutkimaan, koska hallitus puolestansa tarjosi vapaan rautatien-kulun. Muutamat arvelivat sen vähän hyödyttävän, koska sanomalehtemme valittivat ruotsalaisuuden näyttelössä vallitsevan; vaan kumminkin asiaa harrastavat henkilöt rupesivat yksityisesti lahjoittamaaa varoja mainittuun tarkoitukseen: kruununnimismies E. Forss 20 m., lukkari K. O. Mansnerus 1 tyn. ruista, maakauppias M. Toiviainen 10 m., siltavuoti A. Virolainen 10 m., y. m. vähemmissä osissa, jotta summa nousi 103 markkaan. Tähän asiaan valtuutettiin enimmillä äänillä maakauppias A. Toiviainen. (US 15.9.1876) 

Hämeenkyröstä syyskuun 12 p. [...] Helsingin näyttelyssä on täältä käynyt useita talonpoikiakin. Kuuluipa täällä olevan Kyrönkosken tehtaan omistaja herra Nyberg lähettäneen Helsinkiin näyttelyä katsomaan jonkun etevimmistä työmiehistään. Jokainen siellä kävijä lausuu yleisen mielihyvän Suomen näyttelystä ja ihmettelevät, että tämä pieni maamme, jota muutama vuosi sitten kovat katovuodet rasittivat, on voinut saada toimeen niin runsasvaraisen ja hyvin järjestetyn näyttelyn. (US 22.9.1876) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti