lauantai 23. heinäkuuta 2022

Yleisen näyttelyn Taidesalin alakerta

Museovirasto, CC BY 4.0
Käytyämme keskussalissa, välisalissa, konesalissa ja näyttelyrakennuksen ulkopuolellakin, on vihdoin aika tutustua taidesaliin eli rakennuksen pohjoimpaan osaan. Osa kävijöistä aloitti suoraan täältä, osa tuli taidesaliin välisalista. Ilmeisesti molemmissa tapauksissa

Alakertaan myös oli sama määrä rappusia laskeuttava, kun yläkertaan noustava, mikä oli täytynyt maan epätasaisuuden tähden tällä tavoin rakentaa. Niinmuodoin tuli alakerrassa olevaan saliin menemään oven edessä olevalta sillalta, ikäänkun johonkin maan sisässä olevaan kellariin. Kahden puolen näillä alaslaskeuttavilla rappusilla oli erittäin hyvästi hyöstyneitä kasveja. (Savonlinna 23.9.1876)

 Aloitamme alakerrasta, jossa

Oikealle puolen tätä avaraa salia oli asetettu tuotteet useammista maamme realikouluista ja viimeksi aivan nurkkaa vasten, ikäänkun eri huoneesen, Polyteknillisen koulun Helsingissä erittäin kauniit ja kiitosta ansaitsevat piirre- ja veistosharjoitukset. (Savonlinna 23.9.1876)

Tämän ihanne taiteelle kuuluvan salin vasenta kylkeä kaunisteli maamme Seminarien oppilaitten teokset. Niiden sivulla pian kuin yhteen liitettynä, oli lähetetty melkein useammista tätä nykyä käytännössä olevista maamme kansakouluista hyvin sieviä teoksia, kuin myös kirjava kokoelma lasten leikkikaluja, y. m.

Salin keski-siltaa piiritti lukematoin joukko kaikenlaisia metalliteoksia, tuntikelloja, sananlennätin-koneita, sekä haavuri-taidon mittausopillisia laitteita, kirjapainon tuotteita useammista kirjapainoista, kirjaimia, kaikenlaisia kivipaino-teoksia, y.m.

Tänne oli myöskin asetettu sanomalehti-toimistoilta näyttely. Aurinkoa muodostavan pyörän toiselle puolen suomen-, toiselle ruotsinkieliset sanomalehdet luetteloineen kunkin lehden toimituspaikasta ja toimittajain nimistä. (Savonlinna 30.9.1876) 

Koulut oli innostettu esillepanoon vuoden 1875 lopulla lähetetyllä koulutoimen ylihallituksen kiertokirjeellä (US 19.11.1875). Sanomalehtimiehet puolestaan heräsivät jälkijunassa juhlistamaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden satavuotisjuhlaa ja näyttelynsä ei ollut alusta alkaen osa Yleistä näyttelyä. (US 18.8.1876)

Koulujen osuutta pilkottaa tässä.

Riis. HKM, CC BY 4.0

Mutta olennaisempaa oli kuvata palmut?

Riis. HKM, CC BY 4.0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti